Ylen uutis- ja äänitystoiminnasta vastaava päätoimittaja Jouko Jokisen kiittelee saaneensa elää ”kliseisen mediamurroksen” aikaa. Liki nelikymmenvuotisen uran jälkeen olisi kuitenkin edelleen pyrkiminen eroon ”hattarauutisista”, jotta journalismi ei seuraisi voimistuvan vastakkainasettelun tietä.
Uutiskadun mediatalossa Jouko Jokinen muistelee yhtä varhaisinta muistikuvaansa.
Eletään marraskuuta 1963. Aamulehti on levitettynä olohuoneen lattialle, ja aukeaman suuret mustavalkokuvat kiinnostavat pikkupoikaa suunnattomasti. Kontatessaan sivujen päällä hän koettaa hahmottaa tapahtumien kulun.
Aikanaan hän päätyy töihin Aamulehteen, ja sen arkistoista löytyy tuo sama julkaisu.
”John F. Kennedy oli ammuttu”, vastaava päätoimittaja kertoo.
Sattumalla oli tapauksessa osansa, mutta voihan tilanteen ajatella ensikipinäksi yhteiskunnallisia tapahtumia kohtaan. Myöhemmin kiinnostusta ylläpitivät television vaalikeskustelut, joiden seuraaminen kuului Jokisen mukaan oleellisesti 70-lukulaisen ajan henkeen. Politiikasta puhuttiin myös koulussa.
Nykyinen työnkuva alkoi vuonna 2017. Sitä ennen Jokinen ehti toimia muun muassa vastaavana päätoimittajana sekä Aamulehdessä että Satakunnan kansassa, sekä toimittajana Helsingin Sanomissa. Ensi vuonna toimittajuutta on takana päin neljä vuosikymmentä.
”Nopeasti on mennyt”, häntä hymyilyttää.
Hänen mukaansa keskeinen edellytys toimittajan ammatille on nimenomaan kiinnostus ja uteliaisuus yhteiskunnallisia kysymyksiä kohtaan. Lähtökohtaisesti kaikki muu on omaksuttavissa.
Sama pätee kaikkiin toimittajuuden aloihin.
”Eiväthän asiat tule taivaasta, vaan niillä on jokin yhteiskunnallinen tausta. Muotitoimittajankin on hyvä tietää vaikkapa se, miksi turkis häviää catwalkilta.”
Uutistoiminta on kokenut murroksen
Uutisointi on kokenut murroksen neljänkymmenen vuoden aikana. Jokinen listaa uutiskäsityksen, hyvän jutun tunnusmerkkien ja uutisen arvon säilyneen muuttumattomina. Portinvartijan instituutiota puolestaan ravistelee digitalisaatio.
”Hesarissa työskennellessäni siellä oli huono sanonta ’uutinen ei ole uutinen, ellei se ole ollut Helsingin Sanomissa.’ Nyt kukaan ei enää omista uutisia netin ja sosiaalisen median myötä.”
Onhan julkisen palvelun medialle edelleen paikkansa erityisesti kohahduttavien tapahtumien äärellä.
”Me (Yleisradio) annamme laatutakuun. Asiat on tarkastettu ja ne ovat jonkinmoisessa tärkeysjärjestyksessä. Niihin voi luottaa, vaikka olisikin jostakin eri mieltä”, Jokinen toteaa.
Mediatalon käytävät liki kaikuvat tyhjyyttään. Vilske on vähentynyt pandemiaa edeltäneestä ajasta. Olihan koronalla saapuessaan vastakkainenkin vaikutus, ainakin mitä tulee kuluttajakäyttäytymisen vilkastumiseen.
”Korona opetti, että meille on kysyntää suurten uutisten äärellä. Meillä oli suuri vastuu oikean ja ajankohtaisen tiedon välittämisessä, ja se näkyi myös katsojaluvuissa.”
Ikuisuuskysymys: Lukeutuuko vastaava päätoimittaja itse Yle-veron kannattajiin?
”Voin edelleen sanoa, ettei Yle-vero ole optimaalinen ratkaisu. Lupamaksutyyppi olisi parempi, muttei se toimi nykymaailmassa, koska kuinka digitaalisista palveluista sitten perittäisiin maksu?
Jokinen toteaa verokysymyksen olevan hankala ja Ylen roolia ja sen ympärillä käytävää keskustelua määrittelevä tekijä. Hän kuitenkin huomauttaa, että julkisen palvelun medialle on edelleen mitä ilmeisimmin kysyntää. Onhan verosta lisäksi vapautettu noin 700 000 vähävaraista henkilöä.
”Sanotaan, että mennään sillä, mutta en minä sitä rakasta”, hän pohtii miettiessään muita rahoitusvaihtoehtoja.
”Mitään linjaa ei ole.”
Näin Uutiskadun seesteisyydessä on vaikea uskoa, että toisinaan soraääniäkin kuuluu. Jokisella on vastaus koskien ajoittaisia väitteitä yhtiön puolueellisuudesta.
”Ainoa johtolauseemme on tehdä maailmasta ihmisille parempi paikka. Siinä mielessä on hassua, että meidän väitetään milloin olevan punavihreitä, porvarillisia tai tukevan markkinataloutta. Kyllä sellaisia asioita varmaan löytyy, mutta mitään linjaa ei ole.”
Jokinen kertoo, ettei omaa valtaa tule hirveästi ajateltua. Se kuulemma karkottaisi yöunetkin, asioiden syy-seuraussuhteethan jatkuvat loputtomiin. Jokaisella päätöksellä kun on vaikutuksensa.
Vaikuttamisyritykset kysyvät läpäisemätöntä palomuuria
Vaikka vastaava päätoimittaja toteaa Ylellä olevan ”hirveän vähän agendajournalismia”, hänen asemansa puolesta valta lienee kuitenkin kiistatonta.
Se nähtiin vuonna 2015. Tuolloin syntyi kohu koskien silloisen pääministeri Juha Sipilän ja Yleisradion välisestä toiminnasta. Ilmoilla oli epäilyksiä koskien Sipilän väitettyä esteellisyyttä Terrafame-kaivoksen rahoittamispäätöksessä.
Myöhemmin Ylen johto kielsi laajemman uutisoinnin asian tiimoilta. Kun se selvisi, alettiin esittää väitteitä, kuinka tuolloinen hallitus olisi pidemmällä aikavälillä vaikuttanut mediayhtiön toimintaan. Jokisen edeltäjä Atte Jääskeläinen jättäytyi pois tehtävistään.
Jokinen esittää näkemyksensä liittyen väitettyihin vaikuttamisyrityksiin.
”Tietenkin poliitikot haluavat vaikuttaa Yleen, mutta palomuurin tulee olla sellainen, ettei sen läpi pääse. Ei ole synti yrittää edesauttaa sitä, että Yle tekisi itselle myönteisiä juttuja. Kaikki viestintä perustuu siihen, että yritetään tuottaa hyvää julkisuutta. Silloin ollaan harmaalla alueella, jos aletaan uhkailla rahojen menetyksellä, jollei suostuta toimimaan tietyllä tavalla.”
Pääministerin toiminnasta tehdyt kantelut tutkinut eduskunnan oikeusasiamies totesi, ettei väitettyä esteellisyyttä ollut. Vahinko oli jo kuitenkin tapahtunut. Kansalaisten luottamus Yleisradioon notkahti vuonna 2017, mikä näkyi myös katsojaluvuissa.
Tässä kohtaa vastaavan päätoimittajan vaikutusvalta korostui. Jokinen toteaa yhden valintaperusteensa olleen se, että hänen toivottiin rauhoittavan sisäinen kuohunta.
”Tulin kaupallisen lehdistön puolelta, ja olen siten Ylen suhteen ulkopuolinen. Muutimme hieman prosessia ja organisaatiota, ja hommat lähtivät käyntiin hyvin.”
Entäpä mitä vaatii yleisön luottamuksen palauttaminen?
”Julkilausumat eivät auta, vaan asiat tapahtuvat työn kautta. Pitää tehdä työnsä tarkemmin ja läpinäkyvämmin ja myöntää virheensä.”
Ei tapaus jäänyt huomaamatta arkadianmäkeläisiltäkään, jolloin vastaavan päätoimittajan puhelin pysyi alati mykkänä. Hämmentyneelle Jokiselle valkeni aikanaan, mistä oli kyse.
”Tajusin lopulta, että poliitikot pelkäsivät ottaa minuun yhteyttä Sipilä-kohun takia. Silloin sanoin, että täytyyhän minun tietää, mitä mieltä Ylestä ollaan. Myös kritiikki pitää kuulla. On hirveää olla umpiossa, kun kukaan ei koskaan sano mitään.”
Näin ollen yhteydenpito poliitikkojen kanssa saattoi jatkua. Jokinen kertoo myös tavanneensa tuolloisen pääministerin ja kuulleensa hänenkin näkökulmansa. Lopulta tilanne normalisoitui.
Hattarauutisoinnin lopettaminen johtaa pois vastakkainasettelun tieltä
Keskustelu etenee polarisoitumiseen ja voimistuvaan vastakkainasetteluun. Kysyttäessä päätoimittajan roolia niiden torjumisessa Jokinen päätyy esittelemään toimituksen kehittämää terminologiaa. Käsite ’hattarauutinen’ viittaa niin ensipuraisun sokerisuuteen kuin uutisjutun mehukkuuteenkin, joka kuitenkin vaihtuu ikävään vihlontaan.
”Ei ole sinänsä mitään merkitystä, mitä Helsingin kaupungin tilaisuuksissa tarjotaan. Uutisoinnilla saadaan kuitenkin aikaan kohu, joka jakaa. MTK sanoo kyseessä olevan viherpesua, toinen taho sanoo päätöksen olevan hyvä lipunnosto kaupungilta. Kyseessä on pieni asia, mutta keskustelu menee väärään suuntaan. Toki suurista asioista, kuten vaikkapa valtionvelasta, tulee keskustella, ja se saa jakaakin mielipiteitä.”
Päätoimittaja toteaa, että tänä päivänä vastuullisen median tärkeimpiin tehtäviin kuuluu sillanrakentaminen. Jos yhteiskunta ja politiikka keskittyvät hakemaan vastakohtia, journalismi voisi kulkea vastakkaiseen suuntaan. Jokinen toteaa tahtovansa toimia omassa työssään siten, että näin myös tapahtuisi.
Kliseinen mediamurros kerää kiitosta
Liki neljäkymmentä vuotta on vierähtänyt. Miten pitkän linjan ammattilainen ohjeistaisi vasta uraansa aloittelevaa itseään?
Jokinen harkitsee hetken ja nostaa sitten esille sosiaalisen median kautta tulevan palautteen toimittajien nykyisenä riesana.
”Kannattaa katsoa, mihin keskusteluun lähtee mukaan. Twitter pysyy asiallisena noin kymmenen sekuntia, sen jälkeen trollit ovat mukana. Tahallaan väärinymmärtäjiä on paljon. Tietty varovaisuus on paikallaan.”
Vastapainona on luottamukselliset suhteet lähipiiriin ja toimitukseen. Jaksamista edesauttaa välillä sekin, että voi sanoa ääneen, kuinka nyt ”ottaa hiukan päähän”.
Sitä tapahtuu harvakseltaan. Elämämme aikahan on kovin mielenkiintoista, kiittelee Jokinen.
”On ollut suuri onni elää kliseistä mediamurrosta. On ilo ja siunaus saada olla mukana tässä mediamaailmassa, vaikkei se aina helppoa olekaan.”
