Joka vuosi marraskuun koittaessa toivon, että tämä vuosi olisi erilainen. Jospa tänä vuonna se pimeys, joka tuntuu aina iskevän yhtä puun takaa ja lujaa, olisi vähemmän kaikennielevä, vähemmän hankala. Tätä toistuvaa tiettyyn vuodenaikaan liittyvää mielialan laskun ilmiötä kutsutaan kaamosmasennukseksi. Terveyskirjaston mukaan joka kymmenes suomalainen sairastaa kaamosmasennusta. Lisäksi jopa 20-30% suomalaisista kärsii kaamosoireilusta syksyn ja talven aikana päivänvalon määrän vähentyessä. Tämä kuvaessee kertoo ja kuvaa omia kokemuksiani kaamoksen tuomaan masennukseen ja sen oireisiin.

Tiedän että se tulee, mutta toivon silti ettei tulisi.
”Kaamosmasentuneella on masennustiloille tyypillisiä oireita”, kertoo Duodecim Terveyskirjasto. Itselläni kaamos lisää väsymystä, toivottomuutta sekä yleisesti mielenkiinnon, mielihyvän ja motivaation menetystä normaalisti kiinnostaviin asioihin ja aktiviteetteihin.
“Zero fucks given” -kirjoitus bussiaikataulujen päällä saa hymähtämään hymy huulilla, vaikka teksti osuukin mielenkiinnon menetyksen ytimeen.
Tuntuu, että ainoa asia, jota jaksaisi tai tekisi mieli tehdä, on katsoa TV:tä illat pitkät.
Huomaan myös, kuinka minun lisäksi muutkin jättäytyvät entistä enemmän yksin, kun talven pimeys laskeutuu.
Aikaa vietetään suurimmaksi osaksi sisällä kotona.
Pidemmän päälle jatkuva neljän seinän sisällä oleilu kuitenkin vain laskee mielentilaa ja pahentaa oireita entisestään. Tulee helposti yksinäinen olo.
Luonto menee talvihorrokseen puiden pudottaessa lehtensä. Voitaisiinko me ihmisetkin luonnon lailla tehdä kollektiivinen päätös hidastaa elämämme suorittamisen tahtia auringon piiloutuessa? Mekin kuitenkin saamme auringosta energiaa ja elämänvoimaa.
Joskus tuntuu jotenkin epätodelliselta, niin kuin eläisin jossain eri todellisuudessa. Mielen sumuisuus ja dissosiaatio liittyvät myös masennustilojen oirekuviin muiden oireiden ohella.
Päivien pimentyessä ja viiletessä puistot ja muut julkiset ajanviettopaikat ulkona autioituvat. Se saa miettimään paljon yksinäisyyttä ja toivomaan sitä, että ihmiset ovat siirtyneet lämpimiin sisätiloihin yhdessä, eivätkä yksin.

Kuvat ja teksti: Siiri Laakkonen