Miesten F-liigan playoff-kevät aloitettiin lauantaina otteluparien valintatilaisuudella, jossa runkosarjan neljä parasta saivat valita vastustajansa sijoilta 5-8. Valintatilaisuus ei pitänyt sisällään yllätyksiä, sillä kaikki kärkijoukkueet valitsivat vastustajansa runkosarjan sijoitusten mukaan.
Runkosarja oli tällä kaudella erityisen tasainen ja jännitystä riitti aina viimeiselle kierrokselle asti. Classic oli pitkään kiinni runkosarjan voitossa, mutta tamperelaiset hävisivät yllättäen SPV:lle viimeisen ottelunsa jatkoajalla. Toiselta sijalta päätöskierrokselle lähtenyt Esport Oilers onnistui kaatamaan kotonaan Happeen ja nousi runkosarjan voittoon.
Panosta riitti myös taistelussa viimeisestä pudotuspelipaikasta, sillä LASB oli ennen päätöskierrosta vain kahden pisteen päässä OLSista. OLS taipui viimeisellä kierroksella kovasta taistelusta huolimatta Indiansille luvuin 6-4, ja päätti kautensa viiden ottelun tappioputkeen. LASB taas pelasi kauden lopun erinomaisesti, ja huipensi loppukirinsä lauantaina 5-4-vierasvoittoon Nurmon Jymyä vastaan. Lahtelaiset selvittivät näin tiensä pudotuspeleihin ja pääsevät pelaamaan ensimmäistä kertaa pudotuspelejä kotiyleisönsä edessä.
Runkosarjan voittaja isona ennakkosuosikkina puolivälierään
Esport Oilers valitsi puolivälierävastustajakseen juuri kahdeksanneksi sijoittuneen LASBin. Joukkueet kohtasivat toisensa runkosarjassa kolmesti, joista kaikki päättyivät espoolaisten voittoon.
Kainulaisten veljesten johtamaa Oilersin hyökkäystä voidaan helposti pitää yhtenä sarjan kovimmista. Justus Kainulainen oli koko sarjan pistepörssin toinen ja hän on pelaaja, joka pystyy kääntämään otteluita yksin voitoiksi. Kainulaisiin ”öljymiesten” tulivoima ei lopu, vaan heidän takaansa löytyvät esimerkiksi Heikki ja Tuomas Iiskola, sekä vahvan kauden pelannut Aaro Astala. Espoolaiset ovat myös puolustuspäässä vahva joukkue, sillä ainoastaan Classic on päästänyt heitä vähemmän maaleja. Puolustuksen tukipilareina toimivat Antti Suomela ja Santeri Lindfors, joiden varaan joukkuetta on helppoa rakentaa. Oilers lähtee puolivälieräsarjaan todella isona ennakkosuosikkina ja yksikin LASBin voitto olisi yllätys.
Happee lähtee haastamaan kestomenestyjä Classicia
Viime kausi päättyi tamperelaisittain katastrofiin, kun sarjaa vuosikymmenen ajan hallinnut Classic lähti puolivälierissä suoraan kesälomille lukemin 0-4. Tämä kausi on kuitenkin ollut tutumpaa Classicia runkosarjan toisesta sijasta huolimatta. Tamperelaiset valitsivat vastustajakseen seitsemänneksi sijoittuneen Jyväskylän Happeen. Kyseiset joukkueet ovat 2010-luvulla pelanneet lukuisia pudotuspelisarjoja vastakkain, ja tunnetta varmasti tässä parissa tulee riittämään.
Maajoukkuehyökkääjä Ville Lastikka pelasi runkosarjassa uskomattoman hyvin tehden 33 otteluun huimat tehot 55+36=91. Lastikalle irtosi suvereeni pistepörssin voitto ja hän tulee olemaan totutusti isossa roolissa ajatellen Classicin mestaruusmahdollisuuksia. Tamperelaisjoukkueelta löytyy viime kausien tapaan liuta muitakin maajoukkuetason pelaajia, kuten Nico Salo ja Eemeli Salin.
Lempääläässä kotiottelunsa pelaava Classic on hävinnyt varsinaisella peliajalla viimeksi marraskuussa, joten on selvää ettei jyväskyläläisille ole tulossa helppoa tehtävää. Happee on kuitenkin rutinoitunut pudotuspelijoukkue, joka ei tule päästämään ennakkosuosikkia helpolla. Happeen joukkueesta löytyy paljon kokemusta kevään peleistä Jonne Junkkarisen ja Jami Mannisen johdolla.
Saako Henri Johansson uralleen arvoisensa lopetuksen?
Nokian KrP on edennyt kahtena edellisvuotena finaaleihin asti, mutta molemmilla kerroilla tuloksena on tullut hopeaa. KrP ei ole vielä historiansa aikana onnistunut mestaruutta voittamaan, joten nälkää riittää varmasti paljon “näädällä”. Puolivälierävastustajaksi valintatilaisuudessa valikoitui SPV. Nokialaiset tulevat lähtemään puolivälieräsarjaan ennakkosuosikkina.
Varsinkin nokialaisten hyökkäyspäästä tulivoimaa löytyy paljon ja viime kaudella vain TPS sen onnistui pysäyttämään. Maajoukkueesta tuttu Joona Rantala on KrP:n ykköstähti ja hän sijoittui pistepörssissä kolmanneksi. Kautta aikojen tehotilaston ykkönen Henri Johansson ilmoitti kesken kauden, että hänen upea pelaajauransa päättyy tähän kauteen. 38-vuotiaan Johanssonin palkintokaapista löytyy esimerkiksi maailmanmestaruus ja neljä SM-hopeaa, mutta vielä olisi tilaa yhdelle Suomenmestaruudelle.
SPV on ollut pudotuspeleissä aina vakiokasvo, mutta puolivälieriä pidemmälle heillä on ollut vaikeaa edetä. Edellisen kerran Seinäjoella pelattiin välierissä keväällä 2019, jolloin kausi päättyi neljänteen sijaan. SPV on kuitenkin joukkue, joka pystyy parhaana päivänä voittamaan kenet vain. Isoa tulosvastuuta Seinäjoella kantavat tähtipelaajat Riku Hakanen ja Juuso Keskinen. SPV pystyi voittamaan joukkueiden edellisen kohtaamiseen selvästi lukemin 8-2, joten helpolla KrP ei tule pääsemään.
Indians ja TPS kohtaavat jälleen
Turun Palloseura eteni jatkoon viime keväänä lukemin 4-1 joukkueiden välisessä puolivälieräsarjassa, jonka jälkeen turkulaisten kausi huipentui lopulta aina mestaruuteen asti. Tänä vuonna kuitenkin asetelmat ovat hyvin erilaiset, kun runkosarjan nelonen Indians pääsee aloittamaan sarjan kotikentällään. Keskinäisissä kohtaamisissa espoolaiset olivat myös hieman parempia, kun pisteet menivät heidän edukseen 5-4. Indiansin ja TPS:n välinen pudotuspelisarja on ennakkoon kaikista tasaväkisin.
TPS koki mestaruusvuoden jälkeen pahoja menetyksiä. Seurasta lähtivät esimerkiksi uransa lopettanut Mikko Hautaniemi ja viime kaudella sarjaa dominoinut Miko Kailiala. Mestaruusjoukkueen tukipilareita Turkuun kuitenkin jäi myös useita, ja Palloseura on edistyneiden tilastojen mukaan sarjan paras joukkue puolustussuuntaan. Viime keväänä maalinsuulla loistanut Oskari Fälden on jatkanut tällä kaudella vakuuttavia otteitaan. Suomen maajoukkueestakin tuttu Fälden tulee olemaan valtavassa roolissa TPS:n tuplamestaruuden tavoittelussa.
Westend Indians on tehnyt hienoa pitkäjänteistä työtä ja runkosarjan sijoitus neljäs on heidän seurahistoriansa paras. Indiansin joukkueesta mielenkiintoisin pelaaja on tshekkiläishyökkääjä Petr Majer, joka saapui Espooseen kesällä 2022 vain 19-vuotiaana. Majer on noussut tällä kaudella F-liigan eliittiin, ja oli runkosarjassa ”Heimon” paras pistemies. Indians on joukkueena huomattavasti vastustajaansa kokemattomampi, mutta kotiedun turvin espoolaisilla on kaikki mahdollisuudet voittoon.
F-Liigan pudotuspelit alkavat keskiviikkona 13.3. Tarkemman otteluohjelman löytää F-Liigan nettisivuilta.
Kirjoittaja: Elias Jolanki
Kuvat: F-liiga kuvapankki, Anssi Koskinen, Esa Takalo ja Juhani Järvenpää