Aulapalvelijan työ on sosiaalista ja moninaista (Kuva: Teemu Sandblom)

Vantaalainen Janica Töyräs, 31, toimii AccessPoint Oy:n aulapalvelutyöntekijänä ja kohtaa työskennellessään jos jonkinmoisia tilanteita. Aulapalvelijan onkin hyvä olla sosiaalinen, pirteä ja valmis moikkaamaan ihmisiä hymy huulessa heti aamusta, sillä aula on vieraan ensimmäinen kohtaamispaikka kiinteistössä.

Oli sitten kyseessä ruoka-, karnevaali- tai rautakauppa, niin asiakaspalvelija -termi yhdistetään monesti myyjään. Aulapalvelijan työ olikin juuri sopiva paikka olla asiakaspalvelija, eikä myyjä.

“Halusin pysyä asiakaspalvelutyössä, mutta en myyjänä. Työajat arkisin kello 8-16 kävivät myös minulle paremmin kuin yleiset myymälöiden aukioloajat. Pikkusiskoni sitten kertoikin, että yritys, jossa hän tekee töitä, hakee työntekijöitä niin hain paikkaa”, Janica muistelee.

Työn monipuolisuus pitää mielenkiintoa yllä

Aulapalvelijan työssä Janica pitää muun muuassa ihanasta työparistaan sekä mahtavasta kiinteistön henkilöstöstä, keiden kanssa tekee joka päivä töitä. Työtehtävien monipuolisuus on myös hyvä puoli ja esimerkiksi näytöt ja opastukset, joissa pääsee vieraiden ja vuokralaisten kanssa tekemisiin, tuovat hyvää vaihtelua päiviin. On myös mukavaa että tulee hetkiä “omalle ajalle” välillä, jos tulee hiljaisia hetkiä. Mutta niin kuin kaikissa töissä, on aulapalvelussakin välillä omia varjopuolia.

“Näissä töissä saattaa joutua olemaan välillä asioissa välikätenä, eikä vastauksia kysymyksiin tule välttämättä nopeasti. Tämä saattaa sitten viivästyttää esimerkiksi tiedotteiden tekemistä ja muita samankaltaisia projekteja”, sanoo Janica.

Hänen mielestään on kuitenkin tärkeää olla tilanteesta riippumatta panikoimatta, vaan sen sijaan aulapalvelijan on hyvä olla valmis etsimään vastauksia joko soittamalla tai muilla keinoin, jos ei heti siltä istumalta osaa auttaa asiakasta. 

Siistit työvaatteet ovat tärkeä osa aulapalvelijan toimenkuvaa (Kuva: Teemu Sandblom)

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan?

Koronapandemian aiheuttama hiljentyminen työpaikoilla on näkynyt aulan arjessa. Pandemian rauhoittuminen ja lopulta loppuminen tuo kuitenkin tullessaan lisää asiakasvirtaa, sekä luonnollisesti enemmän töitä.

“En ollut nykyisessä kiinteistössä töissä ennen pandemiaa. Kuulemma silloin on ollut jopa 70 vierasta päivässä. Tuolloin kiinteistössä oli vasta yksi iso yritys ja nyt yrityksiä on tullut kaksi lisää. Vaikka meitä on kaksi aulapalvelijaa yhtä aikaa töissä, niin vähän jännittää alun kiireet ja työn määrä heti rajoitusten laskemisen jälkeen”, Janica paljastaa.

Kaiken kaikkiaan aulapalvelijan tehtävät ovat sopineet hänelle hyvin ja nykytilanne töiden osalta on sitä, mitä Töyräs työpaikalta hakeekin. 

“Tällä hetkellä ei ole mitään isompia suunnitelmia eikä uranvaihtoa mielessä, joten katson, mitä elämä tuo tullessaan”, Janica toteaa hymyillen.