Käsi sydämellä, heitätkö roskia maahan, mereen tai jopa puuhun? Minä en, enkä ymmärrä kuka niin tekee. Ovatkohan ne roskienheittelijät niitä samoja ihmisiä, jotka kouluissa ja työpaikoilla jättävät tyhjän vessapaperirullan toisten korjattavaksi ja vessanpöntön kamalaan kuntoon, kun äiti ei ole sanomassa, mitä tehdään? Myönnetään, omassa kodissani riittää siivottavaa, mutta kaikkien yhteisen ympäristön turmeleminen on minusta vielä paljon anteeksiantamattomampaa.
Kun olin nuori, saimme harrastusporukan kanssa rahaa toimintaan keräämällä roskia Hämeenlinnanväylältä. Toukokuinen, aurinkoinen upea sää. Hanskat käteen ja ei kun hommiin! Palkitsevaa työtä, kuten siivous yleensä: kättensä jäljet näkee heti. Monta täyttää mustaa jätesäkkiä kertoi karusta totuudesta: autonikkunoista ja busseista noustessa heitellään mitä ihmeellisempiä asioita penkoille. Perusbaananikuorten, tupakantumppien ja karkkipapereiden lisäksi löytyi tietysti lasia ja pullonkorkkeja, mutta myös työhanskoja ja rahaa. – Kaikkea sitä taskuista tippuukin luontoon. Oli silmiä avaava keikka nuorelle. Valitettavasti myös erittäin silmiä ja nenää tukkeuttava työ pölyallergiselle.
Asun läntisessä Helsingissä. Siellä Facebook-ryhmä Haaga kierrättää -palstan viimeisten vuosien kestopuheenaihe on ollut Roska päivässä -liike. Sen jäsenet huolehtivat omista roskistaan, ja keräävät päivittäin vähintään yhden roskan sekä haastavat uusia ihmisiä mukaan.
Liikkeen perustajajäsen Tuula-Maria Aholainen asui pitkään Haagassa, ja jaksoi pitää liikkeestään melua kaupunginosalaisilleen. Toisten mielestä liikaa, Facebook-palsta täyttyi naljailuista; ihailijoitakin toki riitti. Tasavallan presidentti Sauli Niinistökin innostui liikkeestä, ja pyysi Aholaista vaalikampanjaansa mukaan puhumaan. Ja vuonna 2018 Aholaiselle napsahti kutsu Linnan juhlille.
Aholainen mainosti usein tuunattuja miniroskiksia ja työpajoja niiden tekemiseen. Miniroskis tehdään ilmatiivistä pikkupurkista, kuten filmirullan purkista tai diabeetikkojen käyttämistä koeliuskapurkeista. Se kaunistetaan jollain ihanalla, vaikkapa luontokuvalla, ja kas, kivaan pikkupurkkiin on mukava laittaa vaikkapa karkkipaperi, purkanjämä tai tupakantumppi. Kaikkia diabeetikkoja Aholainen peräänkuulutti viemään liuskapurkkinsa paikallisen kampaamoon, josta niitä saattoi noutaa oman miniroskiksen askartelua varten.
Se, että ympäristöön heittää maatuvan roskan, ei ole vielä niin katastrofaalista luonnolle. Mutta se, että meristä löytyy valtava määrä muovia, on. WWF:n mukaan maailman merissä on yli 150 miljoonaa tonnia muoviroskaa, joka uhkaa niin meriluontoa, eläimiä kuin ihmisten terveyttä. Merten muoviroska voi jopa tuplaantua vuoteen 2030 mennessä, mikäli nykyistä kehitystä ei saada pysäytettyä.
Ymmärrän sen, että joskus roska voi tipahtaa vahingossa maahan, kun kaivaa taskusta vaikkapa avaimia – varmaan on tapahtunut minullekin. Mutta kenellä tipahtaa vahingossa vaikkapa limsapullo mereen? Ei mahdu pieneen mieleeni. Järvissä, merissä, joissa ja lammissa uimme, kalastamme, veneilemme ja nautimme mukavasta viikonloppuhetkestä. – Miten luontoa voi kiittää tästä hyvästä turmelemalla sitä? Vaikka ei olisi erityisen luonnonsuojelija tai roska päivässä -liikkeen jäsen, voi myös omaa järkeään ja omatuntoaan käyttää.
Lastenorkesteri Mutaveijarit on tehnyt kappaleen Meripartioon. Se on muuten aika vetävä kipale, jossa tulee hyvin selvästi sanoma: ei muovia mereen. Suosittelen kaikkia aikuisia kuuntelemaan sitä ripiitillä niin kauan, että se muovien heittely sinne vesistöihin loppuu. Lapsethan jo tuon asian osaavat.
