Lokakuussa Kunnes kuolen -teoksensa julkaissut Sini Helminen on helsinkiläistynyt nuortenkirjailija. Toisessa työssään lasten ja nuorten erikoiskirjastonhoitajana työskentelevän Helmisen teokset ammentavat kotimaisesta mytologiasta ja käsittelevät raskaita aiheita fantasiakirjallisuuden keinoin.
Helmisen tuorein romaani Kunnes kuolen on aiemmista teoksista eroten säeromaani. Säeromaani on kaunokirjallisuuden laji, jossa yhdistellään lyhyiden lauseiden ja ilmavien säkeiden kautta proosaa ja runoutta. Teos kertoo vaihtoehtoisen nykypäivän dystopiasta, jossa ihmisten kuolinpäivä voidaan ennustaa heidän syntyessään. Päähenkilö Aani on tiennyt lapsesta asti kuolevansa 17-vuotiaana ja teos käsittelee esimerkiksi epätoivoa omien tekojen merkityksellisyydestä kuoleman ollessa lähellä. Tietoista päätöstä säeromaanin kirjoittamisesta Helminen ei tehnyt, vaan säkeet alkoivat saapua hänen luokseen omia aikojaan. Helminen kertoo, ettei hän ole kirjailija, jonka olisi pakko kirjoittaa. Enemmänkin hänellä on halu kertoa tarinoita, mikä johtaa kirjoittamiseen. Tämän teoksen kohdalla säkeet kuitenkin syntyivät ensin ja vasta sen jälkeen juoni alkoi selkenemään. Helmisen mukaan kirjoitusprosessi oli aiempiin verraten hyvin erilainen.
—Piti tehdä pieniä palasia kerrallaan ja tehdä palapeliä, että mihin nämä palat kuuluvat ja mikä tämä kokonaisuus on. Tavallisesti olen tottunut kirjoittamaan kronologista tarinaa henkilöhahmojen tekemisen ehdoilla.
Kunnes kuolen -teoksen maailman luominen alkoi ystävysten kirjoitusretriitillä. Viidentoista minuutin kirjoitushaasteen aikana Helminen sai ajatuksen novellista, joka alkaa lasten kieltäytyessä leikkimästä toisen kanssa, koska he tietävät tämän kuolevan pian. Siitä lähti ajatus maailmasta, jossa kuolinpäivä tiedetään etukäteen. Idea unohtui ja sen tuomat muutamat lauseet katosivat vuosien varrella, kunnes ensimmäiset spontaanisti syntyneet säkeet herättivät ajatuksen uudestaan.
—Ensimmäiset säkeet, jotka tein, olivat henkilökohtaisempia, koska minulla on itsellänikin sydänvika. Se oli yksi inspiroiva asia. Mutta sitten etäännytin tarinaa lisää ja muodostin oman maailman, henkilöhahmot ja muut sellaiset. Oma kokemus oli vain lähtökohta, joka sai minut aloittamaan. Teoksessa on myös henkilökohtainen taso, mutta koska olen fantasian tekijä, en lähtenyt kirjoittamaan autofiktiivistä romaania. Halusin sen sijaan tehdä spekulatiivista fiktiota olevan säeromaanin, jossa on mukana tunteita ja tunnelmia, jotka ovat lähteneet omista vanhoista tunteistani ja tunnelmistani, mutta alkaneet luomaan omaa maailmaansa.
Aiemmissa Väkiveriset– ja Lujaverinen-sarjoissaan Helminen on ammentanut inspiraatiota kotimaisesta mytologiasta. Kirjailija itse on nimetty sinipiikojen, eli metsänneitojen mukaan. Lapsena nuorille suunnattua Haltijoitten mailla, maahisten majoissa -kansanperinnekirjaa lukenut Helminen sai teoksesta inspiraatiota Väkiveriset-sarjaansa. Sarja toi kotimaisen mytologian olentoja nykypäivään, ja sitä varten lisää kansanperinnettä tutkinut Helminen törmäsi aikuisille suunnatun kirjallisuuden puolella uusiin asioihin ja käsitteisiin. Näitä hän hyödynsi kuolemaan keskittyvässä Lujaverinen-trilogiassaan.
Trilogia sai alkunsa teosten nimistä. Ensimmäisen osan nimi Hurme syntyi ensin, sitten Sysi ja Kalma. Samannimisiä kirjoja ei ollut aiemmin kirjoitettu ja Helminen lähti nimien avulla makustelemaan, mitä trilogia tulisi pitämään sisällään. Päähenkilöt Seela ja Halla saivat pian tämän jälkeen nimensä. Kuolleita näkevän ja hautaustoimistossa työskentelevän Seelan esikuvaksi Helminen mainitsee näyttelijä Seela Sellan, joka trilogian hahmon tavoin on rohkea ja jämäkkä henkilö. Hallan nimeen vaikuttivat hahmon yhteys kuolemaan sekä tämän muunsukupuolisuus.
—Nimet ovat minulle todella olennainen juttu. Varsinkin hahmojen etu- ja sukunimissä on usein vihjeitä. Esimerkiksi Seelan sukunimi Kalmankari viittaa siihen, että pystyy pistämään kampoihin aaveille. Ja Väkiveriset-sarjassa kaikkien nimet liittyvät luonnonelementteihin. Kunnes Kuolen -teoksen kanssa se on epämääräisempää. Päähenkilön ja hänen kaverinsa nimiä Aani ja Outa lähdin miettimään sitä kautta, että a ja o, alku ja loppu. Toinen on ennustettu lyhyt- ja toinen pitkäikäiseksi, vähän sitä kautta se tuli. Siinä on ehkä silti vähemmän nimimerkitystä kuin näissä kansaperinneaiheisissa kirjoissani. Niissä monien hahmojen nimistä löytyy jotakin vihjeitä, jos lähtee vaikka googlettamaan tai rupeaa miettimään tarkemmin.
Tulevaisuudesta ja seuraavista teoksista kysyessä Helminen toteaa, että vuorossa on luultavasti jotain kevyempää. Neljä kuolema-aiheista kirjaa peräkkäin julkaissut kirjailija aikoo seuraavaksi julkaista jotain lempeämpää.
—Mennään enemmän sellaiseen ruusunpunaiseen lajiin. Ehkä enemmän tällä luonto-sateenkaarirakkaus-identiteetti-puolella, mistä lähdin liikkeelle. Vastapainona tästä vähän synkeästä kuolemateemasta.
Teksti ja kuvat: Oona Hampaala
