Monella on mielikuva, että maahanmuuttajataustaiset naiset eivät harrasta liikuntaa. Todellisuudessa liikunta on monelle maahanmuuttajataustaiselle naiselle tärkeä osa elämää, mutta sen toteutuminen on usein monimutkaisempaa kulttuuristen, taloudellisten ja sosiaalisten esteiden vuoksi. Tässä jutussa kuusi naista kertoo omista kokemuksistaan liikunnan harrastajina ja tienraivaajina muille maahanmuuttajataustaisille naisille.
Hazhaow Murad muutti Irakista Suomeen vuonna 2020, ja on kahden pojan äiti. Murad opiskelee maisterintutkintoaan Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa elintarviketieteiden alalla. Murad tunnistaa liikunnan merkityksen maahanmuuttajataustaisten naisten elämässä, mutta hän näkee siinä myös haasteita.
“Perhesiteet ja kulttuuriset odotukset voivat vaikuttaa naisten mahdollisuuksiin osallistua liikuntaan. Monet naiset kokevat, että heidän elämänsä on omistettu perheelle, eikä heillä ole aikaa itselleen, vaikka he haluaisivat osallistua liikuntaan.”
Huivin eli hijabin käyttö ei Hazhaow’n mukaan ole este liikunnan harrastamiselle, mutta se voi tietyissä olosuhteissa vaikuttaa liikkumismukavuuteen. Hän kertoo:
”Se riippuu paljon siitä, missä ympäristössä liikuntaa harrastaa. On olemassa paikkoja, joissa uskonnolliset käytännöt otetaan huomioon – niissä hijabin käyttö ei ole ongelma. Tällaisissa inklusiivisissa tiloissa nainen voi liikkua vapaasti joko huivin kanssa tai ilman, omien valintojensa mukaan.”
”Jos liikuntapaikassa ei ole mahdollisuutta riisua huivia, jos ympäristö ei ole naisille suunnattu, tai jos huivi itsessään ei estä liikunnan harrastamista, se voi rajoittaa tiettyjen liikkeiden tekemistä ja tehdä niistä epämukavia”, Murad lisää.
Tästä syystä hän korostaa inklusiivisten ja monimuotoisten liikuntapaikkojen merkitystä.
”Inklusiivisuus tarkoittaa sitä, että liikuntapaikat ja ohjelmat ovat mukautettavissa niin, etteivät ne rajoita naisten liikkumista heidän uskonnollisten tai kulttuuristen taustojensa vuoksi,” Murad toteaa.
Skala Shwan toimii Monaliiku – Monikansallisten naisten hyvinvointi ja liikunta ry:ssä talousassistenttina ja urheiluryhmien koordinaattorina. Hänen tehtävänsä keskiössä on luoda maahanmuuttajataustaisille naisille ja tytöille mahdollisuuksia osallistua liikuntaan turvallisesti omista lähtökohdistaan käsin.
Monaliiku on valtakunnallinen järjestö, joka tukee naisten kokonaisvaltaista hyvinvointia liikunnan, yhteisöllisyyden ja osallisuuden avulla. Toiminta perustuu kulttuurisensitiivisyyteen ja matalan kynnyksen osallistumiseen.
Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi maksuttomia tai hyvin edullisia liikuntaryhmiä, joissa ei tarvita aiempaa liikuntakokemusta. Ryhmät on suunnattu erityisesti maahanmuuttajataustaisille naisille ja tytöille, ja niissä huomioidaan kielitausta, kulttuurierot sekä tarve turvallisille, naisille tarkoitetuille tiloille.
Shwan kertoo, että alussa hän kohtasi epäilyksiä ja ennakkoluuloja. Oletettiin, ettei toiminta kiinnostaisi tai ettei osallistujia löytyisi.
”Jatkoin kuitenkin työtäni, koska näin, että kiinnostus oli todellista. Kun esteitä poistettiin ja viestintää parannettiin, yhä useammat naiset alkoivat osallistua. Ja samalla myös ympäristön asenteet muuttuivat”, Shwan sanoo.
Osallistujien määrä on kasvanut vuosi vuodelta.
Monaliikun ryhmät tavoittavat nykyään vuosittain satoja maahanmuuttajataustaisia naisia eri puolilta Suomea. Toiminta ei keskity vain fyysiseen hyvinvointiin – se edistää myös henkistä jaksamista, yhteisöllisyyttä ja osallisuutta.
”Kun naisille annetaan mahdollisuus liikkua turvallisessa ja ymmärtävässä ympäristössä, he eivät ainoastaan liiku: he vahvistuvat, verkostoituvat ja saavat takaisin uskon itseensä”, Shwan kiteyttää.
Anne Wanjiku Fagerström on kotoisin Keniasta ja on asunut Suomessa jo 17 vuotta. Hänen mukaansa liikunta ei yleensä ole ensimmäinen asia, johon maahanmuuttajataustaiset naiset tarttuvat.
”Liikunta tulee elämään usein osana kotoutumisprosessia, ei heti alussa”, Hän kertoo ja jatkaa: ”Alussa tärkeämpää on opiskella kieltä ja sopeutua yhteiskuntaan. Vähitellen liikunta kuitenkin löytää paikkansa arjessa.”
Wanjiku Fagerström uskoo, että liikunta on tärkeä osa hyvinvointia, mutta sen ei tarvitse olla suoraviivainen osa kotoutumista. Se voi tulla elämään monin eri tavoin – joko työpaikan, yhteisön tai liikuntakeskusten kautta.
Allison Abdile on kotoisin Kapkaupungista, Etelä-Afrikasta, ja on asunut Suomessa yhteensä noin 18 vuoden ajan. Hänellä on kaksi lasta ja suomalainen puoliso. Allisonin mukaan käsitys siitä, että maahanmuuttajataustaiset naiset eivät harrastaisi liikuntaa, ei pidä paikkaansa.
”Se on väärinkäsitys. Itse asiassa monet tunneista ovat täynnä, ja joillekin on jopa pitkät jonot. Kysyntää näille palveluille on paljon”, Abdile toteaa.
Abdilen mielestä liikuntamahdollisuuksia on tarjolla runsaasti, ja niiden suosio kasvaa jatkuvasti. Hän kannustaa ihmisiä tulemaan mukaan ja tutustumaan ryhmäliikuntoihin, jotka tarjoavat paitsi terveyshyötyjä myös yhteisöllisyyttä ja iloa.
Tuyen Le on kotoisin Vietnamista ja on asunut Suomessa noin yhdeksän vuotta. Hän osallistuu ryhmäliikuntaan kahdesti viikossa ja nauttii siitä suuresti. Liikunta on Tuyenille tapa vahvistaa itseään, rentoutua ja pitää hauskaa muiden kanssa.
”Se on todella mukavaa, mutta alkuun oli vaikea löytää tietoa erityisesti ilmaisista ryhmistä, joihin voisi liittyä. Kun tulimme tähän maahan, emme tienneet juuri mitään liikuntamahdollisuuksista”, Le kertoo.
Vaikka alku oli hankalaa, Le huomasi, että tiedon lisääntyessä ja omien kokemusten myötä liikuntamahdollisuuksia löytyi helposti.
Erityisesti talvella ryhmäliikunta on hänelle tärkeä tapa pitää huolta itsestään. ”Ryhmät ovat hauskoja ja rentouttavia, ja erityisesti talvella on mukavaa liikkua yhdessä. Alussa voi olla vaikea löytää tietoa, mutta ajan myötä, kun tietää mistä etsiä, ryhmät ovat helposti saatavilla”, Tuyen sanoo.
Shadan Mohamud on 27-vuotias varhaiskasvatuksen ja hyvinvoinnin opiskelija, joka harrastaa joogaa kahdesti viikossa. Hän kertoo, että monille maahanmuuttajataustaisille naisille liikunta voi tuntua helpommalta, kun ympäristö on turvallinen ja suunnattu juuri naisille.
”Kun liikuntatilat ovat naisille tarkoitettuja ja niissä vallitsee turvallinen ilmapiiri, se voi madaltaa kynnystä osallistua”, Mohamud sanoo, ”valitettavasti tällaisia paikkoja on vielä liian vähän.”
Mohamudin mielestä on tärkeää, että naiset uskaltaisivat puhua avoimesti liikuntatarpeistaan ja toiveistaan. Hän muistuttaa, että liikunta on olennainen osa hyvinvointia, mutta arjen kiireet voivat helposti syrjäyttää sen.
”Liikunta voi tuoda iloa ja tukea. On rohkeaa ottaa ensimmäinen askel, vaikka se tuntuisikin vaikealta”, Mohamud toteaa.
Teksti ja kuvat: Martha Belay Workenh
