
Maaliskuun lopulla Vuokatissa urheillaan Euroopan nuorten olympiafestivaalien merkeissä. Kisoja vietetään kahden vuoden välein, ja tänä vuonna kisojen talviolympialaisformaattia saa kunnian isännöidä Kainuun urheilun Mekka. Viime vuodelta siirrettyjen kisojen toimivuutta mahdollistamaan on aktiivisesti värvätty vapaaehtoisia.
Talkoolaistyö on suomalainen perinne, joka mahdollistaa useiden tapahtumien järjestämisen, ja se onkin myös Nuorten tavlviolympiafestivaalien järjestämisessä vapaaehtoistyö on ratkaisevassa roolissa. Kisojen tiedottaja Anna Lukkari hehkuttaakin vapaaehtoisia, ja syystä.
“Kisojen järjestäminen olisi lähes mahdotonta talkoolaisia. Heille kuuluu erittäin suuri kiitos”, Lukkari kehui. “Käytännössä vain kisojemme pääsihteeri toimii täyspäiväisesti kisojen parissa. Muut ovat osa-aikaisia ja vapaaehtoisia, joten he ovat meille korvaamattomia”, hän tiesi myös kertoa.
Hänen mukaansa vapaaehtoisia kisaorganisaatiolla olisi käytettävissään noin 800 henkeä. Talkooväeksi on tarkoituksenmukaisesti haettu nuoria. Vielä kisojen alla suurin tarve olisi rakennustyöntekijöille.
Kisojen virallisilla kotisivujen mukaan vapaaehtoisia houkutellaan mukaan muun muassa hankkimaan unohtumattomia muistoja, tutustumaan uusiin ihmisiin ja kehittämään omaa osaamisalaansa ja kielitaitoaan. Heidän etuuksiinsa kuuluvat Halti -viralliset kisa-asut ja todistukset sekä ruokailut työvuorojen aikana. Vapaaehtoiset koulutetaan tehtäviinsä ja he voivat työkokemuksen kartuttamisen lisäksi suorittaa kisoissa jopa työharjoittelun. Heille tarjotaan vaivanpalkaksi erilaisia kisavaatteita riippuen talkoopäivien määrästä.
Kaikille vapaaehtoisille tarjotaan maksuton koulumajoitus luokkahuoneiden lattioilla. Koulussa vapaaehtoiset majoittuvat omilla makuualustoilla ja -pusseilla. Koulu on vain kävelymatkan päässä kisa-alueesta. Vapaaehtoisille on tarjolla myös mökkimajoitus organisaation varaamissa mökeissä noin 20€ yökohtaisella hinnalla.
Kisoissa vapaaehtoisille on tarvetta. Heidän toimialueitaan ovat akkreditointi, attasea-toiminta, asiakaspalvelu, media, kisatoimistossa työskentely sekä lajikohtaiset työtehtävät. Kaiken kaikkiaan erilaisia vapaaehtoisrooleja on 24.