Tämän poikkeuksellisen ajan teatterissa käyntiin liittyy monia uusia käytänteitä. Tästä huolimatta pääosin käynnistä jäi hyvä maku.
Kävin ensimmäisen kerran teatterissa tänä korona-aikana katsomassa Helsingin Kaupunginteatterissa Päiväni murmelina -musikaalin. Aiheensa puolestahan tämä teos sopii hyvin tähän erikoiseen aikaan.
Lippumyymälässä myyjä kertoi, että lippuja on myyty noin puolet siitä määrästä, mitä näin korona-aikaan yhteensä myydään. Tämä vähäinen lippujen myynti määrä näkyi kyllä salissa.
Poikkeukselliseen teatteri-iltaan kuului myös mahdollisuus narikan sijaan ottaa ulkovaatteet mukaan katsomoon. Lisäksi teatterin henkilökuntaa oli hyvin paikalla ja heillä oli kaikilla visiirit tai suumaskit.
Ihmisiä paikalla teatterissa oli siis huomattavasti normaalia vähemmän, kuitenkin paikalla kupli lähes normaali kulttuuri-illan tunnelma. Välimatkaa toisiinsa yleisö piti hyvin lämpiössä.
Katsomossa ihmisten etäisyys toisiinsa säilyi hienosti. Maski näkyi myös monien kasvoilla. Itselläni meni tovin aikaa tottua näytelmän katsomiseen maskin kanssa. Loppujen lopuksi kuitenkin aika nopeasti teos vei mukanaan ja ylimääräinen objekti kasvoilla unohtui.
Väli-ablodejakin kyllä kuultiin näytöksessä ja nauru kaikui maskeista johtuen hieman uudella tavalla.
Väliajallakaan ei muodostunut jonoja oikeastaan ollenkaan. Mahtoivatkohan ihmiset käydä normaalia vähemmän vessassa? Kahvijonoja ei ollut siitä syystä, kun tilaukset oli pitänyt tehdä etukäteen.
Entäs itse näytelmä? Päiväni murmelina oli iloinen, värikäs ja vauhdikas teos. Erityisesti pääparia esittänyt Maria Lund ja Lari Halme tekivät roolityönsä hienosti.
Kaikkinensa onnistunut teatteri-ilta, koronarajoituksista huolimatta.
Lauri Koivisto
Artikkelikuva: Lauri Koivisto
