Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan joka toisella suomalaisella on vyötärölihavuutta. Lihavuus on yleistynyt myös lapsilla ja nuorilla. 

Yle uutisoi syyskuun alussa suomalaislasten olevan niin huonossa kunnossa, että kouluihin palkataan personal trainereita innostamaan lapsia liikkumaan välitunnilla. Euroopan komission julkaisema raportti vertailee suomalaisten terveydentilaa ja terveyspalveluita muihin EU- ja Pohjoismaihin. Raportin mukaan 35 % vuonna 2019 Suomessa tapahtuneista kuolemista johtui käyttäytymiseen liittyviin riskitekijöihin. Näitä ovat ravintoon liittyvät riskit, tupakointi, alkoholi ja liikkumattomuus. 

Lihavuus on kasvava ongelma.

Sami Sundvik, pitkän linjan hyvinvointivalmentaja, on urallaan valmentanut tuhansia ihmisiä ja auttanut heitä kohti parempaa arkea ja terveyttä.

– Syy on ihmisten syömiskäyttäytymisessä, järkevä ateriarytmi puuttuu, syödään vähän koko ajan, käytetään termiä laiduntaminen. Liikaa sokeria, erilaisia välipalatuotteita, patukoita, karkkia, roskaruokaa, jäätelöä. Hyvin harva lihoo syömällä vihanneksia, marjoja, hedelmiä, perunaa, lihaa, kalaa ja kanaa.  Fyysisen aktiivisuuden määrä vähenee koko ajan, pizzaa ei enää tarvitse hakea vaan se tuodaan kotiovelle. Tarjonta on lisääntynyt hurjasti. Energiaa saadaan suhteessa kulutukseen aivan liikaa.

Terve Suomi -tutkimuksen johtaja dosetti Annamari Lundqvist toteaa lihavuuden aiheuttavan vuosittain miljardin lisäkustannukset terveydenhuollolle. Yhteiskunnan laaja-alaisia toimia tarvitaan väestön lihomisen pysäyttämiseksi. Keinoja voisi olla muun muassa elintarvikkeiden epäterveellisyyteen perustuvat verot ja markkinointirajoitukset.

– Yhteiskunnan ei tarvitse rakentaa lisää liikuntapaikkoja, se ei ole mikään ratkaisu asiaan. Fyysiseen aktiivisuuteen riittää kävely, kotona pystyy tekemään kehonpainoharjoittelua täysin ilmaiseksi, kumpikaan ei maksa mitään eikä vaadi mitään liikuntapaikkoja. Asian tai vastuun siirtäminen yhteiskunnan vastuulle on ihan täydellistä vastuun pakoilua, se ei edistä asiaa mitenkään, sanoo Sundvik.

Kuvat: Pixabay, Sami Sundvikin Facebook-sivu

Teksti: Annika Kaskinen