Leskinen kertoo, että lapsien kanssa pitää pystyä heittäytymään (Kuva: Sonja Saarinen)

20-vuotias Aino Leskinen on muuttanut tänä syksynä Savosta Etelä-Suomeen. Vaikka kotipaikka muuttuikin, Aino saa olla unelmatyössään koulunkäynninohjaajana myös Helsingissä. Erityisen tuen tarpeessa olevien lasten kanssa työskenteleminen vaatii välillä paljon hermoja, mutta työ on myös erittäin palkitsevaa päivittäin. 

Omien polkujen kulkija 

Leskinen koki ylioppilaskirjoitusten jälkeen tarvitsevansa jotain uutta ja mielenkiintoista elämäänsä kaupan alan työn tilalle. Vanhemmat olivat aluksi kovin hämmentyneitä Leskisen uudesta uravalinnasta koulumaailmassa, mutta totta kai tukivat tytärtä päätöksessä.  

Vaikka Leskisellä olikin vain lukiotausta ohjaajan työhön mennessä, hänet otettiin todella hyvin vastaan uuteen työympäristöön. 

“Toivon kovasti pääseväni opiskelemaan erityisluokan- tai luokanopettajaksi tulevina vuosina. Opiskelemaan hakeminen stressaa minua jonkin verran, mutta onneksi saan tehdä kouluympäristössä töitä jo nyt ja saan sitä kautta paljon kokemusta.” Leskinen toteaa. 

Aino Leskinen kertoo, että parhaita hetkiä työssä ovat onnistumiset lasten kanssa. “Erityisluokassa sattuu ja tapahtuu joka päivä, joten parhaita hetkiä ovat ehdottomasti ne, kun joku oppii lukemaan tai kehittyy esimerkiksi sosiaalisissa tilanteissa. Niiden takia töihin on mukava palata, koska halu auttaa ihmisiä on suuri.” 

Vaativa työ vaatii pitkää pinnaa 

Työ erityislasten kanssa on ajoittain erittäin puuduttavaa. 

“Välillä tuntuu, että minä en osaa toimia lasten kanssa. Tämä johtuu varmasti siitä, että minulla ei ole kyseiseen ammattiin koulutusta”, Aino Leskinen pohtii. Lisäksi päivät lasten kanssa on pitkiä, sillä taukoja ei voi pitää juuri ollenkaan. 

Kun Leskiseltä kysyy, mitä piirteitä ihmiseltä vaaditaan koulunkäynninohjaajan työssä vastaus tulee samantien. Rautaiset hermot ja tietynlainen auktoriteetti ovat tärkeimpiä ominaisuuksia lasten kanssa.

“Lapsien kanssa pitää pystyä olemaan vähän kuin ystävä. Sopivan rauhallinen, mutta myös mukana heidän touhuissaan”, Leskinen kiteyttää.

Sen lisäksi, että on antoisaa tehdä työtä lasten kanssa, Leskinen arvostaa paljon mukavaa työporukkaa. Työpaikalla on paljon alanvaihtajia, joten opettajanhuoneessa kuulee jos jonkinlaisia tarinoita. Parhaiten hän tulee toimeen työparinsa kanssa, jonka kanssa he ovat oikea tehotiimi. Erityisluokanopettajalta Leskinen saa jatkuvasti vinkkejä lasten kanssa toimimiseen ja vaikeista tilanteista selvitään aina yhdessä. 

Aino Leskinen haaveilee opettajan työstä ulkomailla (Kuva: Sonja Saarinen)

Tulevaisuus ulkomailla?

Aino Leskinen paljastaa haaveeksi opettajan uran toisessa maassa. 

“Olisi hienoa toimia suomalaisessa koulussa opettajana lapsille, jotka asuvat ulkomailla esimerkiksi vanhempiensa työnsä takia”.

Tämän lisäksi hän unelmoi pääsevänsä matkustelemaan ja perustamaan perheen. Leskinen toivoo kuitenkin kaikkein eniten, että saa tehdä työtä, josta nauttii ja olla iloinen joka päivä.