Ystävänpäivä hiipii taas aivan hiljalleen ja yllättäen eteemme. Se sai minut pohtimaan näin sinkkuihmisenä ennen kaikkea ystävyyttä, mutta myös rakkautta. Ja mitä enemmän mietin rakkautta ja sitä, mitä se on minulle, mutta myös niin monille muille, olen saanut itseni kiinni ajatuksesta: En voisi ikinä seurustella ihmisen kanssa, joka ei täytä itse asettamiani kriteereitä.
Esimerkiksi joillekkin se voi tarkoittaa tulevan kumppanin tulotasoa. “Minä en ainakaan seurustelisi ihmisen kanssa, joka ei tienaa vähintään sataatuhatta euroa vuodessa.” Tai: “En ikinä seurustelisi roskakuskin kanssa.”
Saatte varmasti kiinni, mitä ajan takaa. Me määrittelemme rakkautta samaan aikaan, kun suljemme ajattelullamme pois edes mahdollisuuden aitoon rakkauteen. Rakkaus ei katso ikää, statusta, ammattinimikettä, pankkitilin saldoa, asuinpaikkaa, koulutusta, vaatemerkkejä tai sitä, kuinka vaikuttavalta joku näyttää sosiaalisessa mediassa.
Silti me luomme sille säännöt. Ikään kuin rakkaus olisi jotain, jota voi hallita, rajata ja kontrolloida etukäteen. Ikään kuin voisimme päättää, kehen tulemme rakastumaan.
Todellisuudessa emme voi.
Kun – tai jos – alamme aidosti tuntea toista ihmistä, nuo säännöt alkavat murentua yksi kerrallaan. Rakkaus ei kysy lupaa eikä se odota, että kaikki kriteerit täyttyvät. Se vain tulee ja on. Usein juuri silloin, kun emme ole siihen varautuneet, ja usein ihmisen muodossa, jota emme olisi koskaan “valinneet” paperilla.
Ehkä suurin harha on ajatus siitä, että rakkauden pitäisi olla täydellistä. Todellisuudessa rakkaus on keskeneräistä, inhimillistä ja joskus sotkuista. Se on virheitä, epävarmuutta ja kasvua. Se on sitä, että hyväksyy ensin itsensä – epätäydellisenä, ristiriitaisena ja keskeneräisenä – ja vasta sen jälkeen pystyy hyväksymään toisen ihmisen juuri sellaisena kuin hän on.
Ilman ehtoja. Ilman sääntölistaa.
Ystävänpäivä muistuttaa rakkaudesta, mutta ehkä vielä enemmän se muistuttaa yhteydestä. Siitä, että rakkaus ei ole suoritus eikä saavutus, vaan kohtaaminen. Ja ehkä meidän ei pitäisi kysyä, täyttääkö joku kaikki vaatimuksemme, vaan uskallammeko me itse olla avoimia sille, mitä tapahtuu, kun päästämme niistä irti.
Ehkä todellinen rakkauden sääntö onkin se, ettei sille ole sääntöjä ollenkaan.
