Kokoontumisrajoituksia purettiin – stand up-komedia palasi Pasilaan
https://youtu.be/0XdK2fGtc6E
Pitkien perinteiden stand up-klubi Club act!one nähtiin lauantaina 2. lokakuuta Studio Pasilan tiloissa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Koronapandemian mukanaan tuomat rajoitukset pakottivat klubin tauolle,...
Kuuluuko kehitysvammaisten ääni eduskuntavaaleissa?
Suomessa on yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, joka tarkoittaa sitä, että jokainen 18 vuotta täyttänyt Suomen kansalainen on äänioikeutettu. Myös kehitysvammaisella henkilöllä on äänioikeus ja...
Merenkulku murroksessa – millaisia tulevaisuuden ratkaisuja Itämeren varustamot tekevät?
Merenkulun siirtyminen osaksi EU:n päästökauppajärjestelmää viime vuoden alussa pakottaa Itämeren laivavarustamot pohtimaan tulevaisuuden siirtojaan. Yhtälö ei ole helppo, sillä uusiutuvien polttoaineiden kehitys on edelleen...
Lokakuu on Roosa nauha -kuukausi
Suomessa Roosa nauha on katukuvassa tuttu näky aina syksyisin. Syöpäsäätiön järjestämässä kampanjassa kerätään rahaa esimerkiksi syöpätutkimukseen. Vuoden 2022 teemoista kertoo Syöpäsäätiön varainhankintajohtaja Sari Meller.
Kuuntele...
Video: Hsl lippugallup
https://www.youtube.com/watch?v=8oguGC5Gvvk
Rantauduin kampin kauppakeskukseen ottamaan selvää ihmisten mielipiteistä siitä, miten HSL:n vyöhykeuudistus on vaikuttanut ihmisten ostokäyttäytymiseen.
Kansainvälinen korvapuustipäivä on konditoriassa kiireistä aikaa
Kansainvälistä korvapuustipäivää vietetään 4 lokakuuta. Kaupunkikanava vieraili konditoria Bakery Mantelissa.
https://youtu.be/8KOSQCIP_ik
EDITOINTI, KUVAUS JA TOIMITUS: MIA ÅHLVIK
Korona on kurjistanut kaduilla eläviä asunnottomia
Helsingin kaduilla elävien asunnottomien tilanne on heikentynyt koronaepidemian aikana. Asunnottomat ovat olleet heikommassa kunnossa ja nälkäisempiä kuin normaaliolosuhteissa.
Koronaepidemian kiihdyttyä maaliskuussa asunnottomien palvelut huononivat huomattavasti....
Yleisörajoitusten päättyminen otetaan Helsingin teattereissa ilolla vastaan
https://youtu.be/tEL58T8G1Ms
Rajoitusten päättymistä kommentoi Helsingin Kaupunginteatterin johtaja Kari Arffman.
Toimitus, kuvaus ja editointi: Jere Hultin
Kuvausassistentti: Ella Takala
Tanssiteatteri Hurjaruuthin talvisirkus muutti Suvilahteen
https://youtu.be/t6FpFvSKOqI
Tanssiteatteri Hurjaruuthin talvisirkus on muuttanut väliaikaisesti Kaapelitehtaalta Suvilahden Kattilahalliin. Talvisirkus Vauhdin ensi-ilta on Kattilahallissa 5. päivä marraskuuta. Sirkus muuttaa takaisin Kaapelitehtaalle syksyllä 2022,...
Vikes: Connecting Finnish media leaders and foreign journalists, for a more diverse media
A mentoring program that builds bridges between foreign background journalists in Finland with Finnish editors in chief is currently being organized. It is part...
















