Ihmiset päivittelevät sosiaaliseen mediaan, miten ennen ei ollut tällaista – ja he ovat täysin oikeassa. Ennen osattiin varautua, joustaa ja ymmärtää, että elämässä ei aina voida olla mukavuusalueella.
Nykyään kaikki pitää saada heti, paketit, ruoat, palvelut – mielellään ennen kuin edes kerkeämme kaipaamaan niitä. Ajamme oikeutta saada alkoholit kotiovelle, vaikka alkoholismia sairastaa 225 000 suomalaista.
Sitten kun odottamaton käänne, lakko, saapuu ravistelemaan arkeamme tärkeän asian puolesta, ajaudumme paniikkiin. Ei siksi, etteikö ruokaa olisi, vaan koska ei olekaan enää vaihtoehtoa: nyt heti.
Hamstrauksesta on tullut koronapandemian jälkeen toistuva vitsi. Joskus kaupasta hupenevat vessapaperit, ja joskus tomaattimurskat. Käytävien päässä käydään taistelua viimeisistä säilykepurkeista ja revitään pelihousuja lakkovahdin edessä kaupan ulkopuolella.
Jos kaupan kassa, siivooja tai bussikuski lopettaisi työnsä, sen huomaisi heti. Silti nämä ammatit jäävät eniten varjoon, itsestäänselvyyksiksi.
Loukkaannummeko me siksi, että emme osanneet itse ennakoida, vai siksi koska vastustamme aidosti lakkoa? Lakko tekee elämästämme hetkellisesti vaikeampaa, koska olemme kaikki niin tottuneita yhteiskunnan palvelujen jatkuvaan saavutettavuuteen. Emmekä voi syyttää siitä ketään, pelkästään oppia ennakoimaan paremmin.
Jo viisi vuotta sitten koronapandemian ja myöhemmin myös Ukrainan sodan myötä on noussut keskusteluun niin sanotun kotivaran säilyttäminen, eli jokaisella kuuluisi olla ruokaa ja vettä ainakin 72 tunniksi kriisitilanteen iskiessä.
Miksi emme osaa suunnitella enää etukäteen? Itse juoksen päivittäin lähikauppaan, koska en ole edellispäivänä osannut päättää kuin sen päivän ruoan. Haen joka päivä kaupasta yksittäisen energiajuoman.
Syy varautumattomuuteen on yksinkertainen: ei tarvitse. Kun vaihtoehtoja on loputtomasti ja kaikkea saatavilla hetkessä, ei ole pakko miettiä maanantaina, mitä syö torstaina. Ihailemme hetkessä elämistä ja suunnittelemattomuuden tuomaa vapautta. Mutta onko jatkuva spontaanius oikeasti helpompaa?
Hamstraamisen ja paniikin takana on lopulta huoli ja epävarmuus, ei pelkästään itsekkyys.
Päivittäiset kauppareissut vievät enemmän aikaa ja rahaa. Opiskelijan näkökulmasta jokainen euro on tärkeä. Ehkä suunnitelmallisuudessa on sittenkin jotain vanhanajan viisautta – eikä siksi, että ennen kaikki oli paremmin, vaan koska välillä olisi hyvä tietää, miltä viikko näyttää. Samalla olisi helpompaa osoittaa ymmärrystä lakkoilijoita kohtaan.
Lopulta kyse ei ole vain mukavuudenhalusta tai suunnittelemattomuudesta, vaan ihmisyydestä.
Me hermostumme, kun arkemme horjuu, mutta tämä kertoo vain siitä, miten olemme oppineet luottamaan toimivaan yhteiskuntaan – ja kuinka arvokkaita jokaisen työntekijän panos on.
Hamstraamisen ja paniikin takana on lopulta huoli ja epävarmuus, ei pelkästään itsekkyys. Meidän pitäisi muistaa, että silloin kun lakkoillaan, sitä ei tehdä meitä vastaan, vaan sen puolesta, että kaikilla olisi tulevaisuudessa hieman parempi olla.
Teksti: Liinu Vepsäläinen
Kuva: Senni Kujanpää
