Viisi näkökulmaa naistenpäivään
Kansainvälistä naistenpäivää vietetään tänään. Ensimmäistä kertaa YK:n julistamaa päivää alettiin juhlistamaan vuonna 1975, mutta idea juhlapäivästä syntyi jo vuosikymmeniä aiemmin: sosialistinen internationaali päätti alkaa...
Hollantilainen dj-tähti hehkutti suomalaista ravintolaa yli 15 miljoonalle seuraajalleen
Suosittu dj-Martin Garrix yhdessä huippu F1-kuskin kanssa Suomesssa.
Martin Garrix on tehnyt Instagram-päivityksen, jossa hän kertoi tehneensä 113 keikkaa vuonna 2022 ja ottaa aikaa rentoutumiselle....
Pääsiäisen tekijät
Maaliskuinen tuivertava tuuli ja kevään ensimmäiset valonsäteet leikittelevät merihakalaisen toimistorakennuksen ulkopuolella. Kohta tapaan ensimmäisen kolmesta pääsiäisen tekijästä, joista kullakin on erilainen rooli oman kirkkonsa...
Naurumaraton, 42 tunnin livelähetys hyvän puolesta
Ylex:n tarjoama naurumaraton järjestetään jo viidettä kertaa yhteistyössä nenäpäivän kanssa. Tapahtumana naurumaraton on kasvanut vuodesta toiseen, ja tämän vuoden tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa kolmen...
Muumit ovat aina kehottaneet meitä pitämään huolta toisistamme
Tove Janssonin ensimmäinen muumisatu julkaistiin vuonna 1945, eli 80 vuotta sitten. Miten kertomus, joka on kaiken alku rakastamillemme muumitarinoille, heijasteli ajalleen tyypillisiä teemoja, kuten...
Espanjalais-brittiläinen muusikko Gizmo Varillas paljasti uuden albuminsa nimen Suomen keikallaan
“Olen todella innoissani esiintyessäni ensimmäistä kertaa täällä Suomessa. Vaimoni on opiskellut Suomessa nuorena.”, kertoo espanjalais-brittiläinen muusikko Gizmo Varillas ennen Helsingin keikkaansa.
Gizmo Varillas esiintyi Helsingin...
Pohdintaa kaamoksesta
Kuulen kaukaa raitiovaunun ja samalla naapurin saapuvan kotiin, minkä jälkeen oven iskeytyessä kiinni tulee hiljaisuus. Televisiosta tulee Kauniit ja Rohkeat ja on aika kääriytyä...
Alumnispecial: Haastattelussa Julianna Jokela
Laajasalon opisto juhlii 115-vuotissyntymäpäiviään ja alumnijuhlaa tänään perjantaina 11. marraskuuta. Haastattelussa on Laajasalon opistosta valmistunut Julianna Jokela, joka toimii NRJ Aamun radiojuontajana yhdessä Niko...
Nuoret 2023 -näyttely pitkin Helsinkiä palauttaa taiteen mielenkiintoisuuden
Helsingin Taidehallissa, Galleria G:ssa, Valokuvagalleria Hippolytessa, MUU Helsinki nykytaidekeskuksessa, Galleria Sculptorissa, tm•galleriassa ja Helsingin taidemuseo HAM:issa järjestettävä Nuoret 2023 on avoinna kesäkuun alkuun asti....
“OmaStadissa joukkovoima lisää avoimuutta” sanoo stadiluotsi Pauli Saloranta
“OmaStadissa joukkovoima lisää avoimuutta” sanoo stadiluotsi Pauli Saloranta
Vuotalon kirjastossa istuu saaren stadiluotsi Pauli Saloranta. Hän pitää päivystystä, jonka tarkoitus on auttaa niitä OmaStadi-äänestäjiä, jotka...