Porilainen FC Jazz on suomifutiksen erityistapaus. Seura on tuottanut huomattavan määrän suomalaisia jalkapalloikoneita, juhlinut kahdesti suomenmestaruutta ja luonut identiteetin, joka on seurannut sitä menestysvuosista saakka.
Porin Pallo-Toverit oli vuonna 1934 perustettu perinteinen Työväen Urheiluliiton seura, jota tulivat vuonna 1989 vetämään ei-TUL-taustaiset ihmiset. Tämä tarkoitti ennen pitkää uutta aikakautta PPT:ssä.
PPT oli kohahduttanut aikaisempana vuonna 1988 hankkimalla entisen Neuvostoliiton maajoukkuemies Juri Gavrilovin ja toi seuraavana vuonna Poriin puolalaiset Marek Sadowskin ja Kazimierz Putekin ja unkarilaisen Laszlo Emmerin.
PPT nousi pääasiassa porilaisten pelaajien ja onnistuneiden hankintojen yhteistyöllä Futisliigaan voitettuaan I-divisioonan 1991. Tästä alkoi huuman täyteiset vuodet ja aikakausi, jolloin Pori otti asemansa suomalaisella futiskartalla pysyvästi.
Silloin seuran johtokunta päätti näkyvimmästä muutoksesta: PPT jäi historiaan, ja uudeksi nimeksi tuli FC Jazz. Seuraavana vuonna Futisliiga nimettiin Veikkausliigaksi.
– Kaiken pitää uudistua, jopa seuran nimen. Uusi nimi auttaa meitä paremmin lähestymään yritysmaailmaa, kommentoi Jazzin johtokunnan jäsen Antti Heikkilä Helsingin Sanomille vuonna 1991.
Vuosina 1992-96 Jazz sijoittui jokaisella Veikkausliigan kaudella neljän parhaan joukkoon, otti mestaruudet kausilla 1993 ja 1996, oli Suomen Cupin finaalissa vuonna 1995 ja Liigacupin finaalissa vuotta aikaisemmin. FC Jazz oli 90-luvulla Suomen parhaimpia jalkapalloseuroja.
Jazzin ja samban liitto
Suuri vaikutus menestykseen oli pelaajahankinnoilla, joissa katseet käännettiin valtameren toiselle puolelle.
Nakkilasta kotoisin oleva suomalaisen urheiluvalokuvaamisen ikoni Juha Tamminen oli Brasilian-matkoillaan ryhtynyt FC Jazzin kykyjenetsijäksi. Hänen suosituksistaan vastamuodostettuun uusivanhaan joukkueeseen hankittiin brasilialaiset Luiz Antonio, Piracaia, Dionísio ja Rodrigo.
Vuonna 1993 edellä mainitut brassit hullaannuttivat porilaiskatsojat taidoillaan, 19-vuotias Antti Sumiala paukutti 20 maalia ja Jarmo Alatensiö ja Miika Juntunen dominoivat keskikenttää. Muun muassa nämä pelaajat olivat luomassa porilaista jalkapalloidentiteettiä, joka on yhä osa Jazz-mielikuvaa, vaikka mestaruusvuosista on jo parikymmentä vuotta.
Jazz pysyi Veikkausliigan kärkikahinoissa vuoteen 1998 saakka, jolloin tuloksista alkoi tulla epätasaisia ja valmentajavaihdoksista yleisiä.
Draamaltakaan ei vältytty: pitkän uran valmentajana tehnyt Jari Pyykölä tuli Poriin suhteellisen tuntemattomana nimenä ja johdatti Jazzin historian viimeiseen mestaruuteensa. Seuraavalla kaudella Pyykölä sai kuitenkin potkut ennen Mestareiden liigan karsintojen toisen kierroksen otteluita jouduttuaan erimielisyyksiin seurajohdon kanssa ja haukkui seurajohdon poistuessaan.
Jazz sinnitteli Veikkausliigassa kunnioitettavilla sijoituksilla vuoteen 2000 saakka, kun sen kohtalon sinetöivä veronkiertoskandaali paljastui. Tätä seurasi taloudellinen pakkolasku, muutaman vuoden veloissa kituminen ja lopulta konkurssi vuonna 2005.
Seurassa oli pidetty “pimeää kassaa”, jonne sijoitettiin osa lipputuloista, joilla maksettiin salaa pelaajien palkkoja.
Velkojen maksu käynnisti noidankehän, jossa europeleistä saaduilla tuloilla pystyttiin maksamaan vanhoja velkoja, mutta uutta velkaa muodostui vanhan päälle, minkä vuoksi pelaajien palkkoja jäi maksamatta.
Lopullinen kuolinisku oli tappio liigakarsinnassa IFK Mariehamnia vastaan kauden 2004 päätteeksi.
Uusi aikakausi ja koti
Raunioista käynnistettiin Jazzin toinen tuleminen seuran juniorijaoston vetämänä nimellä FC Jazz-juniorit. Paluumatka Satakunnan Vitosesta yläsarjoihin kesti viisi vuotta; kauden 2008 päätteeksi FC Jazz-j nousi karsintasarjan kautta Kakkoseen.
Jazz luopui -juniorit-päätteestä vuonna 2010. Sen jälkeen Jazz on liikkunut Kakkosen ja Ykkösen välillä. Tällä hetkellä se pelaa Ykkösessä, joka on Suomen kolmanneksi korkein sarjataso uudistuksen jälkeen.
Menestyksen vuodet ovat takana, ja töitä tehdään nykyään realistisemmista lähtökohdista.
– 70-75% joukkueesta on omia kasvatteja, kertoi Jazzin hallituksen nykyinen puheenjohtaja Kari Kaivo-oja.
Pelaajiston suhteen on jatkettu työtä pääasiassa porilaisilla nimillä vahvistettuna ulkomaalaisilla täsmähankinnoilla.
“Ilmasilta” Brasiliaan on tavallaan yhä käytössä ja se on tuonut Poriin Ykkösen tähtipelaajiin kuuluvan Firminon. Alun perin koti-ikävästä kärsinyt hyökkääjä asettui uuteen kotiinsa ensimmäisen kauden jälkeen.
FC Jazz järjesti Firminolle asunnon, hänellä on nykyään perhe ja lapset käyvät koulua Porissa.
Marcelo Goncalves de Oliveira eli tuttavallisemmin Piracaia on jäänyt Poriin ja jatkaa uraansa reippaassa 53 vuoden iässä FC Ulvilan 5. divisioonan joukkueessa. Sivutoimisesti Piracaia on tällä hetkellä tärkeä linkki FC Jazzin kykyjenetsijänä ja brasilialaisten pelaajien kotouttajana.
Pori on ollut vahva paikallisten kykyjen tuottaja. Alatensiön ja Sumialan lisäksi mestari-Jazzin runkopelaajiin kuuluivat omat kasvatit Vesa Rantanen, Lasse Karjalainen sekä Niemisen veljekset Rami ja Marko. Tämän hetken joukkueen avainpelaajiin kuuluu edellä mainitun Firminon lisäksi porilainen Justus Lehto.
PPT:n ja Jazzin kotikenttä on Porin stadion. Vuonna 1966 avattua pyhättöä on vuosikymmenien aikana remontoitu ja uusittu toisinaan, mutta viimeisin perinpohjainen remontti on tehty vuosituhannen vaihteessa.
Vuoden 2027 Kalevan kisoja varten stadionille on suunnitteilla neljän miljoonan euron arvoinen remontti. Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa ensi vuonna, mikä tarkoittaa FC Jazzille evakkoa.
– Tavoittelemme pysyvää siirtoa viereiselle tekonurmelle. Sinne on tarkoitus hankkia siirrettävä katsomo, kommentoi pitkän linjan jazzilainen ja FC Jazz Oy:n puheenjohtaja Rami Koskinen.
Harjoitustekonurmella on tällä hetkellä kymmeniä katsojia vetävä penkkikatsomo, mutta ei muita puitteita tai sosiaalitiloja, vaikka esimerkiksi samoja pukukoppeja voisi vielä käyttää, koska tekonurmikenttä sijaitsee stadioniin nähden niiden toisella puolella.
Siirtyminen tekonurmelle tarkoittaisi joka tapauksessa investointeja, jotta Ykkösen vaatimukset täytettäisiin. Samalla se tarkoittaisi pienempiä lipputuloja, köyhempää oheistoimintaa ja ylipäätään arkisempia puitteita.
Samalla se olisi askel menneisyydestä pois.
Teksti ja kuvat: Vertti Värekoski