Suomalaisen naislentopallon päälle on muodostunut synkkä pilvi. Vuoro toisensa jälkeen liigatason urheilijat ovat tuoneet esille mediassa oman kauhutarinansa koskien seksuaalista häirintää ja epäeettistä toimintaa seuratoiminnan sisällä. Vaikka tapahtumia ei ole raportoitu jokaisesta naisliigajoukkueesta tai heidän toiminnasta, tuntuu kuitenkin keskustelu ravistelevan merkittävästi koko yhteisöä. Uutisoinnista herää kysymys: Miten käytännössä seurat, liitto sekä yksittäiset toimijat voivat ennaltaehkäistä kyseisiä tapahtumia jatkossa?
Seksuaalinen häirintä fyysisesti ja henkisesti sekä muu epäeettinen toiminta seuratoiminnassa ovat olleet keskiössä kaikissa esille tulleissa tapauksissa 2000-luvulta tähän päivään. Epäasiallinen toiminta ei ole rajoittunut vain valmentaja-valmennettava-suhteeseen, vaan myös managerien ja pelaajien välisissä suhteissa on raportoitu olevan häiritsevää toimintaa.
Vuoden 2022 lopussa Helsingin Sanomat uutisoivat Lentopalloliiton määränneen Suomen urheilun eettisen keskuksen (Suek) teettämän tutkimuksen mukaan rangaistuksia. Nämä rangaistukset kohdistuivat naisten Mestaruusliigan seuratoimihenkilöön Ville Kalliomäkeen, sekä HPK naisiin eli Hämeenlinnan Lentopallokerhoon. Kalliomäelle langetettiin kolmen vuoden edustuskelvottomuus liiton elimissä toimimiseen. Lisäksi Lentopalloliitto määräsi Kalliomäelle tuhannen euron sakon ja HPK naisille 3000 euron sakon. Syynä määräyksille olivat toimihenkilön seksuaalisväritteinen sekä epäasiallinen käyttäytyminen. Seuran sakotuksen syyksi kirjattiin seuran puuttumattomuus epäasialliseen toimintaan.
Suomen Lentopalloliitto on nettisivujensa mukaan aloittanut seuran yhdenvertaisuuskehittämistyön jo vuonna 2015, jolloin yhdenvertaisuussuunnitelman työstäminen sai alkunsa. Vuonna 2020 liitto on listannut vuosille 2020-2023 tavoitteistaan kehittää, niin yhdenvertaisuutta, kuin tasa-arvoa Suomen lentopalloseuratoiminnassa. Lisäksi lentopalloliitto on sitoutunut toteuttamaan Suomen Olympiakomitean lanseeraamia ”Reilu Peli” -periaatteita. Nyt vuoden vaihteessa tulleiden häirintätapausten myötä, liitto palaa samojen aiheiden äärelle, joiden parissa se on työskennellyt jo vajaan vuosikymmenen.
Helmikuussa lentopalloliitto uutisoi, kuinka he aikovat painottaa myös tulevaisuudessa turvallista toimintaympäristöä kaikille lajin parissa toimiville. Liiton mukaan turvallisella toimintaympäristöllä tarkoitetaan ympäristöä, jossa ’’lentopallotoiminta tuottaa iloa ja positiivisia kokemuksia ilman, että yksikään kokee kiusaamista, häirintää tai muuta epäasiallista käytöstä’’. Lisäksi liitto painottaa, että jokaisen lentopallon parissa toimivan vastuulla on varmistaa, että kaikki toimijat – niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin – ovat turvassa kiusaamiselta ja häirinnältä. Lukijan korviin tämä kuulostaa hyvältä, mutta miten tämä lupaus toteutetaan käytännössä?
Suuresti median ryöpytyksen kohteena ollut naisten mestaruusliigan pelaaja Emilia Joensalo antaa pelaajan sekä fysiikkavalmentajan näkökulmasta mielipiteensä seuratoiminnan kehittämiseen. Joensalon mukaan lajin valmennuksen suurimpia kompastuskiviä ovat olleet ajatus- ja toimintamallit. Näillä malleilla viitataan valmennuksen vanhoillisiin valmennustyyleihin, valmentajien roolitukseen ja vastuun jakamiseen ”staffin” sisällä. Esimerkkejä puutteellisuudesta ovat olleet pelaajien testaaminen, testituloksien julkistaminen sekä delegointi seuran sisällä ja sen ulkopuolella.
Ahdistavista muistoistaan ammentava Joensalo kertoo, kuinka valmennettavia on kehotettu laihduttamaan jättämällä muun muassa salaatinkastike salaatin päältä ja hiilihydraatit pois lautaselta. Juniorimaajoukkueleirillä Joensalon aikaan pelaajat ovat istuneet saunassa ennen kehonkoostumusmittauksia, jotta jokaisen pelaajan paino olisi mahdollisimman alhainen mittauksissa. Juuri puutteellinen ja yksilöimätön toiminta joukkuevalmennuksessa on saattanut Joensalon mukaan altistaa esimerkiksi urheilijoiden kehonkuvan vääristymiselle tai jopa syömishäiriöihin.
”Pahimmillaan fysiikkatestien ja kehonkoostumusmittausten ottotilanteessa on ollut läsnä monta ihmistä, mutta tuloksien tullessa urheilijalle, jää hän yksin ilman asiantuntevan henkilön mielipidettä, tai tukea”
Joensalon kanssa käydystä haastattelusta käy moneen otteeseen ilmi, miten hän on valitettavan usein peliuransa aikana kohdannut huonosti hoidettuja testaustilanteita. Esimerkkinä näistä testaustilanteista ovat tilanteet, joissa seuran valmennus arvottaa urheilijoiden ulkonäköä enemmän, kuin heidän suorituskykyään.
Joensalon mukaan kehonkoostumusmittauksissa olisi tärkeää seurata lihasmassan kehitystä ja lihastasapainoa, eikä keskittyä pelkästään urheilijoiden rasvaprosentin muutoksiin. Testatessa urheilijat ovat yksilöitä. Osalle monen ihmisen läsnäolo ei ole ongelma, kun puolestaan osa kokee hyvinkin stressaavana lisänä monien silmäparien tuijotuksen, urheilijoiden ollessa alusvaatteisillaan InBody-laitteen päällä.
”Valitettavasti urheilijan huomio yksistään ilman osaavan henkilön apua hakeutuu sinne rasvaprosenttiin, sillä moni meistä on kasvanut siinä kulttuurissa, missä sillä on väliä’’ – Joensalo harmittelee. Hän kuitenkin korostaa hyvin hoidettujen kehonkoostumusmittausten olevan osa huippu-urheilua. Mittaustuloksista voi seurata urheilijan lihasmassan kehitystä sekä lihastasapainon tilaa. Joensalon sanoin hyvin toteutetussa mittauksessa urheilija ei jää koskaan yksin mittaustulosten kanssa, vaan tulokset käsitellään ja puretaan yhdessä ammattilaisen seurassa.
‘’Pitää myös osata suhteuttaa testit ja menetelmät sen mukaan, millä tasolla pelaaja harjoittelee ja mitä hän harjoittelulla tavoittelee’’
Lentopalloliiton toimitusjohtaja Karri Virtanen painottaa haastattelussaan, miten testauksia tulisi tehdä vain ja ainoastaan urheilijoita varten. Kehittymisen seuranta ja harjoittelun ohjaaminen ovat Virtasestakin päteviä syitä säännölliselle testaukselle liigatasolla. Hän kuitenkin muistuttaa testauksessa tilannesidonnaisen suhteuttamisen tärkeydestä. Huippu-urheilijaksi tähtäävän henkilön ja harrastajan testien toteutuksessa tulee olla selkeitä eroja. Jokainen fysiikkatesteissä testattava osa-alue tulee olla perusteltua valmennuksen osalta, sekä tukea lajiteknillisien lentopallolajitaitojen kehitystä yksilötasolla.
Niin Joensalon, kuin Virtasenkin mukaan tulisi resursseja suunnata tarpeisiin, joita yksilöt tarvitsevat. Näitä erinäisiä tarpeita ovat esimerkiksi ravitsemus-, fysiikka- ja psyykkinen valmennus. Ihannetilanteessa fyysiset ja psyykkiset ominaisuudet saadaan siirrettyä pelaajan käyttöön pelikentille.
Kehonkuvan vääristymisestä itsekin kärsinyt Joensalo toivoo, että jatkossa kaikki syömiseen liittyvät ohjeistukset valmennukselta tulisivat ravitsemuksen ammattilaisilta. Mikäli valmennus kokee, että pelaajien painon seuraaminen ja kehonkoostumuksen mittaaminen on tarpeellista, tulisi hänestä olla varmuus siitä, että resursseja on sijoittaa myös avun saamiseen ammattilaiselta.
Valmennuksen osaamisen keskittämisestä kysyessä Joensalo antaa selkeän linjauksen. Hänen mielestään lajivalmentajan tulisi lähtökohtaisesti keskittyä urheilijan lajitaitojen kehittämiseen. Lajivalmentajalta voi Joensalon sanoin ehkä odottaa jonkinlaista tietotaitoa ravitsemusasioista ja psyykkisestä valmentamisesta, mutta näitäkin tärkeämpänä ominaisuutena hän pitää delegointia. Valmentajan tulisi itse tunnistaa omat osaamis- ja kehittämisalueensa. Näin tarpeen tullen pelaajia voisi ohjata oikeanlaisen osaamisen ja avun piiriin seuran sisällä, kuin sen ulkopuolella.
Molempien haastateltavien puheista voi päätellä, kuinka kaikki muutos tulisi lähteä seuran perustuksista, eli arvoista. Jokaisen seurajäsenen tulisi omaksua ja sisäistää seuran arvot ja toimintamallit, jotta muutosta saadaan aikaiseksi tulevaisuudessa. Yhdessä seuran kanssa päätetyt arvot tulisi olla selkeästi esillä esimerkiksi seuran nettisivuilla ja seurasopimuksissa. Näin ollen arvot olisivat helpommin sisäistettävissä ja läpinäkyvästi saatavilla kaikille seuran parissa työskenteleville. Lisäksi seuroilla tulisi olla henkilö, joka vastaa näiden arvojen sisäistämisestä ja toteutumisesta seuran sisällä. Tämä henkilö voi olla junioriseuratoiminnan puolella esimerkiksi valmennuspäällikkö, ja liigaedustuksen puolella manageri.
Virtasen mukaan seurassa toimivilta yksilöiltä olisi hyvä vaatia jatkossa yhteneväisyyttä. Ennen virkaanastumista tulisi valmennuksessa mukana olevien henkilöiden antaa painoarvoa seuran historian, niin eettisiin arvoihin tutustumiseen, kuin niiden takana seisomiseen. Juuri näiden aiheiden ympärille Lentopalloliitto aikookin jatkossa rakentaa koulutuksia, jo olemassa olevien rinnalle.
Tulevaisuudessa lajin parissa toimivien valmentajien, managerien ja muiden seurassa vaikuttavien henkilöiden tulee olla käyneet kaikki ‘’vastuulliseen toimintaan’’ liittyvät koulutukset. Tällä uudistuksella Lentopalloliitto pyrkii siihen, että jatkossa lentopalloseurojen kaikilla työntekijöillä olisi edellytykset luoda hyvä ja turvallinen ympäristö pelaajille harrastaa, sekä nauttia lajista.
Haastattelussaan Virtanen paljastaa liiton aikeet rakentaa jo olemassa olevan pelaajapassin rinnalle valmentaja- ja toimitsijapassin. Passit vanhenevat ajan saatossa, jonka vuoksi jokaisen passin hallitsijan tulee päivittää osaamistaan säännöllisesti ajan tasalle liiton järjestämissä koulutuksissa. Tämän uudistuksen toivotaan vaikuttavan siihen, että liitto pystyisi jatkossa kontrolloimaan ja edesauttamaan lentopalloyhteisön osaamistasoa paremmin.
‘’Kaikkien testeihin osallistumattomien henkilöiden, kuten managerien tai muiden seuran työntekijöiden läsnäolo katsojan roolissa ei ole välttämättä perusteltua’’
Valmennuskulttuurin ylläpidossa ilmapiirin tulisi olla salliva rakentavalle kritiikille, jotta seuratoiminta voisi kehittyä jatkuvasti parempaan suuntaan. Kritiikkiä pitäisi pystyä antamaan anonyymina luottohenkilölle, jotta yksilöiden eriarvoisuus ei pääsisi vaikuttamaan esimerkiksi kritiikinantajan uraan.
Kaikki testaukset tulisi suorittaa vain tarvittavien ammattilaisten läsnä ollessa. Kaikkien perustelemattomien henkilöiden läsnäolo testaustilanteissa on niin Joensalosta, kuin Virtasesta turhaa. Jos lajivalmentaja tuo testaustilanteeseen esimerkiksi vauhdittomassa 5-loikassa jotain tarpeellista, voi hän osallistua toimintaa perustellusti. Kuitenkin kaikkien testeihin osallistumattomien henkilöiden, kuten managerien tai muiden seuran työntekijöiden läsnäolo katsojan roolissa ei ole välttämättä perusteltua – varsinkaan, jos pelaajat kokevat jo entuudestaan testaustilanteesta suurta painetta.
Valmennukseen vahvasti liitettävä ravinto- ja psyykkinen valmennus tulisi jättää ammattilaisille. Jos valmentaja kokee oman osaamisensa rajoittuvan vain lajivalmennukseen, on hänen tai heidän parempi jakaa vastuuta muiden alan ammattilaisten kanssa. Joensalon mukaan psyykkiseen valmennukseen priorisoimalla, voi urheilija tehdä suuriakin harppauksia omassa kehityksessä. ‘’Olisi hienoa, jos psyykkinen valmennus olisi saavutettavissa pelaajien sitä halutessaan. Oon itse kokenut suurimpien kehitysaskelieni tapahtuneen nimenomaan mentaalipuolella. Mentaalipuolen vahvuus auttaa myös harjottelemaan laadukkaammin, sillä harjoituksen sisällä pystyy keskittymään olennaiseen’’ – Joensalo kommentoi.
Testituloksiin ja niiden arviointiin olisi hyvä kiinnittää huomioita. Jos seuran valmennus kokee esimerkiksi kehonkoostumusmittaukset tarpeellisiksi, on syytä miettiä, mitä testituloksista ilmenevien tulosten kanssa tehdään. Virtasen mielestä testituloksien säilytys ja jakaminen tulisi olla hallittua ja perusteltua urheilijalle tarpeellisten ammattilaisten keskuudessa. Palautteenannon pitäisi keskittyä suorituskykyyn, eikä pelaajan ulkoiseen olemukseen. Lisäksi kommentit, kuten ‘’1 kg painosta on 2 cm pomppua lisää’’ tulisi jättää historiaan. Tämäkin lentopallopiireistä lähtenyt sanonta voi tarkoitusperiltään olla hyvä. Kuulija voi kuitenkin ilman asian sen suurempaa avausta valmentajalta ymmärtää kommentin liian konkreettisesti, tai hyvin väärällä tavalla.
Nämä esille nostetut aiheet eivät varmasti poista yksistään ongelmallisia tilanteita tulevaisuudessa. Virtanen painottaakin jatkossa häirintä- ja ongelmatilanteissa yksilöiden merkitystä ja vastuuta. Kun jokainen yksilö vie kokemansa asiat virallisia reittejä pitkin liiton ja Suek:in tietoisuuteen, on todennäköisempää, että asioihin voidaan puuttua tarpeeksi ajoissa ja puolueettomasti. Pyrkimys on kuitenkin siihen, ettei lentopalloliiton tarvitsisi käsitellä tulevaisuudessa tällaisia tapauksia, vaan resurssit voitaisiin käyttää ennaltaehkäisevään työhön ja yleiseen lajin kehittämiseen.
Virtanen kuitenkin toteaa haastattelun loppuun yhdenkin häirintätapauksen olevan liikaa. ”Niin kauan, kun tapauksia ilmenee, tulee niihin puuttua järkkymättömällä vakavuudella”.
Teksti: Roosa Nousiainen
Kuvat: Juha Hautakangas & Pixabay
