Sunnuntain kohokohtani oli metsäretki perheeni kanssa. Upea valo, erisävyiset vihreät ja kaikki ne muut sävyt puolukasta herkkutatinruskeaan. Sienikori käsipuolessa, oma astia puolukoille ja toinen vielä ihmeen hyvin kesästä säilyneille mustikoille. Metsä antoi parastaan. Tuli oikein valinnan vaikeus: keskitynkö sieniin vai marjoihin? Punaisiin vai sinisiin? Tärkeintä oli kuitenkin metsä, oleminen siellä.
Helsinkiläisenä metsään meno säännöllisen epäsäännöllisesti on minulle elinehto jaksamiselle. Metsä rauhoittaa, virkistää ja palauttaa hymyn huulille. Sinne unohtuvat kaupunkikiireet. On tilaa hengittää. Melusaaste ei rasita korvia ja värit eivät välky – paitsi joskus auringonkimmellyksestä. Metsästä jää aina jotain käteen: Kauniita maisemia, mielenkiintoisia lajihavaintoja, luonnonantimia, hajuja, makuja ja muistoja.
Luonnonvarakeskuksen, Luken mukaan Suomen metsissä kasvavista mustikoista ja puolukoista poimitaan hyvinä marjavuosina 13 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että joka vuosi lähes 90 prosenttia syötävistä marjoista mätänee metsiin. Marjoja, nykyisin ilmaistuna superfoodia, syödään kuitenkin mielellään. Marjat ostetaan vaan toreilta ja marketeista. Yli 90 prosenttia myyntimarjoista on ulkomaalaisten poimijoiden keräämiä. Kun korona ei kurita, on suurin osa poimijoista marjayritysten palkkaamia thaimaalaisia.
Luken mukaan luonnonsienet sentään kerätään edelleen pääosin suomalaisilla sormilla. Oma näppituntumani ja sosiaalisen median täyttämät kuvat sieniretkien sadoista myötäilevät samaa. Jostain syystä sienien noukinta on trendikästä, marjanpoiminta on mummopuuhaa.
Itse olen ollut aina henkinen mummo marjanpoiminnan suhteen. Onnistuneen kesälomani määritelmä on mitattu mukavilla marjareissuilla ja sen jälkeisellä virkistävällä uinnilla. Marjastuksesta ja sienestyksestä olen pitänyt aina, myös teinivuosina, jolloin tanssijalkakin vipatti ahkerasti. Loppupelissä tarjoilla ollut mökkireissu veti aina voitot diskoista ja tanssilavoista. Olen ihmetellyt usein, että miksi muut ikäiseni eivät yleensä ole yhtä innostuneita marjastajia. Syy siihen on löytynyt usein vanhemmista. Metsäilyn makuun ei ole päästy kunnolla koskaan, koska sinne ei ole juuri menty tai sitten pöpelikköön on jämähdetty liian pitkäksi aikaan suorittamaan.
Omat vanhempani eivät ole koskaan pakottaneet meitä lapsiaan suorituskeskeiseen saalistamiseen. Retken antimet on mitattu enemminkin kauniilla näkymillä, ilahduttavina lajihavaintoina ja kuntoa kasvattavina kävelyinä. Metsässä on oltu niin kauan, kun on haluttu ja jaksettu, ei ämpärimitalla.
Oma korini on ollut aina puoliksi täynnä eikä puoliksi tyhjä.
