Itävallan Daniel Huber ei jättänyt muille mahdollisuuksia voitettuaan Planican lentomäessä HS 240 yli 40 pisteellään toiseksi tulleen Slovenian Domen Prevcin. Kilpailun kolmas oli Puolan Aleksander Zniszczol.
Mäkihypyn maailmancupin voiton oli jo aikaisemmin varmistanut Itävallan Stefan Kraft, joka voitti selvällä erolla toiseksi tulleen Japanin Ryoyu Kobyashin. Japanilainen jäi lopulta yli 400 pistettä Kraftista. Maailmancupissa kolmanneksi tuli Saksan Andreas Wellinger, joka ylsi uransa parhaaseen maailmancupin sijoitukseen loppupisteissä.
Kilpailun paras suomalainen oli Paimion Urheilijoiden Niko Kytösaho, jonka loppusijoitus oli 26. Toiseksi paras suomalainen oli Kiteen Urheilijoiden Antti Aalto, joka oli 28.
Vaikka Huber voitti molemmat kierrokset hienoilla yli 240:n metrin hypyillä, niin sunnuntain puheenaihe oli Slovenian Peter Prevc. 31-vuotias mäkihyppytähti lopetti uransa tähän kauteen. 2015-2016 kaudella maailmancupin voittanut ja moninkertainen arvokisamitalisti sijoittui uransa viimeisessä kilpailussa hienosti kuudenneksi. Prevc pitää myös hallussaan yhden kauden voittoennätystä (15), joka syntyi kaudella 2015-2016.
Päättynyt kausi ei ollut suomalaisilta erityisen onnistunut. Alkukausi oli suomalaisilta hankalaa ja oli yllättävää, jos nähtiin sinivalkoinen hyppääjä toisella kierroksella. Kauden valopilkku oli Niko Kytösaho, joka pääsi muutaman kerran viidentoista joukkoon ja oli parhaimmillaan seitsemäs Oslon Holmenkollenilla. Tulevaisuuden toivoja suomalaisessa mäkihypyssä pitää yllään nuori Kasperi Valto ja Vilho Palosaari.
Teksti: Perttu Kuru
Kuva: JRE 246,5; Wikimedia Commons; Creative Commons Attribution-Share Alike 4.0 International; kuvaa on rajattu.