Kansallista Kotona Kotimaista -päivä vietetään perjantaina 27.3.2020. Ideana on, että jokainen suomalainen hankkii jotain suomalaista ja jakaa hankintansa sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #kotonakotimaista. (Kuva: Pexels.com)

Maanantaiaamu alkoi jännittävissä tunnelmissa. Edeltävänä iltana tytärpuoleni oli hyvinkin vahvasti ilmaissut tyytymättömyytensä äitipuoleensa. Tunteet nousevat herkemmin pinnalle, kun koko maailma on ylösalaisin koronan takia.

“Millä mielellä teini on tänään?”, pohdittiin mieheni kanssa. 

Aurinko paistoi, joten otin sen merkkinä siitä, että kyllä tästäkin päivästä tulee hyvä etäopiskelupäivä. 

Yläkoulun etäopetus on ollut vaihtelevaa, joka on sinänsä mukavaa. Oppilaille ei tule tylsää. Samalla tilanne on hieman sekava. Läksyt ja kotitehtävät löytyy milloin mistäkin tekniseltä alustalta: Teams, Meet, Classroom ja Wilma. Välillä ohjeet lähetetään oppilaan sähköpostiin. Ei ole ihme, jos oppilaalla menee joku asia ohi. Opettajat toki tekevät parhaansa, jotta opetus olisi mahdollisimman sujuvaa. 

Synninpäästö

Henkilökohtaisesti, olin lapsen varaäitinä tajunnut oman tehtäväni väärin. Helsingin Sanomat julkaisi keskiviikkona osuvan artikkelin vanhempien ja opettajien tehtävien jaosta, yläkoululaisten etäopiskeluun liittyen. Luulin, että minun pitää varmistaa joka käänteessä, että oppilas kirjautuu virtuaaliselle tunnille, tekee tehtävät ja on motivoitunut.

Parikymmentä vuotta opettajan työtä tehnyt Sanni Virtanen antoi kyseisessä artikkelissa sekä omassa julkisessa Facebook-päivityksessään synninpäästön vanhemmille.

Etäkoulu ei ole sama asia kuin kotikoulu. Koronavirusepidemian myötä oppilaat opiskelevat etänä. Opettajalla on edelleen vastuu opetussuunnitelman toteutumisesta. Opetusvastuu ei ole siirtynyt vanhemmille. 

Vanhempana vastuullani on katsoa, että kotona arki sujuu. Pöydällä on ruokaa, kun oppilaalla on ruokatunti. Varmistan, että vaatekaapista löytyy puhtaita vaatteita ja että sängyn alla olevat villakoirat eivät kasva liian suureksi. En tiedä miten motivaatiota opetetaan lapselle, muutoin kuin olemalla esimerkkinä. Voiko motivaatiota edes opettaa toiselle?

Joka tapauksessa, tämä koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne on ollut hyvin opettavaista. 

Arvoistaan kiinni pitävät yritykset menestyvät pitkällä tähtäimellä

Yritystoimintani on parin viikon aikana muuttanut muotoaan. Nyt on oivallinen mahdollisuus kehittää omaa yritystoimintaa. 

Marimekon Mika Ihamuotila tviittasi:

“Organisaatiosi on nyt kriisissä. Siksi arvonne joutuvat nyt testiin. Toimikaa arvojen mukaan, vaikka se maksaisi paljon. Vain silloin arvot muuttuvat kulttuuriksi. Arvot joutuu joskus kaivamaan esiin muistin virkistykseksi – kulttuuria ei koskaan. Käyttäkää tämä kriisi hyödyksi.”

Ja yritykset vastasivat. 

Kauppaketju S-ryhmä on pyhittänyt päivän ensimmäisen aukiolotunnin vanhemmalle väestölle, sekä muille, jotka ovat koronaepidemian riskiryhmässä. Senaatti-kiinteistöt antaa sadan prosentin vuokranalennuksen vaikeuksissa oleville vuokralaisille, kuten ravintoloille, kahviloille ja muille pienille ja keskisuurille yrittäjille. 


Yrittäjät tukevat toisiaan. Suomen Yrittäjien 15.3.2020 Facebookiin perustettu Yrittäjät #ostapieneltä -tukiryhmään on jo liittynyt yli 12 000 jäsentä. (Kuva: Pexels.com)

Yritykset laajentavat omia palveluitaan. 

Kosmetiikkayritys Lumenen tuotteita tuotteita voi tilata Wolt-mobiilisovelluksen kautta. Korona on kotiinkuljetusyritysten kulta-aikaa – ja hyvä niin. Moni pienyritys selvinnee haasteista juuri sen myötä. 

Myötätunto, palvelualttius ja muut empatiaan perustuvat arvot ovat nousseet tärkeimmiksi ohjenuoriksi. On täysin selvää, että enää ei vain mietitä omaa kassavirtaa, vaan toimitaan sydämestä käsin. 

Yrittäjille suosittelen tutkimaan lasten kirjahyllyä. Robin Hood ja Aku Ankka ovat hyviä vaihtoehtoja. Pelle Pelottoman opastuksella voi keksiä uusia ratkaisuja pitääkseen oman yrityksensä pinnalla, ja Robin Hoodin arvomaailma on hyvinkin ajankohtainen:

“Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta”.