Aamubussi kätkee sisuksiinsa lauman tyyppejä. Heillä kaikilla on roolinsa.
Kuten tiedetään, linja-autossa on tunnelmaa. Siellä on myös ihmisiä monenlaisia. Tämä korostuu aamubusseissa. Palasin vähän aikaa sitten näihin kukonlaulun tienoilla matkaaviin kulkuneuvoihin. Vuosia olin joutunut elämään puutteessa, kun en ollut saanut päiväohjelmaani mahdutettua tuota ihanaa kokemusten tulivuorta. Sitä, joka syöksee verkkokalvoille ja muille aistivälittäjille mielenkiintoista kertomusta tuotantokaudesta toiseen, lähes ilman kesätaukoja. Nyt on riemu suur, kun astua saan jälleen tuohon teillä seilaavaan naapuruston näyttämöön.
Hector aikoinaan lauloi, kenties näinä päivinäkin, että “on talo täynnä ihmisiä”. Kertoen tuossa hienossa lyriikassaan, kuinka yksi rakennus piilottaa seiniensä sisään hyvin monenlaiset ihmislajin edustajat. Eipä tiennyt hän, tai ei ainakaan siinä samassa biisissä esiin tuonut, että tämä sama koskee myös aamubusseja.
Aamulla ihmiset matkustavat työhön ja kouluun. Olin ehkä melkein unohtanut, että miten monen monituiset persoonat on elämän suuri roolituspalvelu on sijoittanut noihin ajoneuvoihin. Harvahan matkustaa linjan ekalta pysäkiltä aivan päättärille saakka. Kovin monikaan ei siis havainnoi tuota koko kertomusta. On kuitenkin yleensä yksi rooli henkilö, joka on juonen kannalta oleellinen ja lisäksi introsta outroon lavalla. Tämä ohjauspyörän osaava ohjastaja toimii tervetulotoivotuksista huolehtivana hahmona. Tämän lisäksi joku käsikirjoittaja on raapustanut hänen plariinsa ainutlaatuisen tehtävän; pidä näyttämö liikkeessä!
Keitäs nämä muut roolihenkilöt sitten ovatkaan? Aamubussista löytyy yleensä hän, joka kattaa itselleen aamupalan eteensä ja nauttii nälkäisenä aamuapetta. Toiset nautiskelevat jotain pientä pähkinää ja joillain on siinä kokonainen herkkukeidas. Joidenkin roolina on itseensä tartuttaa tuoretta tietoa tekstistä. Tästä porukasta löytyvät he, jotka nauttivat tuon jokapäiväisen uutispuuron sähköisesti ja he, joiden sormet ovat mustana perinteisestä formaatista.
Toki tästä päivittäin uudistuvasta teoksesta löytyvät aina he, jotka ovat näyttämöllä ja haluavat sen tiedottaa myös kanssakulkijoille. Nämä ihmiset kailottavat yhteydenpitovälineensä, että “oon nyt bussissa, niin en pysty puhumaan”. Huomaan, huutoahan tuo onkin!
Lie siellä muitakin, mutta kiehtovin ryhmä on tietenkin itsensä ehostajat. He, jotka lisäävät kauneutta kanssakulkijoille. Monille matkustajakollegoille saattaa hymyn tuoda kasvoille myös heidän sorminäppäryytensä. Kuinka nämä maskeerausmaakarit pyörittävät purnukkaa ja purkkia kymmensormijärjestelmässään samalla, kun elämä ikkunan takana vaihtaa uuden taustakankaan tälle toiminnalle.
Arvon kanssakulkijat, kun astutaan aamubussiin, niin annetaan jokaiselle roolivapaus. Erityisen diplomin aina ojennan heille, jotka altistavat itsensä muiden katseille, kun kauneuteen kurkottavat tuossa sarastuksen salamassa.
Artikkelikuva: Marko Milivojevic/ Pixnio
