
Suomen maajoukkueessakin esiintynyt hyökkääjä Eero Markkanen solmi yhden vuoden sopimuksen Valkeakosken Hakan kanssa.
FC Haka pelasi lauantaina Suomen Cupin lohkovaiheen päätösottelunsa FC Lahden vieraana. Tuore vahvistus Eero Markkanen pelasi täydet minuutit ensimmäistä kertaa uudessa joukkueessaan.
Markkanen koki jääneensä vielä hieman pelin ulkopuolelle.

”Vielä on vaikeaa kun pre-seasonilla mennään enemmän tempon kautta niin en ole vielä niin hyvin mukana kuvioissa kuin pidempään mukana olleet. Meillä on koko maaliskuu aikaa käydä asioita läpi niin pääsee paremmin peliin mukaan”, Markkanen kommentoi omaa esiintymistään FC Lahtea vastaan.
Viimeksi kaudella 2015 Veikkausliigakentillä nähty hyökkääjä päätti palata täksi kaudeksi takaisin kotimaan kentille sopivan ympäristön löydyttyä Valkeakoskelta.
”Mulla oli sellainen fiilis että mä haluan tulla Suomeen pelaamaan. Haka teki kovaa jälkeä Ykkösessä ja tykkäsin siitä miten joukkue pelasi siellä. Juttelin Temen (päävalmentaja Teemu Tainio) kanssa ja päätin tulla tänne”, Markkanen valotti siirtonsa taustoja.
Paikka kesän EM-kisajoukkueessa kiinnostaa 17 maaottelua urallaan pelannutta hyökkääjää.
”Se on takaraivossa, mutta se on kaukana se mahdollisuus.”
Markkanen tiedostaa myös paikan EM-kisajoukkueessa vaativan täydellistä onnistumista Veikkausliigakentillä.
”V***sti maaleja”, kuuluu Markkasen vastaus, kun häneltä kysytään, mitä paikka EM-kisajoukkueessa häneltä vaatii.
Henkilökohtaista EM-kisapaikkaa enemmän Markkanen keskittyy Hakan alkavaan Veikkausliigakauteen. Haka on nähty viimeksi Veikkausliigassa lähes vuosikymmen sitten, kaudella 2012.
”Nyt ollaan koko (Suomen Cupin) lohkovaihe tappioitta niin kyllä mulla on kovat odotukset kaudestakin, tehdään kovaa duunia ja katsotaan mihin se riittää.”