Jenny Rautionaho on toisen sukupolven mäkihyppääjä ja samalla myös suvun toinen olympiaurheilija. Hänen isänsä Esko Rautionaho edusti Suomea kaksissa olympialaisissa, vuosina 1972 ja 1976.

Pitkään hypännyt Jenny on kärsinyt uransa varrella pahoista loukkaantumisista, mutta niistä hän on onneksi selviytynyt takaisin kilpailemaan huipulla.

Edellisen kauden lopputuloksissa hän ylsi sijalle 12, parantaen sijoitustaan edelliseltä kaudelta 15.sijalla ja ollen täten paras suomalainen mäkihyppääjä. 

Tuleva kausi on toiveita herättävä, parantaako Jenny maailmancupin sijoitustaan myös tällä kaudella ja palauttaako suomalaisen mäkihypyn top -10 sijoille vuosien tauon jälkeen?

Laadukasta harjoittelua ja valmistautumista tuleviin arvokisoihin

Jenny kertoi haastattelussa viettäneensä kesän keskittyen laadukkaaseen harjoitteluun Lahdessa, ja hän kävi myös yhdellä ulkomaan leirillä. Lahden harjoitusolosuhteisiin hän on ollut erittäin tyytyväinen, sieltä liikenneyhteydet lentokentälle ja lentokentiltä kisoihin ovat paremmat kuin pohjoisessa olevalta Rovaniemeltä, josta hän on kotoisin.

Kesään mahtui myös yksi kilpailu ulkomailla tulevassa MM-mäessä Trondheimissa, jossa hän hyppäsi kahdesti kuuden joukkoon. Hypyt ja tuntuma mäkeen olivat nyt parempia, kuin viimekaudella hypätyssä kilpailussa.

Tulevalla kaudella Jenny lähtee jatkamaan siitä mihin edellistalvena jäi, sekä tosissaan osallistumaan mitalikamppailuun MM-kisoissa. Maailmancupissa tavoitteena on vähintään pääsy kymmenen joukkoon, riippuen osin siitä kuinka moneen kilpailuun hän osallistuu. Päätavoite on kuitenkin menestyä hyvin Trondheimissa ja säädellä kuormitusta kauden aikana, jotta on parhaassa iskussa kisoissa.

Tulevan kauden kilpailuihin uutena tulee Kiinan osakilpailu, jota ei kuitenkaan ole laitettu järkevästi kalenteriin muiden Aasian alueen kisojen kanssa samoille viikoille, vaan välissä täytyisi palata Eurooppaan muutamiin kilpailuihin ja myöhemmin takaisin Japaniin.

Haasteet ja mielenlujuus

Yksilöurheilun vaikeus Suomessa on ollut esillä aiemminkin mediassa, kun liittojen puolelta rahoitus urheilijoille on ollut olematonta. Hiihtoliiton talousvaikeudet ovatkin monelle tuttu puheenaihe julkisuudesta. Suomalaiset yksilöurheilijat, jotka kilpailevat lajiensa huipulla, joutuvat itse rahoittamaan esim. lentojaan kisoihin sekä varusteitaan. Kuten Jenny kertoi, naisten mäkihyppymaajoukkueella ei ole ollut valmentajaa kahteen kuukauteen.

Se herättää kysymyksiä ja huolta suomalaisten talvilajien, sekä muidenkin yksilölajien tulevaisuudesta. Hiihtoliiton rahoitukseen liittyvistä ongelmista huolimatta, hän ei ole antanut tämän vaikuttaa korviensa väliin millään tavalla. Hän on kiitollinen myös tukijoista, jotka mahdollistavat ammattimaisen urheilun täysipäiväisesti, vaikkei liitto aina kaikkia kuluja pystyisikään kattamaan.

Jos liitoilla ei ole varaa palkata joukkueille tulevaisuudessa valmentajia, joutuvat ne urheilijat, joilla siihen on varaa, itse palkkaamaan omia valmentajiaan. Hiihdon puolella jotkut ovatkin jo tehneet niin, että ovat kesän ajaksi palkanneet oman valmentajan ja harjoitelleet enimmäkseen yksin. Monissa lajeissa yhdessä harjoittelu kuitenkin kehittää enemmän. Jenny mainitsi, että hän on Lahdessa viihtynyt senkin takia, ettei ole tarvinnut yksin harjoitella, ja se on vaikuttanut positiivisesti treenimotivaatioon ja kehitykseen. 

Hiihtoliiton vaikeuksista sekä pahoista loukkaantumisista huolimatta huipulle takaisin kiivennyt Jenny on erittäin motivoituneena ja päättäväisenä lähdössä kohti tulevan kauden arvokisoja sekä maailmancupia. Rauhallisuus ja itsevarmuus huokui haastattelussa, joten olisi ihme, jos häntä ei tulevan kauden aikana nähtäisi palkintokorokkeella.

Kuvat: Berkutschi ski jumping, Skijumping.pl

Teksti: Hannu Manninen