“Olen todella innoissani esiintyessäni ensimmäistä kertaa täällä Suomessa. Vaimoni on opiskellut Suomessa nuorena.”, kertoo espanjalais-brittiläinen muusikko Gizmo Varillas ennen Helsingin keikkaansa.

Gizmo Varillas esiintyi Helsingin G Livelabissa keskiviikkona 9. lokakuuta. Helsinki on osana hänen Follow the Sun -kiertuettaan, jolla hän esiintyi ensimmäistä kertaa pohjoismaissa. Kiertueella Varillaksen kanssa on mukana Davide Pasqualini, joka soittaa lyömäsoittimia. Yhtenä lyömäsoittimena lavalla nähtiin calabash, kurpitsasta tehty länsiafrikkalainen lyömäsoitin.

Gizmo Varillas ja Davide Pasqualini hymyilivät Kaupunkikanavalle ennen keikkaansa G Livelabissa

Varillaksen musiikin vahva ominaisuus on erilaisten kulttuurien instrumenttien ja tyylilajien yhdistäminen kappaleisiin. Syy tälle on asuminen monikulttuurisessa Lontoossa ja altistuminen erilaisille genreille lapsuudesta lähtien. Varillas laulaa sekä englanniksi että espanjaksi kunnioittaakseen perinteitä.

Konsertti alkoi iloisella Follow the Sun -EP:n nimikkokappaleella. Kappaleessa kuuluu selkeästi flamenco-tyylinen Varillaksen soittama nylonkielinen kitara, joka vie kuuntelijansa Espanjan rannikolle. Kappaleen studioversiossa kuuluu myös päälleäänitetyt trumpetti sekä harppu. Trumpetin oli äänittänyt meksikolainen trumpetisti Alfredo Pino ja harpun walesilainen harpisti Amanda Whiting.
Viimeaikaiset tapahtumat kuten Ukrainan- ja Palestiinan sodat miteittyvät Varillasta, mikä saa hänet käsittelemään aiheita lauluissaan. Seuraavaksi Varillas soitti kappaleen Where is the Love. Debyyttialbumilta löytyy myös No War kappale. Henkilökohtaisten laulunaiheiden lisäksi Varillas haluaa kappaleillaan puhutella koko ihmiskuntaa.

Varillas toi Espanjan auringon Helsinkiin myrskyisenä keskiviikkoiltana

Varillas viihdytti yleisöään tekemällä keikkasta interaktiivisen. Hän laulatti yleisöä kappaleillaan Fever Fever, Early Days, sekä espanjankielinen Al Caminar. Yleisö seurasi Varillaksen ohjeita ja lauloi mukana. “Jaetaan säkeet teille kahteen osaan. Vasen rivi, sano: “ooh ooh” ja oikea rivi: “fever fever”.” ohjasi Varillas. Yleisö nauroi kuullessaan omaa lauluaan Varillaksen kitaran säestyksellä.

Uusi albumi on tulossa keväällä

Eteläisessä Englannissa Brightonissa asuva Varillas totesi, että Follow the Sun -EP on osa keväällä ilmestyvää albumia, The World in Color. Varillas paljasti tulevan albuminsa nimen haastattelussa sekä G Livelabin yleisölle.

Tulevalta albumilta Varillas esitti kappaleet The World in Color ja Still a Little Longer. Konsertti päättyi kahteen henkilökohtaisesti merkitykselliseen lauluun. Desde El Otro Lado on omistettu hänen edesmenneelle isälleen. Hijo del Mar, suomeksi Meren Poika, kertoo hänen identiteettinsä löytämisestä sekä yhteydestään mereen. Varillakselle kuuluvuuden tunteen löytäminen on ollut vaikeaa, sillä hän matkustaa Espanjan sekä Iso-Britannian välillä usein.

Konsertin lopussa, Varillas lupasi palata Suomeen ensi vuonna osana laajempaa kiertuetta. Toivon, että seuraavalla kerralla hänellä olisi koko bändi mukana, mikä tekisi musiikista tanssittavampaa. Jäin kaipaamaan Varillaksen taitoa yhdistellä äänityksiä ja soittaa instrumentteja digitaalisesti. Varillaksella on loistava kirkas ääni, mutta pelkästään akustinen kitara ja perkussio tuntuivat hieman sumealta tuona myrskyisenä keskiviikkoiltana.

Teksti ja kuvat: Nadira Kusaeni