Valokuvat Kontulassa on ”hyvä asua ja aitoja ihmisiä” Tekijä Rasmus Vavuli - 16/11/2022 0 1490 Helsingin kaupunginosa Kontula on rakennettu pääasiassa 60 – 70 luvulla. Kontulalla on ollut huono maine jo pitkään. Evi Turtiaisen mielestä Kontulassa on rauhallista asua ja alue on kaunis varsinkin kesäisin. Luu Van Thinh on pyörittänyt ravintolaa jo kuusi vuotta Kontulassa. Myös pulut saavat paljon ruokaa ihmisiltä. Kontulan ostarin keskellä sijaitseva vaatteiden myyntipiste on ollut samassa paikassa jo 15 vuotta. Tuija Karkula kertoo, että Helsingin paras uimahalli löytyy Kontulasta. Myös kirjasto on todella kattava ja sinne saa ottaa koiran mukaan. ”Kontulan yössä välillä käy ylilyöntejä” sanoo läheinen ravintolan omistaja. Paul Kinnari on asunut Kontulassa vuodesta 1965. Jouko Manninen ei itse pidä Kontulasta. Omien sanojensa mukaan hän käy ostarilla vain hoitamassa pakolliset asiat. Kontulaan muuttaa jatkuvasti lisää ihmisiä ja nyt ostarin viereen rakennetaan kovaa vauhtia uusia kerrostaloja. Kuvat ja teksti: Rasmus Vavuli LIITTYVÄT ARTIKKELITLISÄÄ TEKIJÄLTÄ Kulttuuri ”Tää ala on parhaimmillaan maailman ihanin” – näin Anni Minkkinen kuvailee tanssijan uraansa Valokuvat 100 vuotta joulun taikaa Weisteellä Valokuvat Sorry Mom Tattoo Studio – Vivian Olsbon juhlavuosi 2025 LUE MYÖS Digituki maahanmuuttajille alkoi Kontulan kirjastossa lokakuussa Uutiset 05/11/2021 Kaupunkiluonto-podcastissa ei kangistuta kaavoihin Podit 11/04/2022 Roskia on kuin roskaa ja roska ei lopu koskaan Kolumnit 08/11/2021 Kaupunkikanavan oma aikakauslehti REHTI on ilmestynyt! Uutiset 03/03/2023 SEURAA MEITÄ62SeuraajatSeuraa0TilaajatTilaa