9.7.2025
Lisää

    Heta Kiljunen on lajinsa parhaita

    Heta Kiljunen 20, voitti Suomen Tankotanssiliiton järjestämät suomenmestaruuskilpailut Kuopiossa 7.-8. syyskuuta. Tankotanssin suosio kasvaa vuosi toisensa jälkeen. Valtamediassa laji esiintyy suhteellisen vähän ja lajiin kohdistuu...

    Pihapeleistä pääsarjatasolle – Samuli Saukon uralle on mahtunut paljon hyviä ja huonoja hetkiä.

    Oulusta aina Helsinkiin asti päätynyt Samuli Saukko on viettänyt ison osan elämästään salibandyn parissa. 28-vuotias Samuli Saukko on harrastanut salibandyä jo 20 vuotta. Ura alkoi...

    Tekoäly lumilautailussa: Vallankumous rinteillä ja parkissa

    Tekoäly on vähitellen tullut osaksi ihmisten jokapäiväistä elämää, ja se on myös hivuttautunut urheilun piiriin. Esimerkiksi tenniksessä, jalkapallossa ja voimistelussa tekoäly on jo pidemmän...

    Musta Barbaari palasi kisalavoille, Lahdesta hän ei lähtenyt tyhjin käsin

    Viikonloppuna 7–8. Lokakuuta Lahden Messukeskus täyttyi fitneksen tuomasta kisahuumasta ja tunnelmasta. Fitneksen SM-kilpailut on Suomen fitnessvuoden päätapahtuma. Sadat urheilijat kamppailevat SM-mitaleista ja samalla MM-kilpailupaikoista...

    Uunot jaettiin jälleen

    Urheilugaalassa juhlittiin poikkeuksellisen menestyksekkään urheiluvuoden saavutuksia ja sykähdyttävimpiä hetkiä Helsingin Jäähallissa 12.tammikuuta.   Järjestyksessään 16. gaala kokosi saman katon alle suuren urheiluyhteisön, kun kahden poikkeusvuoden...

    Tikkurilan Tiikereiltä uskomaton nousu miesten F-liigakarsinnoissa

    Miesten Salibandyn F-liigakarsinnoissa nähtiin uskomatonta draamaa viime lauantaina 23. maaliskuuta, kun Tikkurilan Tiikerit nousi kuuden maalin takaa-ajoasemasta päätöserässä ensin tasoihin ja vielä jatkoajalla voittoon....

    Sukellus baseballin maailmaan

    Toimittaja testaa videossa käytiin tutustumassa Suomi-baseballiin. Pääsimme avoimiin harjoituksiin maajoukkuevalmennukseen kokeilemaan lajia. https://youtu.be/qP6oRNctA_A Toimittaja: Topi Kärki Kuvaus ja editointi: Jarno Jumppanen

    NHL:n uusi tv-sarja on askel kohti nykyaikaa

    Monet maailman suurista urheilusarjoista ovat julkaisseet viime vuosina tv-sarjoja, jotka päästävät fanit kurkistamaan lajin kulissien taakse ennennäkemättömällä tavalla. Nyt lokakuun alussa myös jääkiekkosarja NHL...

    Lentopallon Suomen Cup huipentuu finaalitapahtumaan

    Lentopallon Suomen Cupin 2024 finaalipelit pelataan tulevana viikonloppuna Turussa. Joukkueissa ei ole mukana viime vuosien mestareita. Miesten finaaliin tiensä selvitti Hurrikaani-Loimaa ja Akaa-Volley. Molemmat joukkueet...

    Naislentopallo on rikki – Miten perustukset rakennetaan uudelleen?

    Suomalaisen naislentopallon päälle on muodostunut synkkä pilvi. Vuoro toisensa jälkeen liigatason urheilijat ovat tuoneet esille mediassa oman kauhutarinansa koskien seksuaalista häirintää ja epäeettistä toimintaa...

    LUE MYÖS

    SEURAA MEITÄ

    984SeuraajatSeuraa
    2,000TilaajatTilaa