(Kuva: Marju Hulttinen)
Helsinkiläinen Nadja Sarell ahmi jo lapsena kirjoja ja ihasteli niiden kuvia. Tie kuvittajaksi ei kuitenkaan ollut suoraviivainen; musiikkiluokkien kasvatti ehti ensin opiskella itsensä tanssijaksi.
– Kävin musiikkiin ja tanssiin painottuneen Sibelius-lukion. Meillä ei ollut koulussa lainkaan kuvista. Se oli lakkautettu määrärahojen puutteessa. Lukioaikana en piirtänyt yhtään, ja sen jälkeen opiskelin Teatterikorkeakoulussa tanssijaksi, Nadja Sarell, 46, muistelee.
Kipinä kirjojen ja kuvataiteen pariin oli kuitenkin kylvetty jo lapsuudessa. Kustantamossa työskennellyt äiti piti huolta kirjapaljoudesta ja yhdessä lukemisesta. Omiin kirjoihin piirtämisestä ja kirjoittamisesta ei saanut sapiskaa. Sarell kävi ala- ja yläasteella kuvataidekoulussa.
Työväenopiston kursseilta oppiin Walesiin
Sarell keskeytti viimeisenä vuonna tanssijaopinnot toviksi, kun huomasi kustantamon kuvakirjakilpailun.
– Otin kolme kuukautta vapaata, piirsin vaan kotona ja kirjoitin ehdotukseni. Se oli kömpelö, mutta sen tekeminen oli ihanaa.
– Valmistuin, opetin tanssia ja tein muitakin töitä. Samalla harjoittelin koko ajan piirtämään. Kävin Työväenopistossa muun muassa hiilipiirustuksessa ja elävän mallin kursseilla.
Vuonna 2001 Sarell lensi kutsumuksensa perässä Walesiin, North Wales School of Art and Design -yliopistoon opiskelemaan lastenkirjankuvittajaksi, ja palasi sieltä vuonna 2004 Suomeen kanditutkinto taskussaan.
– Opiskelu oli siellä tosi käytännönläheistä, vaikka kyseessä olikin yliopistotutkinto.
Suomessa luotetaan kuvittajan ratkaisuihin
Nyt Sarell kuvittaa lastenkirjoja ja oppimateriaaleja. Hän
suunnittelee myös kortteja ja lahjatavaroiden kuoseja, vaikka kirjat ovatkin
keskiössä.
– Olen freelancer. Teen töitä samanaikaisesti usealla asiakkaalle Suomessa, Yhdysvalloissa
ja Englannissa. Australialaisille olen myynyt kuosin kestovaippoihin.
Mitä kaikkea muuta kuvittajan työ on kuin piirtämistä?
– Hoidan sosiaalista mediaa, päivitän portfoliota, markkinoin, laskutan, kirjoitan apurahahakemuksia ja teen hallinnollisia töitä.
– Suomalainen tapa tehdä kirjoja on hyvin erilainen. Täällä on vain yksi toimittaja, joka vastaa kaikesta. Luotetaan, että kuvittaja osaa hommansa ja tekee itse ratkaisuja. Ulkomaiset yhteistyökumppanit panostavat enemmän kirjan visuaaliseen ilmeeseen. Kuvituksista keskustellaan vuorovaikutteisesti.
Vapaapäiviään ei tarvitse selitellä
Yksityisyrittäjien sairaus- ja eläketurvakysymykset ovat ikuinen kysymys.
Palkkiot ovat pieniä ja välillä tekijä jää tyhjän päälle. Onneksi kirjastoon
tilataan aina vakiokirjamäärät. Kopiosto tilittää kuvittajillekin
lainauspalkkiota, jos tietty lainamäärä ylittyy.
Toisinaan töissä on ruuhkaa. Lokakuussa Sarellin työllistää kolmen eri oppimateriaalia
Suomeen, Englantiin ja Yhdysvaltoihin.
– Parasta työssäni on vapaus oman ja työajan suhteen – ei tarvitse selittää kenellekään vapaapäiviään. Työni on vaihtelevaa. Siihen sisältyy niin monta asiaa, ettei siihen leipiinny.
Rollaattoriburleskia vanhainkodissa
Mitä Sarell sitten teksi, jos ei olisi kuvittajan ammatissa?
– Haluisin olla fysioterapeutti. Toisten kuntoutus kiinnostaisi, kun oma
kroppani ei kestä enää tanssia.
– Jos jonkun määrärahan saisi, olisi ihanaa olla kiertävä täti päiväkodissa. Olisi sellainen odotettu hahmo, joka ehtisi olla lasten kanssa ja kuunnella heidän juttujaan. Voisin myös lukea ja jutella kirjoista.
Villeissä kuvitelmissa tanssijan opinnoistakin olisi vielä
hyötyä:
– Haaveenani olisi vetää varttuneena rollaattoriburleskia palvelutalossa.
Nadja Sarellin kuvitustöitä sivuilla www.nadjasarell.com, ja samalla nimellä myös Instagramissa.
