Kuulen kaukaa raitiovaunun ja samalla naapurin saapuvan kotiin, minkä jälkeen oven iskeytyessä kiinni tulee hiljaisuus. Televisiosta tulee Kauniit ja Rohkeat ja on aika kääriytyä pehmeän viltin alle kynttilöiden valaistessa ikkunalaudan ja joulutähtien pilkottavan naapurin ikkunasta. Pimein vuodenaika on käsillä. Nyt on se kohta vuodesta, jolloin testataan omaa jaksamista, kanttia ja mielen hyvinvointia. Nyt ollaan perusasioiden ja alkukantaisen selviytymisen äärellä. Seuraan omaa hyvinvointiani ja mielenikiemuroita jännittyneenä ja tällä kertaa olen varautunut kaamokseen.
Pimeys koettelee meitä, eikä siitä pääse mihinkään. Kun aurinko nousee myöhään ja laskee aikaisin, on luonnollista, että keho ja mieli tuntuvat väsyneiltä. Ei ihme, sillä meidät on rakennettu kaipaamaan valoa. Pimeys on ankarimmillaan paniikkikohtauksia, ahdistusta sekä eristäytymisen tunnetta. Miten marraskuun kanssa pääsee väleihin?
Pimeydessä on jotain syvästi rauhoittavaa, sillä pimeydessä ei ole mitään, mikä vaatisi huomiota. Pimeys antaa luvan olla epätäydellinen ja suojautua tuomitsevilta katseilta täydessä raitiovaunussa. Luottamus omiin voimiin epäilyttää, ja tulee vahva tunne siitä, että mistään ei tule mitään. Mitä jos ajattelisimme marraskuusta toisin -mitä jos se voisi opettaa meille jotain selviytymisestä, hidastamisesta ja jaksamisen taidosta? Entä jos marraskuu onkin mahdollisuus hiljentymiselle ja oman tahtimme kuuntelulle.
Pimeinä iltoina pienet asiat saavat suuremman merkityksen. Kynttilänvalo, lämmin suihku ja pehmeä tyyny tuntuvat tavallista arvokkaammilta. Pimeys, joka pakottaa meidät olemaan kotona, on myös tilaisuus antaa itselleen lupa levätä. Ehkä se aika voidaankin käyttää tekemällä asioita, joista emme arjen kiireessä ehdi nauttia. Hyvän ystävän luona kahvittelu, neulominen TV:n ääressä, tai uusi vaniljalta tuoksuva kynttilä. Yhdessä tai itsekseen vietetty aika on tärkein voimavaramme, jota emme aina muista tarvitsevamme.
Ehkä tärkein asia, jonka marraskuu meille opettaa, on irti päästäminen. Vaikka elämme kiirettä ihannoivassa yhteiskunnassa, joka kannustaa tehokkuuteen, marraskuu näyttää toisen tien. Luonto vaipuu lepoon, puut seisovat paljaina ja hiljaisina, ja eläimet hakeutuvat talvehtimaan. Ehkä me ihmiset voisimme ottaa askeleen, edes pienen sellaisen, samaan suuntaan – antaa itsellemme luvan tehdä vähemmän.
Marraskuu vaatii meiltä jaksamista, mutta ehkä se juuri siksi myös opettaa, mitä jaksaminen todella tarkoittaa. Joten tänä marraskuuna en aio vain sinnitellä ja kärvistellä läpi pimeyden. Ehkä löydän uutta viehätystä hiljaisista iltakävelyistä, joiden aikana hengitys höyryää ja maailma tuntuu kääriytyvän omaan rauhaansa. Aion etsiä niitä pieniä valoja, oli se sitten kynttilän liekki, pehmeä villasukka tai ystävän nauru. Välillä vähemmän on enemmän – ja kevään tullessa opimme arvostamaan valoa uudelleen ja katsoa taaksepäin miten selvisimme marraskuusta. Annoimme itsellemme luvan levätä ja olla vain.
Teksti: Liinu Vepsäläinen
Kuva: Pixabay
