Olen seurannut jo kahdeksan vuoden ajan peruskoulutoimintaa ja nyky opetusta. Tällä hetkellä, kun toinen lapsistani on ylä- ja toinen ala-asteella,järkytyn näiden kyseisten “asteiden” toimintaeroista.
Ala-asteella lapsi on vielä lapsi. Häntä autetaan, opettajat kirjoittavat läksyjä ylös, wilma-viestejä tulee tiuhaan kertoen myös vanhemmille, miten koulussa menee ja mitä tulevat viikot tuovat tullessaan. Viestejä ei tule vain opettajilta vaan myös oppilashuolto ilmoittelee itsestään ja kertoo millaisissa huolissa heihin voi ottaa yhteyttä. Koulussa lapselle annetaan vapautta ja tilaa kasvaa. Mutta kun kuudes luokka on käyty ja seitsemäs luokka alkaa, kaikki tämä muuttuu.
Yläasteen aloitus raaka ja nopea
Syksyllä, kun koulu alkaa hiljaisuus kuin valtaa wilman. Rehtorin tervehdystä lukuunottamatta luokanvalvojasta ei kuulu mitään, oppilashuolto pitää visusti itsensä piilossa. Kun jotain apua tarvitset, et ollenkaan tiedä, kehen ottaa yhteyttä. Kukaan ei tunnu enään olevan tavoitettavissa. Yläasteella lapsen ei anneta olla enään lapsi. Täräytetään uudet aineet, kuten fysiikka ja kemia heti seiskaluokan syksyyn niin saadaan lyötyä luulot pois. En ihmettele, että mielenterveysongelmat lisääntyvät yläasteikäisillä.
Yhteydenpito koulun ja kodin välillä puuttuu
Vanhempiin ei oteta yhteyttä. Ainoastaan tuntimerkintöjä satelee ja niihinkään ei joka opettaja jaksa kirjoittaa selitystä tai edes omia nimikirjaimiaan. Vanhempi saa olla salapoliisi, että opettajan nimen jostain löytää. Varmasti myös nuori muuttuu, eikä hänen versionsa ole varmastikaan aina ihan täyttä totta, mutta opettajat eivät tunnu antavan niille mitään arvoa. Se on kuitenkin toisen osapuolen näkemys ja kokemus tapahtumista. Opettajat myös vähättelevät vanhempia, kuin mekin kaikki olisimme sokeasti nuortemme puolella. Onneksi on myös niitä opettajia, jotka ovat huomanneet, että oppilaan luotto ja kunnioitus kannattaa ansaita. Niin yhteistyö toimii kaikkien kannalta paremmin. Koenumero ei ole kaikki kaikessa ja opiskelua ei tehdä vain koetta varten. Valitettavasti tuntuu, että nämä opettajat löytyvät useammin sieltä ala-asteen puolelta.
Järjettömiä käytäntöjä, joita ei normitallaaja ymmärrä
Lapsilta, tai pitäisikö sanoa nuorilta, odotetaan aika äkisti täyttä omatoimisuutta. Jos olet myöhässä tunnilta, koska olit vessassa saat silti myöhästymismerkinnät. Luokkien ovet ovat lukossa, kuulemma turvallisuuden vuoksi. Mutta vähän myöhässä tulleen oppilaan on hankalaa päästä sisään, kun ei opettaja aina koputtelua kuule. Tässä on taas se terve järki unohtunut. Vastaus, miten luokkien lukitseminen edistää turvallisuutta on jäänyt epäselviksi ympäripyöreiksi lauseiksi. Opettajan ja oppilaan välinen kommunikaatio ei tunnu pelaavan. Nuoresta tuntuu, ettei tule kuulluksi, eivätkä opettajat usko mitään. Ymmärrän ja uskon, että teinien keskuudessa on paljon valehtelua ja opettajien suoraa kusetusta, mutta oikeuttaako se siihen, ettei uskota ketään tai mitään? Itse olen käynyt peruskoulun ysärillä ja kakstuhattaluvun alussa, ikäväkseni huomaan, että mikään ei ole muuttunut.
