Ensimmäistä kertaa ilmestynyt sukupolvibarometri esitteli kiinnostavia tuloksia ja sai tämän geronomin tarkastelemaan yhtä näkökulmaa tarkemmin. Mitä se tarkoittaa, jos hoivavastuuta iäkkäistä sysättäisiin vielä vahvemmin läheisten vastuulle?
Elämme ajassa, jossa samaan aikaan puhutaan väestön ikääntymisestä sekä alhaisesta syntyvyydestä. Lisäksi puhumme paljon työelämän kuormittavuustekijöistä ja ihmisten mielenterveyshaasteista, joista osa johtaa tarkastelemaan juuri nykyisen työelämän vaativuutta.
Suomen hyvinvointipalvelujen laadun lasku on puhuttanut ja kauhistuttanut niin arkisissa kahvipöytäkeskusteluissa kuin yleisessä poliittisessa keskustelussa. Ikäihmisten hoitoon liittyvää pohdintaa, keskittyen erityisesti sen haasteisiin ja huonoihin kokemuksiin, on käyty jo useiden vuosien ajan.
Vanhuspolitiikassa korostetaan tavoitetta mahdollistaa ikäihmisen asuminen kotona mahdollisimman pitkään. Tukitoimina tämän toteutumiseksi tarjotaan esimerkiksi kotihoidon palveluita sekä päivätoimintaa. Hoito- ja hoivapaikkojen pääsyn kriteerejä on tiukennettu ja esimerkiksi ympärivuorokautiseen palveluasumiseen jonottaminen voidaan kokea raadollisen pitkänä aikana, mikä kuormittaa ikäihmisen itsensä lisäksi myös hänen läheisiään.
Ensimmäistä kertaa julkaistun sukupolvibarometrin tavoitteena oli tuoda esiin eri ikäisten suomalaisten ajatuksia ikääntymisestä ja sukupolvista. Osana sukupolvibarometria kartoitettiin suomalaisten mielipiteitä koskien hoitovastuuta. Kartoittavan tutkimuksen toteuttivat E2 Tutkimus, Miina Sillanpään Säätiö ja Työeläkevakuuttajat TELA ry.
Tulosten mukaan lähes puolet suomalaisista ajattelee, että heikon julkisen talouden tilanteen vuoksi aikuisten lasten tulisi ottaa enemmän vastuuta ikääntyneiden vanhempiensa hoidosta ja hoivasta. Noin puolet ajattelevat päinvastoin. Suomalaisilla ei siis välttämättä ole halua tai mahdollisuutta ottaa isompaa vastuuta ikääntyneistä omaisistaan.
Omaishoitotilanteet mahdollistavat paljon hyviä asioita yksilöille kuten yhteisen ajan lähimmäisen kanssa, ja oikein toteutettuna laadukkaan hoidon ja hoivan toteutumisen. Perustavalaatuisen tärkeää on kuitenkin tukea myös omaishoitajan jaksamista, jotta omaishoitoperhe voi hyvin. Tämä vaatii kohdennettuja palveluja omaishoitajalle sekä joustavuutta työnantajilta, mikäli omaishoitaja on työelämässä. Myös Omaishoitajaliitto ry sekä muut järjestökentän toimijat ovat tärkeitä tukipaikkoja omaishoitajille. Kun tämän hetkisen tiedon mukaan sosiaali- ja terveysalan järjestöjen rahoituksista ollaan leikkaamassa lähivuosina, ei suunta ole paras mahdollinen.
Mieleen herää vääjäämättä useita kysymyksiä, mikäli hoitovastuuta ikäihmisistä ohjattaisiin enenevissä määrin läheisille. Onko hektinen ja paineistettu työelämä valmis reagoimaan tarvittavilla keinoilla? Ovatko työnantajat valmistautuneet tilanteeseen, jossa heidän työntekijöistänsä useampi tarvitsee aikaa ikääntyneiden vanhempiensa huolenpitoon? Mitä hoitovastuun kantaminen tarkoittaa työssäkäyvien hyvinvoinnille?
