Tove Janssonin ensimmäinen muumisatu julkaistiin vuonna 1945, eli 80 vuotta sitten. Miten kertomus, joka on kaiken alku rakastamillemme muumitarinoille, heijasteli ajalleen tyypillisiä teemoja, kuten sotaa ja yhteisöllisyyttä? Miten nämä teemat esittäytyvät edelleen meneillään olevana juhlavuotena 2025?
Tove Jansson oli alkujaan taidemaalari ja kuvittaja, mutta aloitti kirjoittamisen vuonna 1939 toisen maailmansodan alussa, sillä hän kaipasi lohtua elämäänsä vallitsevan sodan keskellä. Jansson halusi kirjoittaa sadun, sillä kuvien piirtäminen tuntui hänestä aivan hyödyttömältä sota-aikana.
Kertomus jäi puolitiehen aina vuoteen 1945 saakka, jolloin Jansson ystävänsä rohkaisemana julkaisi ensimmäisen lastenkirjansa Muumit ja suuri tuhotulva.
Kirjailija-kuvittaja Tove Jansson on kertonut keksineensä muumihahmot alun perin, kun Janssonin eno pelotteli häntä öisin kaakeliuunin takana vaanivilla muumipeikoilla.
Ensimmäisessä muumipeikkokertomuksessa Muumimamma kertoo lapsilleen omasta lapsuudestaan ja siitä, miten muumit asuivat ennen kaakeliuunien takana ihmisten kodeissa.
Pommitusten aikainen karu maailmanlopun tunnelma
Sadusta kuulee, että 1940-luvulla Euroopassa sykkinyt toinen maailmansota on ollut käynnissä ensimmäisen muumikertomuksen kirjoittamisen aikana. Kirjasta kipuaa esiin yhteisöllisyys, luottamus, pakolaisuus ja pelastuminen sekä ennen kaikkea lopulta onnen ja rauhan löytyminen.
Sotatarinoille ei oletettavastikaan ole aina onnellista loppua, mutta Tove Jansson on itse kertonut Muumit ja suuri tuhotulva -teoksen olleen omien tarinoidensa ensimmäinen “happy end”. Onnellinen loppu on tuonut lohtua, jolloin myös muistot menneestä ja toive paremmasta tulevaisuudesta ovat olleet osana elämää.
Muumimamma, Muumipeikko, Nipsu ja Tulppaana purskahtavat kaikki itkuun Muumimamman kertoessa kadonneesta Muumipapasta ja kuinka mamma luulee, ettei Muumipappa palaa takaisin enää koskaan.
Rintamalle lähtenyt isä, ystävä tai sukulainen on ollut vuosina 1939-1945 ja on edelleen perheille arkipäivää Euroopassa ja muualla maailmassa. Muumimamman kertomus kirjassa on niin aidon tuntuinen, että kurja ja epätoivoinen tunne valtaa itsenikin. Jansson onnistuu kuvailemaan ajoittain surumielistä todellisuutta lapsille ymmärrettävän sadun kautta.
Tove Jansson aloitti Muumi-kirjasarjan toisen teoksen Muumipeikko ja pyrstötähti kirjoittamisen myös 1940-luvulla toisen maailmansodan varjossa. Teoksessa kuvaillaan tuhoa ja uhkaa tavalla, joka ei ole tyypillistä lastenkirjoille.
Kirjailija on kertonut sotavuosina ajoittain jääneensä ateljeensa pommisuojaan piiloutumisen sijaan. Hän ei pitänyt niiden pimeydestä, hajusta ja väentungoksesta. Pommitusten aikainen karu maailmanlopun tunnelma on välittynyt ensimmäisiin lastenkirjoihin, pitäen kirjat kuitenkin lohdullisina satuina, joissa loppuviimein kaikille käy hyvin.
Lapset ovat väliinputoajia konfliktissa, joka on heistä riippumattomista syistä syttynyt. Sota estää lapsen oikeuden normaaliin elämään ja he saattavat jäädä täysin ilman perustarpeita, turvaa ja perhettä.
Jansson on kertonut itsensä lisäksi kirjoittamiensa tarinoiden lukijakirjeiden perusteella vetoavan erityisesti pelokkaisiin, ahdistuneisiin ja yksinäisiin lapsiin, sillä muumisatujen keskeltä on helppo hakea lohtua ja turvaa. Tarina, jonka kirjoittaminen on aloitettu toisen maailmansodan aikana, osittain muovautui pakopaikaksi konfliktin eläneille lapsille.
Lukijakirjeiden takana piileksivät lapset ovat saattaneet olla sotaan värvättyjä ja kauheuksien keskellä kasvaneita ja kärsineitä lapsia, jotka sotien jälkeen saivat kaipaamansa turvaa muumikertomuksista. Tarinoista tulee esiin samaistuttavat tuhon ja turvattomuuden kokemukset, mutta myös onnellinen loppu, jota lapsi varmasti odotti vuodesta toiseen vallitsevan konfliktin keskellä.
Ehkä lapset toisen maailmansodan jälkeen löysivät saduista myös leikkiä ja leikkisyyttä, joka heiltä oli evätty konfliktin kourissa. Sadut ovat ajaton paikka paeta ja löytää lohtua.
Lapset jäävät koflikteissa vailla perustarpeita ja turvaa
Maailmassa saattaa kuolla satoja lapsia konfliktialueilla päivittäin. Monilla lapsilla ei ole tällä hetkellä koulunkäyntimahdollisuutta tai terveydenhuoltoa. Lapsi on saattanut menettää perheenjäsenen tai jopa koko perheensä.
Punaisen Ristin mukaan lasten osallistuminen sotaan on osoittautunut ongelmaksi vasta toisen maailmansodan jälkeen. Lapsia käytetään yleensä avustaviin tehtäviin, mutta myös taisteluihin.
Lapsi on avuton joutuessaan sodan runteleman yhteiskunnan heitteille. Miten alaikäinen lapsi osaa etsiä apua psyykkisesti järkyttyneenä tai juuri vanhempansa menettäneenä? Heitteillejättö ja väkivallan uhka kasvavat huomattavasti yksin jääneen lapsen kohdalla sodan runtelemassa kotimaassa.
Nykyiset toimintamme määrittelevät sen, millaiset selviytymiskeinot tulevilla sukupolvilla on käsissään. Toisen maailmansodan jälkeen selviytymiskeinona toimi puhumattomuus, minkä avulla sukupolvi toisensa jälkeen selviytyi eteenpäin vaikenemalla kipeistä asioista.
Pikkuhiljaa yritämme avata ovea keskusteluavun piiriin, kun isovanhempiemme hiljaisuus on vaikuttanut myös meidän tapaamme olla. Alueelliset erot erilaisissa yhteiskunnissa ja kulttuureissa varmasti muovaavat sukupolvien selviytymistä tulevaisuudessa.
Onko lapsilla nyt 2020-luvulla paremmat eväät puhua traumoistaan ja saada mielenterveys- ja psykososiaalista tukea selviytymiskeinona?
Yrittävätkö hattivatit vain selviytyä?
Hieman oudot ja selkäpiitä karmivat olennot, hattivatit tekevät ensiesiintymisensä jo ensimmäisessä kirjassa. Jansson kuvailee hattivatit tunteettomiksi vaeltaviksi olennoiksi, jotka eivät näe eivätkä kuule, mitä ympärillä tapahtuu. Hattivatit tekevät työtä lopettamatta sitä koskaan. Muumipappa lähti juurikin hattivattien matkaan, minkä vuoksi hän oli kadoksissa.
Kertovatko hattivatit selviytymisestä? Voisi kuvitella, että sodan keskellä sotilaiden tulee löytää jostakin voimaa jaksaa eteenpäin ja tehdä työtä päämäärän puolesta. Ehkä Jansson halusi kuvailla tunteita myös tunteettomuuden kautta, jolloin ainoa keino selviytyä on olla järkkymätön.
Onko tunteettomuudella selviytyminen siirtynyt sukupolvelta toiselle, minkä vuoksi mielen hoitaminen on ollu haastavaa? Elämme psyykkisen ymmärryksen murrosaikaa, ja väylä avun piiriin on nyt helpompi kuin ennen.
Lohtua on saatava epätoivon keskellä
Muumimamma ja Muumipeikko joutuivat tosipaikan eteen kodin menettämisen ja perheenjäsenen katoamisen jälkeen. Joukko on eksyksissä metsissä kaukana kotoaan ja päätyy suuren tuhotulvan kulkemana laaksoon, josta lopulta tulee heidän kotinsa.
Matkalla he kohtaavat vastoinkäymisiä ja törmäävät muurahaisleijonaan, joka viskoo hiekkaa Muumimamman päälle. Mamma on hukkua muurahaisleijonan kaivamaan kuoppaan, kunnes Muumipeikko lopulta pelastaa hänet.
Vaaratilanne muumien pakomatkalla heijastelee tämänkin päivän karua todellisuutta pakolaisuudesta, jolloin matkalla parempaan elämään saattaa joutua kokemaan surullisen kohtalon.
Tarinassa Muumimamma keskustelee lastensa kanssa omasta lapsuudestaan ja ajasta, kun kaikki oli hyvin. Lohtua on saatava epätoivon keskellä.
Pakolaisuus on ajasta riippumaton käsite ja se on aina ajankohtainen, tapahtui se lähempänä tai kauempana meistä. Muumit kuvailevat pakolaisuutta ihmisillekin tyypillisten asioiden turvin, kuten epätoivon, rakkauden ja kodin kautta. Kun ympärillä oleva maailma hajoaa, mihin muuhun tulisi tarttua, kuin ystävyyden ja yhdessä selviytymisen voimaan?
Muumit ovat osa suomalaista kulttuuria
Epätoivo muuntaa rakkauden kaipuuksi. Muumit ottavat uusia ystäviä mukaansa kyseenalaistamatta vastaantulijan alkuperää. He muistelevat perhettään ja lopulta löytävät kodin ja rakkauden uudelleen.
Ensimmäisessä kirjassa vilahtanut vastaanottavaisuus on pitänyt pintansa vuosikymmenet, mistä muumit ovat tänä päivänäkin tunnettuja. Ihmisten on helppo samaistua tähän suloiseen, mutta merkitykselliseen satuun muumipeikoista.
Ehkä tämän vuoksi muumisadut ovat pidettyjä ja edustavat tietynlaista ajattomuutta, joka toimii lasten kasvatuksessa ja myös aikuisten tunne-elämässä. Muumien samaistuttavan elämäntavan ja arvojen vuoksi muumitarinoiden kohderyhmä on iästä riippumaton skaala.
Lapsenomaisen näköiset hahmot vetoavat myös aikuisiin luonteenpiirteillään, joita Tove Jansson on ammentanut omasta lähipiiristään. Hemuleiden lainkuuliaisuus ja järjestelmällisyys tai Tiuhtin ja Viuhtin välinen rakkaudellinen suhde ovat asioita, jotka saattavat välittyä paremmin aikuisen ihmisen ymmärrykseen.
Muumihahmojen avoimuus ja samaistuttavuus on suuressa suosiossa myös aikuisten keskuudessa esimerkiksi muumimukien keräilyharrastuksen parissa.
Muumien maailmassa luotetaan toinen toiseen ja pidetään talo auki kaikille, jotka kaipaavat levähdyspaikkaa tai paikkaa jäädäkseen. Onko luottamus ystävyydessä se, mitä ihmismieli janoaa toinen toiseltaan? Senkö vuoksi muumihahmot ovat niin lähestyttäviä meille vielä tänä päivänäkin?
Yhteisö on muumipeikkojen koti
Ensimmäinen tarina kattaa arvostettuja teemoja, kuten rakkaus, vanhemmuus ja avoimuus. Kaiken kaikkiaan kyseessä on yhteisöllisyyden kantava voima, joka kuljettaa ajan ja avaruuden lävitse, eikä koskaan vanhene. Vaikka nykymaailmassa yksilöä korostetaan yhä enemmän, ehkä kuitenkin yhteisö on se, mitä ihminen loppujen lopuksi aina kaipaa ympärilleen.
Nyky-yhteiskuntamme varsinkin länsimaissa alkaa olla yksilöiden menestykseen kannustava, ja perheyhteisön voima heikkenee sukupolvi sukupolvelta. Perhekeskeisyys länsimaissa vähenee ja vanhukset jäävät yhä useammin yksin ja joutuvat erilleen perheestään.
Ensimmäisestä kirjasta lähtien muumit selviytyvät yhdessä juurikin perheen ja muiden läheisten voimin ja hakeutuvat ystäviensä seuraan niin hyvän kuin pahankin kohdatessa. Muumit pitävät huolta toisistaan, ja niin meidänkin pitäisi.
Tove Jansson on kertonut tarinoidensa olevan pakopaikka, jossa voi käydä, mutta sieltä tullaan kuitenkin takaisin. Ehkä Jansson yritti kertoa siitä, että todellisuus on loppujen lopuksi hyvä kohdata.
Nykypäivänä irtaudumme todellisuuudesta monin eri keinoin ja pakoilemme stressiä satujen, liikunnan ja tv-sarjojen avulla. Olemme yhä enemmän tietoisia maailmassa tapahtuvista konflikteista uutisoinnin ja sosiaalisen median kautta. Tietoa on niin paljon, että uppoutuminen muumien kaltaiseen selviytymistarinaan onnellisen lopun siivittämänä antaa lohtua, vaikkei olisikaan itse konkreettisesti osana konfliktia.
Jansson ammensi tarinoissaan paljon omalle ajalleen tyypillisesti katastrofeista, jotka ovat edelleen läsnä elämässämme, vain uudella tavalla.
Muumien matkalta löytyy pimeää tietä valaisevia hehkuvia kukkia ja karamellimaa, jossa maa ja oksat ovat herkullista juotavaa ja syötävää. Fantasiaelementit kertovat haaveilusta jostakin todellisuutta makoisammasta. Paikka, jossa maa on tehty jäätelöstä ja mistä vain sai itselleen herkullisen palan kakkua tai suklaata, ei kuitenkaan ollut muumeillekaan paikka mihin jäädä.
Muumien koti on siellä, missä ovat yhteisö ja luottamus toinen toiseensa.
Teksti ja kuvat: Senni Kujanpää
