Suunnitelmallisuus ja ammattitaito olivat vain tiellä, kun oli aika taltioida elämää sensuroimattomana suurelle yleisölle. Yleensä taustalla kyti niin syrjäytyneisyyttä, yksinäisyyttä kuin päihdeongelmaakin, jotka toimivat osaltaan moottoreina tuolloin varsin harvinaiselle harrastustoiminnalle, nimittäin videovloggaamiselle. Nuoriso tuntee toiminnan paremmin nimellä tubettaminen. Tätä tukevan videopalvelu YouTuben yleistettyä Suomessa oli tekijöillä vihdoin käytössään kanava, johon purkaa piilossa kytevää luovuuttaan ja tarvetta tulla nähdyksi. Jälki oli karmeaa ja armottoman realistista. Videoiden kauneus piilee niiden kyvyssä tuoda ilmi, miltä näyttää, kun arki ja viikonloput ovat samaa harmaata massaa. Ainoan ilonpilkahduksen suo hyvin rakennettu annos läheisestä kebabravintolasta, jossa on muistettu lajitella ranskalaiset lihan päälle niin, että rapeus säilyy mahdollisimman pitkään kuljetuksen aikana. Tätä pidettiin, ja pidetään yhä, aitona Suomi-tubena. Täydellisen vastakohdan ovat rakentaneet nykyiset vaikuttajat, jotka ansaitsevat elantonsa videotuotannoillaan. Miten tilanne kehittyi tähän pisteeseen, ja lähtivätkö sielut myyntiin liiankin halvalla?
Kaupalliset yhteistyöt sekä vaikuttajamarkkinointi olivat täysin tuntemattomia termejä aina 2010-luvun alkupuoliskolle saakka, jolloin toiminnan katsottiin olevan riittävän suosittua katsojaluvuilla mitattuna, että mainostilan ostaminen tekijöiden videoilta katsottiin kannattavaksi Suomessa. Tätä agendaa lähti kehittämään maahamme tuotu ensimmäinen tubettajien yhteinen verkosto, Splay Suomi. Mutta miksi järjestäytyminen katsottiin tarpeelliseksi, ja mitkä epäonnistumiset johtivat tähän mullistavaan liikkeeseen? Seuraavat esimerkit sattuvat, ja aiheuttavat yhä kansallisen häpeän tunnetta niin tekijöissä kuin katsojissakin. Mutta jotta voit ymmärtää nykyaikaa, on tunnettava historia.
Kolme suurta yritystä, joista kaksi olivat maailmanlaajuisia toimijoita, aloittivat kaupallisuuden kasvattamisen suomalaisessa YouTube-maailmassa. Tupla, Pepsi-max sekä Coca-Cola olivat mainonnan tilaajia. Nimimerkit kuten Eeddspeaks, Mmiisas sekä MrTuomo, olivat ensimmäisten koekaniineiden joukossa ottamassa korvauksia vastaan yritysten tuotteiden esiintuomisesta. Kukaan ei tiennyt, kuinka selvästi tai hienovaraisesti aiheita olisi pitänyt lähestyä, ja nykyisen kaltaisesta kaupallisten yhteistöiden säännöstöstä ei ollut vielä tietoakaan. MrTuomo julkaisi kanavalleen videon, jonka otsikko houkutteli lämmöllään: kolme asiaa, jotka tekevät minut onnelliseksi arjessani. Ensimmäisenä mainittiin perhe, toisena tulivat ystävät ja harrastukset. Kolmanneksi oli kivunnut hetki, jolloin pääsee työpäivän jälkeen vihdoin korkkaamaan jääkylmän Coca-Cola-tölkin kaikessa rauhassa. Ei merkintöjä kaupallisesta yhteistyöstä. Videon oli tarkoitus näyttää täysin tavalliselta sekä vilpittömältä, tavoitteessa epäonnistuttiin ja pahasti. Tästä tyylistä ovat irtisanoutuneet niin tekijä sekä yleisö, ja nykyään nämä entisaikojen helmet ovat joko poistettu tai piilotettu.
Toista on nykyään. Suomalaiset kanavat ja videoiden tekijät YouTubessa ovat nousseet äärimmäisen suosituiksi, ja heitä pidetäänkin nykyajan rokkitähtinä. Fanitus on edennyt täysin järjettömille tasoille, joka puolestaan on normalisoinut mainostamisen verkkokalvoillamme. Lähes jokaisessa videossa on kaupallinen kärki, koska tubettamisesta on syntynyt vakavasti otettava ammatti ja keino hankkia elanto.
Nykyisten katselukertojen kuninkaiden, esimerkiksi Lakon sekä Roni Bäckin, pankkitilit täyttävät nuoren yleisön herkkä mieli sekä myöntyväiset vanhemmat. Mainostivat he sitten pelejä taikka epäterveellisiä valmisruokia, on lasten saatava ne osaksi elämäänsä kasvojen menettämisen pelossa. Lakkonugetteja taikka Ronihampurilaisia on saatava säännöllisesti, koska pienen lapsen mieli ei osaa eritellä mainontaa oikeasta todellisuudesta. Missä siis menee hyvän maun rajat, ja onko nykytekijöillä liian venyvä moraali?
Eteenpäin on tultu. Tubettamisesta on tullut kannattavaa liiketaloutta Suomessa, ja kaupallinen yhteistyökulttuuri saatiin pisteeseen, johon se aloittaessa kenties haluttiinkin. Mutta milloin suoritus katsotaan yliastutuksi? Voiko punainen lippu edes nousta ilmaan kertoen, että markkinoinnissa on liian härskit keinot käytössä? Ottaako vapaa markkinatalous meistä lopullisen niskaotteen?
Se selviää taas ensi videossa, kiitos kun katsoit.
