Vantaan Energia areenalla järjestetään 8.10-13.10. 2024 sulkapallon suurtapahtuma CLASH ROYALE Arctic Open. Kilpailu kuuluu osaksi World Tour osakilpailusarjaa, joka on kansainvälisen sulkapalloliiton järjestämä korkeimman luokituksen kiertue. Turnauksessa pelaa monessa pelimuodossa koko maailman parhaat pelaajat ja palkintorahaa jaetaan yhteensä kisoissa yli 400 000 dollaria.
Sulkapallo on yksi maailman suosituimmista urheilulajeista, vaikka Suomessa sen suosio ei kuulu aivan suurimpien lajien joukkoon. Laji on suuressa suosiossa erityisesti Aasian maissa, jossa sillä on viikossa peräti 339 miljoonaa harrastajaa. Suomessa lajilla on yli 170 000 harrastajaa ja laji kuuluu kymmenen suurimman lajin joukkoon.
Vantaalla järjestettävä kovatasoinen kansainvälinen kilpailu tuo suuren määrän pelaajia maailman absoluuttisimmalta huipulta Suomeen. Kilpailun ainutlaatuisuudesta kertoo, että se tavoittaa maailmalta yli puoli miljardia kotitaloutta. Kilpailussa pelataan kaikkia sulkapallon pelimuotoja, kun voittajia etsitään niin naisten kuin miesten puolella kaksin- ja nelinpelissä sekä yhteisessä sekanelinpelissä. Kilpailujen kovasta tasosta kertoo, että muutamaa pelaajaa lukuun ottamatta lähes kaikki maailmanrankingin parhaat pelaajat ovat mukana. Osallistujat kilpailevat palkintorahojen lisäksi tärkeistä kiertuepisteistä, sillä 8 parasta jokaisesta pelimuodosta pääsee World Tour finaaleihin kamppailemaan 2 miljoonan palkintopotista.
Suomalaiset kaksinpelaajat Nella Nyqvist (WR 238) sekä Joakim Oldorff (WR 60) saivat paikat kisojen kaksinpeleistä villeillä korteilla. Nuoret suomalaiset aloittavat kilpailun ensimmäiseltä kierrokselta ja lähtevät peleihin selvästä haastajan asemasta. Nuori, vasta 18-vuotias Nyqvist, lukeutuu maan suurimpiin lupauksiin, sillä hän on kerennyt nuoresta iästä huolimatta niittämään menestystä niin nuorten kuin aikuisten sarjoissa. Palkintokaapista löytyy mm. nuorten Euroopan mestaruus ja useita aikuisten SM-kulta mitaleita. 21-vuotias Oldorff lukeutuu olympiaedustaja Kalle Koljosen ohella Suomen tämän hetken parhaimpiin pelaajiin ja saavutti keväällä toisena suomalaisena henkilökohtaisen EM-mitalin.
Suomella on myös edustusta nelinpeleissä, kun kolme eri paria yrittävät hakea menestystä miesten sekä naisten puolella.
Supertähtiin kisoissa voidaan laskea monta pelaaja, mutta erityisesti seuraavia pelaajia kannattaa seurata: miesten kaksinpelissä ykkössijoitettuna on tanskalainen Anders Antonsen(WR 3), joka on saavuttanut monia arvokisamitaleja. Miesten nelinpelin puolelta kisoista löytyy erittäin kova kattaus, sillä mukana ovat maailman rankingin kolme parasta paria. Sekanelinpelissä kiinalaiset lähtevät kisoihin ennakkosuosikkeina ja mukana on mm. Kiinan kakkospari Feng Yan Zhe ja Huang Dong Ping (WR 2).
Haastattelussa Sulkapalloliiton toiminnanjohtaja Annika Paananen kertoo kisoista ja niiden järjestelyistä. Kuuntele koko haastattelu linkistä.
Haastattelussa Suomen sulkapalloliiton valmennuspäällikkö Kasperi Salo kertoo Suomen sulkapallon tilanteesta sekä huippusulkapallosta. Kuuntele haastattelu linkistä.
Teksti, haastattelut, editointi: Tomi Karttunen
Kuvat: Jere Kokko