Kuva: Needpix.com

Suo on mystinen ja suomalaisessa mytologiassa jopa pelätty. Suohon saattoivat vajota niin eläimet kuin ihmisetkin. Joskus vahingossa, joskus tarkoituksenmukaisesti. Suo on peittänyt jäljet ja piilottanut rikokset.


Kosteikot lasketaan maailman uhanalaisimpien ekosysteemien joukkoon. Suomessa kosteikkoja edustavat etenkin suot, joista saadaan turvetta, jota puolestaan poltetaan tehottomasti energiaksi. Turpeenpoltto kattaa kuusi prosenttia Suomen energiantuotannosta, mutta se aiheuttaa jopa 12 prosenttia ilmastoa lämmittävistä päästöistä. Turve-energia on turhaa, tehotonta ja saastuttavaa. Sen tukeminen verovaroilla pitää lopettaa.

Suomalaiset eivät ole koskaan arvostaneet kosteikkoja, paitsi tietenkin raivaamalla, polttamalla ja kuokkimalla. Syytä kuitenkin olisi, sillä suot kätkevät sisuksiinsa vuosituhansien edestä hiilidioksia, jota jokainen kuokanisku vapauttaa ilmakehään.

Hallitus kokoontui eilen Helsingin Vuosaareen keskustelemaan kansainvälisestikin huomioiduista ja kunnianhimoisista ilmastotavoitteista. Julkiseen keskusteluun noussut turve ei kuitenkaan herättänyt ministereitä tekoihin, korulauseilta ei vältytty.

Hallituksen lupaama hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä on yhden Suomen jalkapallomaajoukkueen pelipaidan verran lähempänä toteutumista. Symboliikka ei korvaa tekoja fossiilisten polttoaineiden suitsimisessa.  

Turve energiamuotona on päästöiltään haitallisempi kuin esimerkiksi kivihiili tai öljy. Turpeen hiilidioksidivero olisi yli kymmenkertainen, mikäli sitä verotettaisiin samoin kuin muita fossiilisia polttoaineita. Päätöksenteossa ei vain ole päästy yksimielisyyteen turve-energian kohtalosta. Kivihiilen käyttö sentään kielletään vuonna 2029.

Kiistelty turve halutaan nähdä puhtaana ja kotimaisena energiana, vaikka totuus on täysin päinvastainen. Väittämät kyseisen energian puhtaudesta voimme työntää syvimpään suonsilmään, jonka tästä kosteikkojen jylhästä maasta löydämme. Suonsilmään, johon Jussi ei edes kuokallaan uskaltanut kajota. Se silmä kuuluu luonnolle, ei Jussille.

Artikkelikuva: Pixabay