Pidän kuninkaallisista. Se ei ole erityisen muodikas mielipide, varsinkaan aikana, jolloin Norjan hovi on ollut otsikoissa vakavien syytösten vuoksi. Mutta juuri siksi kysymys jää vaivaamaan: miksi monarkia edelleen kiinnostaa niin monia, vaikka kuninkaalliset tekevät virheitä ja joutuvat skandaaleihin?
Kuninkaalliset eivät ole meille tärkeitä siksi, että he olisivat täydellisiä. He symboloivat jatkuvuutta maailmassa, jossa mikään ei tunnu pysyvältä. Hallitukset kaatuvat, trendit vaihtuvat ja kaikki brändäytyvät uudelleen, mutta kruunu ainakin teoriassa seisoo paikallaan, horjumatta ja harkittuna.
Norjan viimeaikaiset kohut rikkovat tämän mielikuvan rajusti. Kruununprinsessa Mette‑Maritin poika Marius Borg Høiby on kiistänyt vakavia rikossyytteitä oikeudessa, ja nämä eivät ole pelkkiä henkilökohtaisia virheitä. Voimmeko todella hyväksyä, että verorahoilla elantonsa saavassa perheessä käyttäydytään näin?
Silti kiinnostus kruunuun ei laannu. Skandaalit paljastavat monarkian poikkeuksellisen vetovoiman: harva instituutio herättää yhtä voimakkaita tunteita ja sitoutumista ympäri maailman. Media ja me sen kuluttajina muokkaamme jatkuvasti tarinaa, ja seuraamme heidän elämäänsä yhtä tarkasti kuin suosittua televisiosarjaa.
Kuninkaallisten viehätys ei piile täydellisyydessä, vaan heidän roolissaan edustamassa jotain suurempaa. Me ihmiset olemme laumaeläimiä, joten koemme vetoa monarkian kaltaisiin hierarkioihin. Vaikka monarkian valta ei ole sama kuin ennen, on silti helppo katsoa ylöspäin jotain suurempaa kuin itse. Heidän virheensä tekevät heistä inhimillisiä, mutta samalla he pysyvät symboleina ja osana tarinaa, joka ylittää omamme.
He pitävät meidät myös mukana historiassa: Dianan ja Charlesin häät, prinssi Harryn lähtö perheestä tai Tanskan kuningattaren Margareetan luopuminen kruunusta ovat yhteisiä kokemuksia, joihin osallistumme yhdessä sukupolvien yli.
Skandaalit eivät siis poista monarkian merkitystä. Ne muistuttavat, että kiinnostus, media ja julkinen silmä pitävät kruunun elossa. Monarkia jatkaa olemassaoloaan, koska me haluamme katsoa ylöspäin. Ihailla, paheksua, seurata ja olla mukana tarinassa, joka on suurempi kuin yksittäiset kohut, virheet, jopa rikossyytteet.
Teksti: Olga Yli-Hakula
