Helsinginniemen keskiosassa sijaitsee 12 000 asukkaan kaupunginosa Kamppi. Nimensä Kamppi (ruotsiksi Kampen eli taistelu, kamppailu) on saanut sotaväen harjoituskentästä, joka oli paikalla 1600 -luvulta 1900 -luvun alkuun. Usein Kampista puhuttaessa tarkoitetaan Kampin keskusta eli joukkoliikenneterminaalia ja kauppakeskusta, mutta Kampin alue ulottuu Tennispalatsilta Bulevardille ja Mannerheimintieltä Mechelininkadulle saakka. Terminaalin läpi kulkee päivittäin noin 200 000 ihmistä. Koronavuonna 2021 kauppakeskuksessa vieraili liki 17 miljoonaa kävijää. Luku oli vuonna 2016 yli 41 miljonaa.













Teksti ja kuvat: Anu Aro