Syysmyräkän sateiden myötä sieniä tunkee joka tuutista. Jos ajatus metsään menosta ja niskaa nakertavista hirvikärpäsistä ahdistaa, niin asian voi varmistaa sosiaalisesta mediasta. Männynherkkutatteja, kuusenleppärouskuja, härmämalikoita ja hallavahakkaita on nyt helppo löytää niin Nuuksion kangasmetsistä ja korpikuusikoista kuin somevaikuttajien kuvavirrasta.
Vielä vähän aikaa sitten maalaisjunttien puuhasteluna pidetty sienestys on koronan ja kotoilun myötä muuttunut trendikkääksi kaupunkilaisharrastukseksi. Asenneilmaston muutos on merkittävä. Somen saa täyttää suppilovahverosaaliilla, eikä päivityksen kylkeen tarvitse kirjoittaa ironista saatetekstiä kirvoittaakseen kommenttikentän täyteen ylistäviä emojeja. Jos saaliin osaa vielä jalostaa omassa keittiössä makuhermoja hiveleväksi Instagram-sinfoniaksi, niin ollaan jo tuhansien tykkäysten ja kalliiden yhteistyösopimusten tiellä.
Sienivimma voi viedä kilpailuhenkisimmät lajitoverit harhateille. Sipoonkorven parkkipaikat on täytetty arki-iltaisinkin niin tarkoin, että puolet pysäköidyistä autoista on pitänyt jättää sakkopaikoille tai paikallisten asukkaiden pihateille. Lajitovereiden harhauttamiseksi ja parhaiden omien sienimaastojen suojelemiseksi keksitään mitä kummallisimpia kommervenkkejä. Kaiken inhimillisen toiminnan tavoin myös sienestyksen voi napsauttaa pahasti ylikierroksille. Leppoisa liikkuminen lähiluonnossa ja kantarellien keräily kermakastiketta varten voi muuttua suorittamiseksi, josta tattirisoton sijaan tuloksena on burnout ja ahdistus.
Tyypillisesti sienestyksestä jää viivan alle monenlaista hyötyä. Sienimetsä tuntuu herättelevän sellaisia metsästäjä-keräilijän geenejä, jotka arkisessa aherruksessa saavat vain harvoin vallan mutta joiden aktivointi tuottaa merkillisen suurta mielihyvää. Tattien ja tuhkeloiden etsimistä parempaa tapaa arjen murheiden unohtamiseen on vaikea keksiä, eikä samalla saatavaa kelpo hyötyliikuntaa sovi vähätellä. Kansantalouden kannalta metsämaastossa vietetyt terapiatunnit ovat sitä korvaamattomampia, mitä suurempi joukko oivaltaa sienestyksen ihanuuden.
Kuplautuneen identiteettitaistelun keskellä on kerrassaan hellyttävää havaita seikkoja, jotka yhdistävät suomalaisia tasapuolisesti taustasta riippumatta. Jos sienestysboomi auttaa punavuorelaista tietotyöläistä ja viitasaarelaista sahuria nousemaan poteroistaan ja edes hieman ymmärtämään toisiaan, niin kansalaisia pitäisi kannustaa kaikin mahdollisin keinoin keräämään korit täyteen valmuskoita ja vinokkaita. Luonnossa kuljeskelu ja vegaanisen lähiruoan syöminen ei liene haitaksi kenellekään.
