Uudistuneen jalkapallon Mestarien liigan pudotuspelivaihe käynnistyy ensimmäisellä kierroksella tänään 11. helmikuuta. Heti ensimmäisellä kierroksella nähdään jättiläisten kohtaaminen, kun Manchester City isännöi viime vuoden mestaria Real Madridia.
Jalkapallon Mestarien liiga uudistui täksi vuodeksi, kun sarjassa otettiin käyttöön liigavaihe. Liigavaihe korvasi ennen käytössä olleen neljän joukkueen lohkomallin, kun nyt kaikki joukkueet kuuluivat yhteen isoon lohkoon. Joukkueet pelasivat ensimmäisessä vaiheessa kahdeksan ottelua, jonka jälkeen 24 joukkuetta selvitti tiensä jatkopeleihin. Liigavaiheen kahdeksan parhaiten sijoittunutta seuraa jatkaa pelejään suoraan toisella pudotuspelikierrokella, joka käynnistyy vasta maaliskuussa.
Nyt käynnistyvällä pudotuspelikierroksella pelaavat joukkueet, jotka sijoittuivat liigavaiheessa sijoille 9-24. Joukkueista on muodostettu otteluparit liigavaiheen menestyksen perusteella. Seurat pelaavat kaksiosaiset kamppailut vastakkain, ja näiden jälkeen yhteismaalit voittanut joukkue etenee seuraavalle kierrokselle.
Moni suurseuroista alisuoritti liigavaiheessa, ja tämän johdosta kestomenestyjät Real Madrid ja Manchester City kohtaavat heti jatkopelien alkumetreillä. Pep Guardiolan valmentama manchesterilaisjoukkue on yskähdellyt kummallisella tavalla, ja joukkueen koko kausi on ollut erittäin mollivoittoinen. Valioliigamestaruus on jo karannut kotimaan sarjassa, ja karsiutuminen Mestarien liigan jatkopeleistä oli myös hilkulla. Vahvalla pelaajamateriaalilla varustettua joukkuetta ei koskaan voi laskea ulos mestaruuskamppailusta, mutta ennakkosuosikkeihin se ei Mestarien liigassa tällä hetkellä lukeudu.
Real aloitti Mestarien liigan myös yskähdellen, mutta loppukierroksien voitot takasivat jatkopaikan joukkueelle. Kotimaan pääsarjassa joukkue on noussut kärkipaikalle, joten Carlo Ancelottin miehistöllä menee tällä hetkellä vahvasti monella rintamalla. Mbappén ja Viníciuksen tähdittämä hyökkäysosasto tulee aiheuttamaan harmaita hiuksia Cityn epävarmalle puolustukselle. Realin ainoana huolena ovat loukkaantumiset puolustuksessa, jossa piilee Cityn mahdollisuus. Molempien puolustuspelaamisen kysymysmerkit huomioiden otteluparista on odotettavissa maalirikasta ja katsojaystävällistä koitosta.
Ensimmäisellä kierroksellä kehissä nähdään myös monta muutakin Euroopan suurseuraa. Saksalaisseura Bayern Munchen, ranskalainen PSG ja italialaisseura Juventus jäivät kaikki liigavaiheessa kahdeksan parhaan ulkopuolelle. Seurat lukeutuvat Euroopan suurimpiin, joten suoritukset ensimmäisessä vaiheessa olivat pettymyksiä seuroille. Realin ja Cityn kohtaamisen lisäksi kiinnostavimpiin ottelupareihin kuuluvat ranskalaisseurojen välienselvittely Brest–PSG sekä tasaiseksi arvioitu ottelupari Sporting–Dortmund.
Suurin ennakkosuosikki Mestarien liigan voittajaksi on tällä hetkellä vakuuttavasti tällä kaudella esiintynyt Liverpool. Joukkueen uudeksi käskijäksi saapunut Aarne Slot on virittänyt seuransa mielettömään iskuun, sillä se johtaa kotimaista Valioliigaa ja voitti liigavaiheen Mestarien liigassa. Muihin ennakkosuosikkeihin lukeutuu tällä hetkellä monia eri seuroja, sillä taso Euroopan huipulla on laaja. Mestarien liigassa eniten alkukaudesta säväyttivät Barcelona, Arsenal ja Inter.
Moni seura haaveilee tälläkin kaudella kirkkaimmasta pystistä. Ennakkosuosikkeja löytyy, mutta varmasti myös yllätyksiä tullaan näkemään. Kokemus menestymisestä auttaa jatkopeleissä, ja tämän takia viime vuosien mestareita Realia ja Cityä ei voi koskaan laskea pois mestaruuskamppailusta. Mestarien liigan finaali pelataan tällä kaudella Saksassa Münchenin Allianz Arenalla 31. toukokuuta.
Teksti: Tomi Karttunen
Kuva: Pixabay