Oulusta aina Helsinkiin asti päätynyt Samuli Saukko on viettänyt ison osan elämästään salibandyn parissa.
28-vuotias Samuli Saukko on harrastanut salibandyä jo 20 vuotta. Ura alkoi ala-aste ikäisenä pihapelien ja koulukavereiden innoittamana.
-Silloin pelattiin paljon pihapelejä ja kun niissä pärjäsi, niin kaverit ehdotti, että tule joukkueeseen. Sähly tuli sitten aloitettua 8-vuotiaana Oulussa Oulun Luistinseurassa. Taidettiin paikallista leijonaliigaa pelata ensimmäiset vuodet. Se oli mukavaa ja sielläkin pärjäsi ja sai kavereita, niin oli helppo jatkaa, Saukko muistelee.
Ura jatkui Oulun Luistinseuran keltaisissa aina 20-vuotiaaksi saakka. OLS- matka päättyi useiden SM-sarja kausien jälkeen voitokkaasti, kun Saukko voitti A-junioreiden Suomen mestaruuden keväällä 2014.
Syksyllä 2014 Saukko siirtyi pelaamaan Limingan Niittomiehiin miesten Divaria. Limingassa kertyi viiden kauden aikana yli 100 pääsarja peliä plakkariin. Tehopisteissäkin satanen meni rikki näiden kausien aikana.
-Aika vähän jäi silloin pelejä välistä. Silloin kesti vielä paikat, Saukko kertoo.
Sitten oli aika muuttaa opiskeluiden perässä Kuopioon. Ja pelipaikka löytyi Vehmersalmen Vesasta, jossa pelejä kertyi kahdelta eri sarjatasolta.
-Silloin tulin opiskeluiden perässä Kuopioon ja VehVeen. Yksi kausi kakkosta ja yksi kausi Suomi-sarjaa tuli pelattua.
-Opiskelin Oulussa tradenomitutkinnon ja sitten mietin opintojen aikana, että mitä mä haluan tehdä. Päätin lähteä Kuopioon opiskelemaan rahoitusta ja tekemään maisteri tutkinnon, Saukko kertailee opintojensa kulkua.
Keväällä 2021 kun salibandykausi ja koulu oli saatu pakettiin, tuli pikainen muutto Helsinkiin.
-Sain Helsingistä työtarjouksen ja hetken mietinnän jälkeen päätin ottaa työn vastaan. Kahden viikon varoitusajalla tuli paikkakunnan vaihto.
Loukkaantumiset vaivanneet viime aikoina
Ensimmäinen kesä Helsingissä meni ilman salibandyä ja töihin keskittyen. Kun kesän jälkeen salibandy oli palaamassa taas kuvioihin, ei Saukko kerennyt käydä kuin yhdet harjoitukset kun loukkaantuminen yllätti.
-Kirkkonummen Rangersista tuli yhteydenotto, että tulehan treeneihin. Menin sinne ja sain ekat treenit alle. Seuraavana päivä tein oman treenin, jossa tuli loukkaantuminen.
Parin viikon toipumisjakson aikana kaverit, jotka pelaavat Helsingin M-Teamissa houkuttelivat Saukon kokeilemaan menoa joukkueessaan. Siitä alkoikin sitten aika helsinkiläisessä joukkueessa.
-Menin käymään ja ekat treenit olivat aika kauheat, kun ei ollut pitänyt kahdeksaan kuukauteen mailaa kädessä, eikä hirveämmin juossut.
-Viikon päästä sitten soittivat M-Teamistä, että tulehan tänään treeneihin. Sitten treenien jälkeen tarjosivat sopimusta, Saukko iloitsee.
Kausi alkoi Saukon osalta hieman muuta joukkuetta myöhemmin, kun sopimus kirjoitettiin kauden avausviikolla ja pelikunto ei ollut vielä täydellinen.
Kiriminen pelikuntoon katkesikin sitten taas loukkaantumiseen.
-Sitten piti taas alkaa vähän omaa fysiikkaa treenaaman. Sitä kun alettiin treenaamaan niin sanotusti nollasta sataan, niin kahden viikon jälkeen tuli loukkaantuminen. Kantapäähän tuli murtuma.
Murtunut kantapää viivästytti Saukon kauden alkua joulukuulle.
-Vaikka en ihan sata prosenttisessa kunnossa ollut, pystyin kuitenkin pelaamaan.
Tällä kaudella Saukolle on kertynyt kuusi peliä miesten Divarissa. Tämä voi jäädä kauden lopulliseksi pelimääräksi, kun loukkaantumiset eivät jätä rauhaan. Tammikuun puolessa välissä paukahti sitten nivunen.
-Alkoi sattumaan aika kovaa, ei pystynyt juoksemaan ja hyvä jos edes kävelemään.
Magneettikuvista selvisi, että nivunen on revähtänyt ja edessä olisi taas pitkä pelitauko. Nyt reilun kuukauden kuntoutuksen jälkeen edessä on uudet kuvaukset. Myöhemmin selviää, vaatiiko nivunen leikkausta vai ei.
-Hyvin todennäköisesti kausi on ohi, Saukko toteaa.
Ystävät ja muistot tärkeimpänä mielessä.
Kun palataan vielä muistelemaan uraa taakse päin, on Saukon mieleen jäänyt monia mieleenpainuvia hetkiä sekä hienoja ystävyyssuhteita.
-Ensimmäisenä mieleen tulee pelikaverit ja on saanut pitkäaikaisia hyviä ystävyyssuhteita. Ne nyt tärkeimpänä.
-Toisena ehkä sitten kaikki pukukoppielämä ja reissut. Joukkueissa on tullut yhteisöllisyyttä ja oppinut tuntemaan pelikaverit todella hyvin.
-Toki lisäksi mieleen on jäänyt myös hienoja voittoja ja myös pettymyksiä, Saukko summaa.
