Pesäpallon pariin Timo päätyi samalla tavalla kuin moni muukin nuori, vanhempien sisarusten, tässä tapauksessa neljä vuotta vanhemman veljen perässä.
“Sillonen valmentaja sanoi, että aika pieni kaveri on, mutta ehdottomasti koittamaan vaan. Ensimmäisten harjoitusten jälkeen hän oli sitten todennut vanhemmille, että saa jatkaa.”
Ja niinhän se jatkuikin. Pesäpallon lisäksi lajeina seuratasolla oli lentopallo ja uinti, mutta kaikenlaista liikuntaa tuli pihapelien ja muun tekemisen muodossa todella monipuolisesti.
“Aina oltiin liikunnallisia, kaikki päivät touhuttiin pihalla kavereiden kanssa. Liikkuminen oli aina todella monipuolista, vaikka ei monessa lajissa tullutkaan kisattua.”
Monipuolisuus viehättää
Pesäpallossa tarvittavien ominaisuuksien kirjo on laaja. Tärkeimpinä ominaisuuksina Timo mainitsee kestävyyden, voiman ja kimmoisuus ominaisuudet. Toki ominaisuuksien tärkeys vaihtelee myös roolin mukaan. Pesäpallo on vahvasti roolitettu peli. Esimerkiksi jos on etenijän sekä liikkuvan ulkopelaajan roolissa, voi pelin aikana juoksua kertyä kerätyn datan mukaan jopa kymmenen kilometriä
“Tykkäsin myös siitä, että se on taitolaji. Oma pääfokus oli lyöntipuolella, päätehtävä oli lyödä juoksuja. Kyllähän siellä tulee hienoja onnistumisen tunteita. Harjoitella sai monipuolisesti, koska lyöntejä on todella iso määrä, joita ottaa haltuun.”
Lajissa on myös erittäin pitkälle vietyä taktiikkapeliä, joka tuo lisämaustetta fyysisyyden lisäksi.
Kilpailu luonteessa
Kilpaileminen on tullut liikunnalliselle miehelle jo pienestä asti luonnostaan, kun pihapeleissä pelattiin aina maaleista, koreista tai pisteistä lajista riippuen.
Vanhemmat ovat mahdollistaneet harrastamisen ja tehneet sen eteen paljon. Kun isä ei ollut töissä, hän oli kuljettamassa, kannustamassa tai treenaamassa yhdessä pesäpalloilijanalun kanssa. Tätä toimintamallia Timo on pyrkinyt noudattamaan myös omien lastensa kanssa.
Tietoisesti tosissaan pelaaminen alkoi paljon myöhemmin, vasta täysi-ikäisenä.
Hämeen Pesä-Haukoissa ykköspesiksen pelaaminen loppui, kun joukkueesta lähti paljon pelaajia muihin seuroihin tuuraamaan sopupeleistä pelikieltoja saaneita pelaajia. Kauden alemmalla sarjatasolla kasvattajaseurassa pelattuaan Timon tie toi miehen Järvenpäähän.
“Sillon jouduin tietoisesti päättämään, että kyllä haluan koittaa, mihin siivet kantaa.”
Järvenpää valikoitui kohteeksi hieman erikoisempien menetelmien kautta, kun karttaan piirrettiin Ylöjärveltä 200 kilometrin säteelle ympyrä, ja alettiin katsoa, mitä on tarjolla. Järvenpäässä pelattiin silloin Ykköspesistä, mutta jo toisella kaudella joukkue nousi Superpesikseen.
Ammattimaisesti, mutta ei ammattilaisina
Vaikka pesäpallo ei varsinaisesti ansaintalaji ollutkaan, oli toiminta todella ammattimaista. Talviaikaa, kun treenikausi oli kovimmillaan, harjoituksia oli seitsemästä yhdeksään kertaan viikossa.
Kun tavoitteet ovat korkealla ja harjoittelu ammattimaista, mutta elanto pitää ansaita jostain muualta, on yhdistelmä aika konstikas.
“Tein töitä iltaisin ja viikonloppuisin, sekä opiskelin insinööriksi. Se mihin se vaikutti eniten oli varmaan palautuminen. Tilanne ei ollut ammattiurheilun kannalta optimaalinen juuri levon vähyyden vuoksi.”
2000-luvun alkupuolella palautumisesta ja ravinnosta keskustelu sekä tietämys ei ollut samalla tasolla kuin tänä päivänä.
“Jos olisi silloin tiennyt ravinnosta ja muusta yhtä paljon kun nyt, niin varmasti olisi saanut tehoja enemmän irti. Silloin siihen ei vielä panostettu ja keskustelu oli hyvin pintapuolista. Mutta se oli ajan kuva silloin.”
Ne, jotka ansaitsevat elantonsa pesäpallolla eivät tee sitä vain pelaamalla, vaan toimivat usein seurassa myös muissa rooleissa, esimerkiksi junioripäällikkönä.
“Järvenpäässä olimme onnekkaita siinä mielessä, että siitä itsekin jotain sai. Monessa paikassa oli paljon huonommin. Järvenpää oli jopa poikkeava tämän rahapuolen kanssa.”
Joukkue suuressa roolissa
Kuten monille joukkueurheilun harrastajille, niin myös Timolle nimenomaan joukkueen kanssa tekeminen on ollut iso osa lajin viehätystä.
“Isossa osassa oli se, että sai pelata hyvien tyyppien kanssa ja pääsi hyviin porukoihin. Tavallaan se ruokki myös jatkamaan ja kehittämään itseään. Sellaisia kokemuksia on lajin parissa saanut, että on vaikea kuvitella, että sellaista saisi mistään muualta. Ei työelämässä tai muualla varmaan tulisi samanlaisia”.
Joukkueen merkitys korostuu vaikeina aikoina. Järvenpäässä seuran viimeistä Superpesiskautta varjostivat taloudelliset epäselvyydet. Pelaajille tilanne näyttäytyi lähinnä palkanmaksun epäselvyyksinä. Joukkue oli kuitenkin yhdessä ja yhteen hiileen puhaltaen päättänyt, että nyt hoidetaan hommat kunnialla loppuun asti. Ja se päätös riittikin pitkälle, SM-finaaleihin asti. Finaaleista joukkue sai kaulaansa ripustettavaksi hopeiset mitalit, mutta vaikka se suurin ja kaunein jäi saamatta, oli saavutus kaikkien vaikeuksien keskellä loistava.
“Meidän silloista porukkaa voi kutsua ostoporukaksi. Vaikka taitotaso joukkueessa oli todella kova, kyllä merkityksellisempää oli joukkuehenki ja yhdessä tekeminen.”
Rakkaus lajiin on säilynyt
Vaikka Timon pelaajaura loppui verrattain varhain, 26 ikävuoden tienoilla, ei rakkaus lajia kohtaan ole hukkunut. Laji on säilynyt elämässä niin harrastepesiksen SM-turnauksen kuin hyväntekeväisyystapahtumienkin muodossa. Ja pelaaminen on edelleen hauskaa.
“Rakkaus lajiin on säilynyt. Vaikka ura olisi voinut jatkua pidempään jos asiat olisivat menneet eri lailla, niin ehdottomasti plussan puolella kaikki, mitä siitä on saanut. Huikeita kokemuksia ja tärkeimpänä valtavan hienoja ja pitkäaikaisia ystäviä. Harrastepesisturnaus on myös semmoinen henkireikä, jossa pääsee nauttimaan pelaamisesta ja ystävien seurasta.”
Käy selväksi, että pesäpallo tulee pysymään entisen lyöjäjokerin elämässä hamaan tappiin asti, sekä katsomoiden, teksti-tv:n että harrastepelaamisen ja ystävien muodossa.
