Onko sinulle koskaan sanottu ”kyllä se siitä” tai ”koittaisit piristyä”, kun sinulla on ollut vaikeaa? Valitettavan moni hyvää tarkoittava lohduttaja ei tajua, että noista laiskan innostavista virkkeistä ei ole mitään iloa masentuneelle. Oikeastaan ne voivat vain pahentaa oloa. Sairastunut saattaa alkaa miettimään, onko vika minussa, kun en kykene piristymään.
Suomen Mielenterveys ry:n blogikirjoituksessa neuvotaan, kuinka huolehtia mielenterveydestään korona-aikana 16 vinkin avulla. Vinkit on varmasti laadittu hyvällä ajatuksella, mutta ei ihan loppuun mietittynä. ”Älä jää yksin. Keskustele toisten kanssa”. Miettikö tämän vinkin kirjoittanut yhtään vallitsevan tilanteen rajoituksia? Yleinen kehotus olisi kuitenkin jäädä sinne kotiin perhepiirin kanssa – ja jos asut yksin, niin sitten jäät sinne kotiin, yksin. Perheen ulkopuolisia ihmisiä ei suositella tapaamaan tartuntojen pelossa.
Kyllähän minä tämän pointin ymmärrän, mutta ymmärtävätkö muut sitä, kuinka pirun vaikeaa on joutua omaan kotiin vangituksi, kun pää ei ole kunnossa. Voihan sitä soitella puheluita tai videopuheluita ystäville ja sukulaisille, mutta ei se korvaa konkreettista näkemistä. Ihminen kaipaa joskus kosketusta ja sitä, että toinen on oikeasti läsnä paikan päällä.
Vinkeissä neuvotaan myös esimerkiksi opettelemaan itsensä rauhoittamisen tekniikoita netistä, ja ohjataan sivuille missä näitä tekniikoita on tarjolla. Hieno juttu, mutta hypätäänpä hetkeksi masentuneen ihmisen saappaisiin. Kun olo on niin vaikea, ettei pääse edes sängystä ylös, muuta kuin vessaan, ja jääkaapillekin vain kun vatsa huutaa niin kovaa, että se kuuluu naapuriin asti. Saisiko sellaisena hetkenä itsensä tsempattua avaamaan Googlen ja etsimään tietoa siitä kuinka rauhoitan itseäni, kun alkaa ahdistamaan? Ei, enpä usko. Itse en kyennyt tuollaisesta suoriutumaan vaikka yritinkin. Omalla kohdallani homma tyssäsi siihen, etten pystynyt ymmärtämään netissä annettua ohjeistusta. Suljin koneen ja painuin takaisin peiton alle.
Neljäs vinkki on hyvä. ”Noudata säännöllisiä arjen rutiineja”. Pidän tästä, ja hyvinä päivinä se antaa voimia ja tsemppaa jaksamaan. Huonoina päivinä nekin suunnitelmat voi heittää sitten roskakoriin. Silti ehdottomasti kannustan tarttumaan vinkkiin. Suosittelen tekemään vaikka seinälle listan päivän rutiineista, mitkä haluaisit suorittaa, jos olisit terve. Se yksikin tehty asia päivän aikana voi tuoda uskoa, että minä pystyin siihen. Se lisää onnistumisen tunnetta, joka taas vahvistaa uskoa parantumisesta.
”Ota säännöllisesti etäisyyttä uutisvirtaan. Annostele varsinkin somen käyttöä”. Periaatteessa loistava ohje. Yksin asuvalle se sosiaalinen media voi kuitenkin olla ainoa kontakti muihin ihmisiin. Lisäksi on todettu, ettei somella ole hyvää vaikutusta monenkaan mielenterveyteen: eli plus miinus nolla, joko olet täysin yksin tai sitten kerrytät pahaa oloa somesta. Päätös on sinun.
”Noudata viranomaisten ohjeita ja toimi niiden mukaan”. Itse olen tähän pyrkinyt: olen todellakin jäänyt sinne kotiin, ja välttänyt ihmiskontaktia mahdollisimman paljon. No tästähän seurasi sitten, että se sänky ja pahassa olossa vellominen tuntuikin joka päivä ”parhaalta” ja ainoalta oikealta ratkaisulta. En edes yrittänyt olla sosiaalinen esimerkiksi harrastuksissa tai koulun parissa, tai käydä joskus yksillä uuden opiskelutoverin kanssa. Ei, harrastustoiminta säppiin, opetus hoidetaan etänä, muihin tutustuminen kasvotusten on suositusten vastaista. Mitä tässä sitten tekee mieli jolla oli jo valmiiksi vaikeaa? Sulkeutuu todennäköisesti lisää ja vajoaa yhä synkempiin vesiin.
Listan viimeinen kohta kuuluu: ”Muista, että apua on tarjolla”. Se on upeaa, niin pitääkin olla. Mutta kaikki hoidetaan etänä. On nettiterapiaa, chatteja ja puhelinlangoilla roikkuvia ohjenuoria. Joitain tämä varmasti auttaa, sitä en kiellä. Mutta entä ne, jotka kaipaisivat sitä kanssakäyntiä toisen ihmisen kanssa ihan konkreettisesti paikan päällä? Heille tuskin on riittävästi apua siitä, että joku kasvoton ihminen antaa ohjeita ja kuuntelee sinua sen kerran tai pari, jonka jälkeen kuuntelija taas vaihtuu. Me ihmiset kaipaamme toista ihmistä, ja vieläpä niin, että pystyisimme jopa koskemaan toista. Jos ihminen ei saa nähdä ystäviään, tai mikä vielä tärkeämpää, jos hänellä ei ole ystäviä, silloin on voitava saada olla ihmiskontaktissa edes terapeutin tai lääkärin kautta.
En sano, että aletaan uhmata perusteltuja rajoituksia, mutta kyllähän tällaiseen on löydyttävä ratkaisu. Kuinka pääsisimme siihen, ettei kukaan jäisi yksin, jos ei sitä halua. Ja mitä jos lopetettaisiin niiden laimeiden lohtusanojen kertominen toiselle ja vaikka kuunneltaisiin vuorostamme, mikä toista voisi auttaa.
Lähteet:
https://mieli.fi/fi/koronaepidemia-ja-mielenterveys
https://www.piqsels.com/fi (kuvalähde)
