On myöhäinen keskiviikkoilta. Avaan Taitoliikuntakeskuksen oven, jossa on alkamassa Sirkus Magentan ilma-akrobatiatunti. Innokas harrastajien joukko heittää läppää opettajalleen, jonka hymy ei hyydy rankemmankaan huumorin edessä. Tämän tunnelman on taikonut 40-vuotias helsinkiläistynyt savolainen, Hanne Vartiainen.

Alun perin tämä tatuoija ja kuvataiteilija innostui ilma-akrobatiasta ilmajoogan kautta. Hän halusi oppia lisää temppuilemisesta korkeuksissa, ja näin hän meni ilma-akrobatiakurssille vuonna 2018. Kurssin jälkeen Vartiaisella ei ollut enää paluuta entiseen, ja hän ilmoittautui kaikille mahdollisille kaupungin sirkustunneille.

Ilma-akrobaatti ja lajin opettaja luontaisessa ympäristössään.

Korona-aikana Kuopion kasvatti kehitti taitojaan kaverinsa kera, jonka kanssa he saivat järjestettyä etäopetusta ulkomaisilta sirkusvalmentajilta. Samainen harjoittelukaveri suositteli Vartiaiselle sirkusopettajaksi ryhtymistä ja näin hän aloitti Nuorisosirkusliiton pedagogisen sirkusohjaajan koulutuksen. Kouluttautumisen puolessavälissä Vartiaista vietiin taas. Hän sai unelmiensa työtarjouksen Sirkus Magentalta, jossa hän edelleenkin opettaa ilma-akrobatiaa.

Jemina Johansson etualalla harjoittelee renkaalla.

Vartiainen haluaa jakaa ilma-akrobatian ilosanomaa jokaiselle, jota laji kiinnostaa tai jollakin tavalla puhuttelee. Hän haluaa myös tuoda lajin aivan kaikkien ulottuville ja hän on vakuuttunut, että ilma-akrobatia sopii kenelle tahansa. Hän perustelee ajatustaan lajin monipuolisuudella: ilma-akrobatia venyy jokaisen ihmisen kropan ja taitojen mukaisesti. Vartiaisen ryhmissä käykin monenlaisia ihmisiä: onpa hän ohjannut myös ikäihmisten ilma-akrobatiaa. Häntä viehättää lajissa myös loputtomat mahdollisuudet käyttää luovuutta ja kehittää teknisiä taitoja.

Ilma-akrobatiassa köysillä voi edetä myös pää alaspäin.

Tunti päättyy. Köydet ja renkaat raivautuvat ripeästi. Vielä hetken tyytyväinen puheensorina täyttää salin. Sitten askelet häipyvät tummuneeseen iltaan, täynnä ilma-akrobatian iloeliksiiriä.

Kuvat ja teksti: Satu Karjunen