Sosiaalisen median viihdevaikuttajana sekä muusikkona tunnettu Viki Konssi eli Seksikäs Suklaa, kertoo uransa vaikeista hetkistä, somen varjopuolista sekä siitä, miten julkisuus on vaikuttanut hänen elämäänsä.
Kännykkääni tulee viesti tunti ennen haastattelua, lähettäjänä Seksikäs Suklaa:
– Hei turhaa jännität haastattelua, hyvin tää tulee menee.
Lähestymme kollegani kanssa Kalasataman keskuspuistoa. Sää on lämmin ja pilvinen. Ja siellä on Viki, hymyssä suin meitä vastassa. Ennen haastattelua tutustumme ja nauramme, nauramme paljon.
Julkisuuden vaikutus elämään
– Julkisuus on muuttanut mua
Konssi on tehnyt sosiaalisen median vaikuttajana töitä jo vuosien ajan. Pitkän uran aikana Konssi on oppinut olemaan tarkempi yksityisyydestään ja varovaisempi siitä, missä paikoissa kannattaa liikkua. Hän ei kuitenkaan koe julkisuuden aiheuttamasta varovaisuudesta mielipahaa tai koe sen vaikeuttavan elämää sen kummemmin.
– Mun työ on julkista, mutta mä tykkään mun yksityisyydestä. Mä haluun elää ja kävellä, kuin tavallinen ihminen.
Konssi myös haluaa, että ihmiset näkevät ja muistavat sen, mitä hän tekee, ja kuinka lahjakas hän on, eikä vain sitä, että hän on julkisuuden henkilö.
– Mä haluan, että mun työntekoa arvostetaan. Joo mä oon se joutsenmies, mutta kato, mitä kaikkee mä oon tehnyt.
Uran vaikeimmat hetket, ja niistä selviytyminen
– Hauskoilla äijillä on myös synkkii hetkii
Konssi on kokenut uransa aikana erilaisia kompastuskiviä. Korona-aika oli synkkää aikaa. Konssi joutui uudelleen etsimään itseään sekä henkilöbrändiään. Samaan aikaan Konssi joutui kokoamaan itseään äidin kuoleman aiheuttaman surun keskellä. Pala palalta hän pystyi hyväksymään äidin kuoleman sekä sen, että kuolema kuuluu elämän kiertokulkuun.
– Kyllä mä myönnän sen, että kävin itteni kaa paljon kaikenlaista läpi.
Konssilta löytyy vahvaa intohimoa ja rakkautta työtään kohtaan, mutta välillä täytyy kuitenkin hengähtää. Konssi kertoo burnoutistaan, ja siitä kuinka jatkuva työnteko ei tee hyvää ihmiselle.
– Mä en halunnut nähdä ketään. Halusin olla vaan kotona. Se on hirvee fiilis, kun on semmosessa olotilassa, ettei pysty tekemään mitään.
Vaikka Konssin sisältö sosiaalisessa mediassa on yleensä hauskaa ja viihdyttävää, myös ikävistä tunteista ja mielenterveydestä hän pystyy, ja haluaakin puhua seuraajilleen avoimesti.
– Kun mä asuin mun Sörkkä-kämpässä, ja oli synkkii hetkii, niin puhuin välillä stooriin rohkeesti mun fiiliksistä.
Somekansa otti avosylin Konssin tunteet vastaan, mutta joukkoon myös mahtui niitä, jotka odottivat kokoajan vain lisää viihdyttävää kontenttia.
– Mä tajusin sen sillon. Mä en oo robotti, mä oon ihminen. Mä teen sillon, kun mä jaksan.
Työn varjopuolet
Konssin, kuten varmasti monen muunkin sosiaalisen median vaikuttajan, työhön kuuluu varjopuolia– vihapuhetta ja ennakkoluuloja. Konssi puhuu avoimesti siitä, kuinka jo nuorena hän joutui käsittelemään vihakommentteja.
– Mä käsittelin vihapuheen aiheuttamia tunteita, kun alotin Youtuben. Sillon tuli ensimmäiset vihakommentit. Sanottiin n-sanaa, ja kutsuttiin matuks. Mä olin 19-vuotias. Nyt oon 34, ja vihakommentit ei enään toimi muhun.
Konssi sanoo, että on käynyt läpi näitä asioita itsensä kanssa monta kertaa. Toisesta korvasta sisään, toisesta ulos.
– Varmasti joillakin ihmisillä on ennakkoluuloja. Mä en oo täydellinen. Mutta turha ajatella, mitä muut miettii susta, se on vaan stressaavaa.
Sosiaalisen median varjopuolet eivät näy pelkästään vihapuheena ja ennakkoluuloina, vaan myös emotionaalisena kuormituksena. Kuormitusta voivat lisätä seuraajien henkilökohtaiset viestit ja avunpyynnöt. Vaikuttajat joutuvat pohtimaan omaa vastuutaan seuraajiensa hyvinvoinnista.
Konssi kertoo, että hän joutuu välillä vastaamaan ikävimpiinkin viesteihin, joissa esimerkiksi seuraaja pyytää tätä vastaamaan hänelle, tai muuten hän tappaa itsensä. Konssi sanoo tämän olevan kuormittavaa.
– Joudun tekemään välillä apuchättäilyä, mutta se on tosi kuormittavaa. Aika moni ei tiedä, että me julkisuuden henkilöt joudutaan tekemään ees tämmöstä. Jotkut julkkikset ei vastaa, mutta joskus se pieni huomio voi olla apu.
Teksti, kuvat ja video: Sofia Saarinen
