Tukkutori on tilaamansa selvityksen pohjalta tehnyt päätöksen Vanhan Kauppahallin toimijoiden väliaikaisesta vuokranalennuksesta. Kävijäkadosta kärsineen kauppahallin vuokratason todettiin olevan elintarvikemyymälöiden osalta jopa huolestuttavalla tasolla. Hallissa toimivan Annan Villilihan kauppias Anna Härö kertoo, että vuokrataso on jo vuosia ollut korkeampi kuin keskustan liiketiloissa.
Kauppatorin kupeessa sijaitseva Vanha Kauppahalli on ollut katukuvassa jo yli 130 vuotta. Turistikohteenakin tunnetuksi tullut halli on joutunut luomaan nahkansa uudelleen koronapandemian aiheuttaman kävijäkadon vuoksi. Kohtuuhintaisena vuokranantajana itseään markkinoivan Helsingin kaupungin alainen yksikkö Tukkutori on jo vuosien ajan saanut hallin yrittäjiltä kritiikkiä korkeasta vuokratasosta.
Ulkopuolinen selvitys yritysten toimintaedellytyksistä
Tukkutori tilasi kesän jälkeen ulkopuolisen asiantuntijan selvityksen Vanhan Kauppahallin yritysten toimintaedellytyksistä. Selvityksen mukaan kauppahallin kävijämäärät ovat viime vuosina pudonneet merkittävästi ja koronapandemian vuoksi kävijämäärät tippuivat entisestään, kun turistit poistuivat katukuvasta lähes kokonaan.
Selvityksen pohjalta Tukkutori jakoi hallissa toimivat yritykset kahteen kategoriaan, kahvila- ja ravintolaliiketoimintoihin sekä elintarviketoimijoihin ja muihin kauppiaisiin. Näiden kategorioiden pohjalta toimijoille tehtiin erilliset vuokranalennuspäätökset.
Vuokranalennus yhdeksälle kuukaudelle jopa 55 prosenttia
Helsingin kaupungin vuoden 2018 toimitilamarkkinajulkaisun mukaan Kaartinkaupungin liiketilojen kuukausivuokrien keskiarvo on ollut 35 euroa neliöltä. Alueella olevan Vanhan Kauppahallin vuokrat sen sijaan ovat olleet 60-66 euroa neliöltä, minkä päälle lisätään vielä arvonlisävero sekä Tukkutorille maksettava markkinointiraha.
Elintarviketoimijoiden asema olikin Tukkutorin tilaaman selvityksen mukaan erityisen heikko, sillä vuonna 2019 heidän vuokrarasitteensa olivat mikrotason analyysin mukaan huolestuttavalla tasolla. Tukkutori päätti antaa vuokranalennuksen takautuvasti lokakuusta alkaen ja alennettu kuukausivuokra tulisi olemaan selvityksessä terveeksi vuokratasoksi määritelty 27 euroa neliöltä plus arvonlisävero. Lisäksi liiketilojen yhteydessä olevista kylmiöistä peritään erillinen korkeampi vuokra. Joidenkin toimijoiden vuokrat laskevat näin ollen jopa 55 prosenttia.
Kahvila-ravintoloiden vuokrarasite oli selvityksen mukaan huomattavasti hillitymmällä tasolla verrattuna elintarviketoimijoihin. Kahviloiden ja ravintoloiden kuukausivuokrat ovat olleet 60-66 euroa neliöltä. Nyt Tukkutori aikoo vuokranalennuksen ajaksi tasoittaa kaikkien Vanhan Kauppahallin kahvila- ja ravintolatoimijoiden kuukausivuokrat 60 euroon neliöltä.

”Vuokranalennus oli erittäin tärkeä ja antoi monelle kauppiaalle näkymiä tulevaan”
Vanhassa Kauppahallissa vuodesta 2014 lähtien toimineen Annan Villilihan yrittäjä Anna Härö kertoo, että hän on itse aloittanut keskustelut Tukkutorin kanssa vuokratason alentamiseksi jo vuonna 2018.
”Tutkimme keskustan vuokratasoa ja totesimme hallin vuokratason olevan noin nelinkertainen näihin verrattuna. Korkea vuokrataso oli ajanut monet kauppiaat taloudellisesti erittäin ahtaalle.”
Kaupungin päätöksessä mainittua viime vuosina tapahtunutta merkittävää kävijämäärien pudotusta Härö ei allekirjoita.
”Ennen koronaa hallin kävijämäärät eivät olleet laskeneet. Kävijämäärät meillä ovat aina olleet hyvällä tasolla, mutta ne eivät ole vain muuttuneet toteutuneiksi ostotapahtumiksi. Vanha Kauppahalli on yksi Helsingin vierailluimpia kohteita.”
Kevään poikkeustila romahdutti kävijämäärät, mutta kuten muutkin kaupungin vuokralaiset, saivat myös hallikauppiaat kolmen kuukauden vuokrat anteeksi. Kevään jälkeen kaupallinen tilanne ei ole palautunut normaaliksi ja monia hallin liikkeitä uhkaa konkurssi. Väliaikaisesta vuokranalennuksesta huolimatta Härö peräänkuuluttaa pysyvää vuokran kohtuullistamista.
”Mielestäni on tärkeä nähdä kauppahalli ruokakulttuuritekona eikä kaupungille vuokratuottoja tuovana yksikkönä. Siksi pysyvä vuokratason lasku on tärkeää. Kohtuullisilla vuokrilla pystymme varmistamaan kauppahallin pysymisen eläväisenä nyt ja tulevaisuudessa.”
Sebastian Allén
Artikkelikuva: Sebastian Allén / Annan Villiliha