Pikseli on pohjoismaiden ensimmäinen virtuaalitodellisuuspuisto. 

Pikselissä pääset pelaamaan ja katselemaan erilaisia virtuaalitodellisuuksia yksin tai yhdessä.

Ennen pelaamisen aloittamista katsotaan ohjevideo, joka selittää kuinka VR-kypärää sekä ohjaimia käytetään. Paikalla oli kuitenkin paljon työntekijöitä, jotka voivat tarpeen tullen auttaa. Videon jälkeen pääsee omaan pelitilaan, jossa pelaamisen voi aloittaa.

VR-kypärän laittaminen päähän voi olla uusi ja jännittävä tilanne. On kiehtovaa, kun ympärillä oleva maailma katoaa ja pääset sukeltamaan eri virtuaalitodellisuuksiin. Alkuun ohjainten käyttö vaatii hieman harjoittelua, ennen kuin oppii niiden käytön. Pelatessa ei tarvitse pelätä, että kävelisi seiniä päin sillä lähestyessäsi seiniä ilmestyy peliin turvaverkko, joka huolehtii pelaajan turva-alueesta.

Pelitilaan tultaessa pelaajan yllättää rauhallinen ympäristö. Koronaturvallisuudesta pidetään hyvää huolta esimerkiksi peliohjaimet sekä -päähine puhdistetaan jokaisen pelaajan jälkeen. Pelaamassa ei tarvitse pitää maskia, sillä turvavälit toteutuvat rajoitusten mukaisesti.

Virtuaalinen maailma ja pelit yllättävät positiivisesti ja koen, kuin olisin pelimaailmassa oikeasti sisällä. Halutessasi voit mennä ihastelemaan Helsingin katuja tai meren kauniita kaloja. Veden alla ollessasi voit katsella meren eläimiä oikeissa kokosuhteissaan. Valaan saapuminen viereen sai haukkomaan henkeä ja muistamaan oman pienuutensa. Toimintaa ja vauhtia pääsee kokemaan erilaisissa räiskintäpeleissä, missä voit taistella avaruusrobotteja tai hirviöitä vastaan. Liikunnalliset pelit saivat sykkeen kohoamaan ja muun maailman katoamaan. Voit kiivetä pitkin Mount Everestin huippuja ja ihastella maisemia ilman korkeanpaikan kammoa. Tässä esimerkki vain muutamasta pelistä, mitä Pikselistä löytyy.


Pikselin työntekijä Linda Majasto kertoo suosituimpien pelien olevan Elven Assansin, salamurhaaja joka on satumainen toimintapeli, jossa tarkoituksena on ampua hirviöitä ja jättiläisiä. Peliä voi pelata ryhmässä tai yksin. Toinen suosittu peli, varsinkin nuorempien keskuudessa on Job Simulator, missä pääsee kokeilemaan erilaisia työtehtäviä ruoan laittamisesta kaupan kassalla työskentelyyn.

Lindan oma suosikkipeli on Rhythmatic, joka on kuin tanssipeli, jossa pelataan jalkojen sijasta käsillä.

Pelejä voi tulla pelaamaan yksin, porukassa tai perheen kesken. Jokainen saa oman pelipaikkansa ja muiden kanssa pelatessa voi toisten kanssa kommunikoida VR-kypärässä olevien kuulokkeiden avulla. Virtuaalipelejä voi pelata niin lapset, kuin aikuiset sekä liikuntarajoitteiset. Virtuaalipelit voivat tuoda ihmisille kokemuksia, joita muuten heillä ei olisi mahdollista kokea oikeassa elämässä. Voit pelata pelejä oman vaikeustasosi mukaan, kuitenkin ikärajat huomioon ottaen. Ikärajoja vahtivat paikan työntekijät.


Ensimmäistä kertaa pelaamassa olevalle suositellaan peli ajaksi 60 minuuttia, jotta saa rauhassa tutustua pelivalikoimaan. Pelatessa ajantaju katoaa hyvinkin nopeasti ja saa arjen ankeudet pois mielestä. 

https://www.pikseli.fi/