Koulukiusaaminen ei ole uusi asia, päinvastoin. Se on ollut iät ja ajat yhteiskunnan musteläikkä kouluissa. Se on aiheuttanut ja aiheuttaa nykypäivänä niin monelle nuorelle vaikeuksia hänen kasvaessaan ja monien aikuisiän henkiset ja jopa fyysiset ongelmat saattavat olla kouluaikojen kiusaamisen seurauksia.
Miksi kiusaamista sitten tapahtuu? Jos kiusatuksi joutunut on erilainen millään tavalla, oli se sitten erikoinen tyylitaju, perheen taloudellinen tilanne, kiusaajan haluama vallan tunne, nimi, josta saa väännettyä jotain ilkeää… Vain mielikuvitus on rajana, varsinkin kun kyse on ala- ja ylä-asteen tapauksista. Kiusaajallakin voi olla jokin yllämainituista syistä takana, jonka takia hän päättää tehdä sitä, mitä tekee. Ja jos kiusattu kertoo jollekin asiasta, tilanne saattaa vain pahentua entisestään ja koulunkäynnistä tulee vielä enemmän helvettiä. Tämän takia moni kiusattu hiljenee ja surullisesti sanottuna yrittää vain selviytyä.
Vaikka kokonaisuutena kiusaaminen on ongelma ja siitä pitäisi päästä kokonaan eroon, niin päällimmäisenä minulle tulee mieleen:
“Miksi kiusattu joutuu myös vastuuseen?”
Jos kiusaaja aloittaa tappelun kiusatun kanssa ja kiusattu puolustautuu, miksi molemmat joutuvat jälki-istuntoon? Jos kiusaaja jenginsä kanssa menee tarpeeksi pitkälle toimissaan, kiusattu monesti joutuu vaihtamaan koulua. Miksi? Näitä ja monia muita kysymyksiä käyn läpi monesti pääni sisällä. Minua kiusattiin koko ala- ja ylä-asteeni ajan, eikä sitä voi kuvailla muulla tavalla kuin “haukkumalla haukuttiin ja hakkaamalla hakattiin.” Tänäkin päivänä huomaan jokapäiväisessä elämässäni kokemusteni vaikutuksia käytöksessäni ja ajattelutavoissani. Puolustin itseäni kerran ala-asteella tappelussa kolmea muuta poikaa vastaan ja mitä tapahtui? Sain isoimmat torumiset ja muiden kanssa jälki-istuntoa yhtä kauan.
Omasta mielestäni, jos tilanne vaatii esimerkiksi jomman kumman siirtämistä toiseen kouluun, sen pitäisi olla kiusaaja. Jos taas opettaja pysäyttää tappelun ja puhuttelussa tulee ilmi, että kiusaaja on tehnyt ilkeyksiään ja aloitti tappelun, niin jälki-istunto pitäisi antaa vain kiusaajalle. Me emme saa opettaa kiusaajalle sitä, että teoilla ei ole seurauksia. Jos kiusaaja jatkaa työelämässä samalla tavalla, hänet saatetaan jossain vaiheessa irtisanoa tehtävistään, jonka jälkeen hän saattaa miettiä ja nostaa haloon siitä, että miksi näin tehtiin. Jos kiusaajille opetettaisiin heti pienestä pitäen, että jos on huono olla mitenkään, on hyvä puhua jollekin ja jos ei opi olemaan kunnolla, vaikka toinen on erilainen, niin sillä on seurauksensa. Meidän täytyy yrittää kitkeä kiusaaminen irti välittömästi, jos nuori kertoo olevansa kiusattu tai jos kiusaaja jää verekseltään kiinni toimistaan.
Tehdään yhdessä maailmasta vähän parempi paikka. Opetetaan varsinkin tuleville sukupolville, että on sanottava, jos kohtaa kiusaamista, vaikka ei olisikaan itse kiusaamisen kohde ja kiusattuja on puolustettava eikä vierestä katsominen ole oikein.
