Vuonna 2017 suunnistuksen kuntosuunnistussuoritusten määrä kasvoi, tv-näkyvyys oli ennätyslukemissa ja koulutuksiin osallistuneiden määrä nousi. Odotukset jäivät toteutumatta lähinnä huippu-urheilun menestyksessä. Vuonna 2018 Suunnistusliitto teki ison tappion, johon reagoitiin seuraavana vuonna leikkaamalla henkilöstö- ja toimintakuluja. 

Seuraavat vuodet olivatkin aina tähän päivään saakka miinuksella, vaikka tilanne näyttikin aluksi hyvältä. Tähän on esimerkiksi vaikuttanut valtionavustuksen pieneneminen, joten hankalia ratkaisuja on jouduttu tekemään.

Kuva: SSL/Anu Uhotoinen

-Suunnistusliiton henkilöstöä jouduttiin vähentämään 2019 ja Suunnistaja-lehden tekeminen ulkoistettiin Kustannus Oy Juoksijalle. Henkilöstövähennykset vaikuttavat viestinnän sekä seura- ja harrastesuunnistuksen toimintoihin, mutta tavoitteena on säilyttää laji menestyvänä, sekä näkyvänä ja mahdollistaa laadukkaat seuratoimintatapahtumat, kertoi Suunnistusliiton toimitusjohtaja Mika Ilomäki Suunnistusliiton sivuilla. 

Vuoden 2019 jälkeen liiton taloustilanne näytti jälleen paremmalta ja suunta oli positiivinen ennen koronaviruksen aiheuttamia muutoksia

Suunnistajien harrastajamäärä on ollut pienessä kasvussa koko ajan, mutta todennettujen harrastajien määrää ei olla voitu laskea tarkasti. Nyt ihmisten tietoisuuteen koetetaan saada Rastilippu-palvelu, jolla löytää suunnistustapahtumat helpommin, sekä helpottaa järjestäjien maksujen hallintaa. Vuonna 2019 Rastilippu-palveluun kirjautui yli 200 000 kuntosuunnistussuoritusta 41 000 eri henkilön suunnistamana.

Koronaviruksen tuntuvat vaikutukset

Suunnistusliiton koko henkilökunta työskentelee huhtikuun alusta toukokuun loppuun asti lyhennetyllä 60% työajalla. Henkilöstö työskentelee tällä ajanjaksolla pääsääntöisesti tiistaista-torstaihin, eikä ole välttämättä koko ajan tavoitettavissa.

Kaikki kansalliset kilpailut on peruttu valtioneuvoston linjauksen mukaisesti 13.5.2020 saakka. Suuri osa kilpailuista ja tapahtumista on jo siirretty ensi vuodelle. Loppuvuoden tapahtumien kohtalosta ilmoitetaan sitä mukaan, kun viranomaisten suositukset ja rajoitukset ovat tiedossa. Suunnistusliiton sivuilla päivitetään aktiivisesti koronaviruksen vaikutuksista liiton toimintaan. Siirrettävät kilpailut vaikuttavat suuresti tuloihin ja kyseessä ovat satojen tuhansien eurojen menetykset.

Jukolan viestiä ei järjestetä vuonna 2020 koronaepidemian vuoksi.
kuva: SSL/Pirjo Valjanen

Suomen kansa on siirtynyt luontoon

 Koronavirus ei vaikuta omatoimiseen suunnistukseen. Suunnistusseurat ovat tällä hetkellä kehitelleet omia vaihtoehtoisia tapoja harrastaa suunnistusta, jotka on tarkoitettu kaikille. Seuralta voi tilata kartan, jossa rasteja pystyy käydä itse kiertämässä. Esimerkiksi Helsingin Suunnistajat ovat kehitelleet lapsille omia rasteja, jotka voi tulostaa itse ja käydä kiertämässä.

-Omatoiminen suunnistus on turvallista, kun toimimme vastuullisesti toisemme huomioiden. Sairaana pysytään kotona, käsiä pestään, yskitään oikein, pidetään turvallinen etäisyys ja huomioidaan riskiryhmät. Suunnistus liikuttaa isojakin joukkoja ja metsään mahtuu kyllä. Matkat ja oma toiminta pitää miettiä nyt tarkemmin. Suosittelemme liikkumista omin voimin, ota kävely- tai pyörälenkki osaksi liikuntaa, ilmoittaa Helsingin suunnistajat nettisivuillaan.

Rastilippu on Suomen Suunnistusliiton kehittämä palvelu kaikille suunnistajille. Rastilipusta löytyvät kuntorastitapahtumat ja sen kautta voi ilmoittautua kuntorasteille. Kuntorasteille ei tarvitse kilpailulisenssiä. 

-Rastilippu-palvelun tarkkoja käyttäjämäärän tietoja tältä korona-ajalta meillä ei vielä valitettavasti ole saatavilla, josta nähtäisiin, onko harrastajien määrä nousussa. Palvelussa suurimman osan tilastoista muodostavat kuntosuunnistusten tulokset ja niitä ei ole tällä hetkellä saatavilla, koska organisoituja tapahtumia Emit- leimauksella ei toistaiseksi järjestetä koronaviruksen takia, kertoo Suunnistusliiton nuorisopäällikkö Timo Saarinen.

Syksyn tapahtumat tulevat olemaan tärkeitä Suunnistusliitolle. Jos tapahtumia ei voida järjestää syksyllä, on mahdolline valtion avustus vielä tärkeämmässä roolissa ajatellen suunnistuksen tulevaisuutta. 

-On haastavaa ajatella kuluja, kun ei tiedä, kuinka kauan tämä tilanne jatkuu, ja miten päästään järjestämään tapahtumia. Meidän urheilijamme kärsivät tästä varsin vähän verrattuna muihin, sillä jokainen pääsee luontoon liikkumaan. Aika näyttää, miten pääsemme järjestämään tapahtumia ja miltä tulevaisuus näyttää liiton kannalta, lisää Saarinen.