Älä häpeä punastumista – se kertoo tärkeästä sosiaalisesta kyvystä, uutisoi Yle. Punastumista pidetään riesana, vaikka se on inhimillinen kokemus.
Otsikossa meille punastujille lupaillaan, että me omistaisimme jotain tärkeää sosiaalista kyvykkyyttä. Jutussa ei tule suoranaisesti ilmi, mikä se kyvykkyys nyt olisi.
Erilaisissa tilanteissa, kuten sosiaalisissa, voi syntyä punastumista. Kun ihminen punastuu, syntyy adrenaliinia ja täten verenkierto vilkastuu. Kasvot ja kaulan alue alkavat punertaa, hikoilu lisääntyy ja vapinaa voi syntyä esimerkiksi käsissä.
Kyseessä on tällöin taistele tai pakene -reaktio. Punastuminen voi kestää minuuteista tunteihin. Kuitenkaan minusta punastuminen ei ole aina negatiivinen kokemus.
Yle on haastatellut jutussaan psykoterapeutti Emilia Kujalaa ja ihotautilääkäri Alexander Salavaa. Kujala toteaa, että ihminen ei oikeastaan pelkää punastumista, vaan siitä seurannutta häpeää.
Tunnistan epämiellyttävästä tilanteesta syntyvän punastumisen, ja se on inhottavaa. Ensin tulen hyvin tietoiseksi omasta fyysisestä olemassaolostani, kuinka poskiani kuumottaa, hengitys tiivistyy ja sydän hakkaa. Seuraavaksi huomaan sosiaalisen puolen, mikä toisinaan korostaa punastumisen tunnetta.
Kujala suosittelee punastumisen sanoittamista ääneen ja tunteen kohtaamista. Itse teen näin. Se tekee punastumisesta kevyemmän asian, kun sen kohtaa, koska sitä ei pääse pakoon.
Mielikuva punastumisesta on meillä nolous ja häpeä. Ylen jutussa käsitellään niin tietoa punastumisesta kuin myös sen kohtaamisesta. Kuitenkin punastumista voi olla ja syntyä erilaisissa tilanteissa.
Ennen esiintymistä punastuminen on erilaista. Se tuntuu tasaiselta poskissani, ja vatsassa on kutkuttava tunne. Se ei liity häpeään vaan jännitykseen, vaikka kasvoni punoittavat.
Ihastukseni kertoo minulle jotain suloista, ja tunnen, kuinka kaulassani vihlaisee ja puna nousee käymään kasvoillani. Siinä hetkessä tunnen oloni hyväksi. Punastuminen voi auttaa meitä tuntemaan, että olemme elossa.
Ylen jutun perusteella punastuvat ihmiset kokevat sosiaalista kyvykkyyttä. Ilmeisesti se, joka on itse kokenut punastumista, osaa olla empaattinen, jos toiselle käy niin. Jos toinen punastuu, parasta on kiinnittää huomio muualle, ja tästä olen samaa mieltä.
Olen ollut tilanteessa, kun kaikkien kuullen on todettu, että oletpa punainen ja miksi näin on. Lähtökohtaisesti voidaan ajatella, ettei kyseinen ihminen joko osaa olla toisen saappaissa – tai hän voi olla tunnetaidoton typerys, joka omien epävarmuuksiensa vuoksi haluaa kiinnittää huomion muihin.
Mieluusti näistä kahdesta vaihtoehdosta valitsen sen, että silloin tällöin punastuu ja ymmärtää, miltä se voi tuntua.
Me ihmiset olemme tunne-eläimiä. Joskus meidän mielemme ja kehomme reagoivat voimakkaasti, vaikeasti tai hassusti eri tilanteisiin. Minua on helpottanut ajatus, että tunteet ovat ohimeneviä ja osa ihmisyyttä. Jos kuitenkin kokee suurta ahdistuneisuutta sosiaalisista tilanteista, on suotavaa kääntyä lääkärin puoleen, saada apua ja helpotusta tilanteeseen.
Teksti: Saaga Autio
Kuva: Sofie Satta
