Suomi on kesäisin kenties yksi kauneimpia maita koko maailmassa. Suomen henkeäsalpaavista metsämaisemista hyytävän kylmään pohjoiseen, monia persoonallisuuksia pullollaan olevia kaupunkeja unohtamatta, luonnonkauneus kotimaassamme on aina ollut omaa luokkaansa. Yksi komeimmista merimaisemista, Suomenlinna, löytyy Helsingin Kauppatorilta kymmenen minuutin lauttamatkan päästä. Kävin jututtamassa merilinnoituksessa vierailevaa Japanin kansalaista Tomoyoa.

Kuvassa minä ja Tomoyo(KUVA: Sakari Surenkin)

Muutaman yrityksen jälkeen saimme kielimuurin murrettua, jonka jälkeen Tomoyo kertoi olevansa tällä hetkellä yksin ihailemassa Helsingin saaristomaisemaa, toivoen löytävänsä kuvaamisen arvoisia kohteita. Saapuessaan Helsinki-Vantaan lentokentälle Tomoyo seurueineen olivat ilmeisesti olleet ilman minkäänlaista turistinähtävyyssuunnitelmaa, joten olivat päättäneet lähteä kukin yksinään pyörimään ympäri Helsingin keskustaa. Kysyin, että eikö olisi ollut parempi lähteä yhdessä nipussa eikä yksin joutua haahuilemaan tuntemattomassa kaupungissa, mutta kuten kaukoitämaisilla maailman matkaajilla on usein tapana, he olivat päättäneet kuvata kaiken näkemisen arvoisen.

Saavuttuaan lautalla Suomenlinnaan Tomoyo oli aluksi lähtenyt kiertämään kivikatuja tietämättään merisotakoulun kautta. Armeijan kuorma-autolla vastaan tulleet sotilaspalvelustaan suorittavat nuoret olivat yllätys; hänestä saaren rakennukset olivat kauempaa katsottuna vaikuttaneet pelkiltä museoilta. Nähtyään tämän sekä “korkea-arvoiselta merisotilaalta” vaikuttavan henkilön Tomoyo päätti lähteä äkkiä kirkon suuntaan ettei vain joutuisi minkäänlaisiin ongelmiin.

Vaikka museokulttuuri ei hänelle henkilökohtaisesti ollut mikään suuri mielenkiinnon kohde, niissä käyminen tuntui melkein pakolliselta; nähtävyyksien kuvaaminen oli ilmeisesti tuonut jonkinlaista kilpailuhenkeä mukaan lyhyeen vierailuun. Tässä vaiheessa kävi ilmi, että Tomoyo ei lähtenyt Japanista vieraillakseen vain Suomessa, vaan kyseessä olikin suurempi Euroopan kiertelyreissu.

Syyksi melkein-mutta-ei-ihan-reppureissaamiselle läpi Euroopan mantereen paljastui seurueen yhteinen mielenkiinto historiallista arkkitehtuuria kohtaan, mutta Helsingin saaristomaisema oli napannut Tomoyon mielenkiinnon. Merisotakoululta lähdettyään hän oli suunnannut linnakkeen itäpuolen merellisiä kuvia ottamaan; hän mainitsi kasvaneensa Japanin sisämaan alueella, joten meren “kokeminen” oli näemmä jonkin sortin hengellinen asia.

Tomoyon kotikaupungin tai kotipaikkakunnan nimen kadottua englannin ja japanin kielikäännöksiin hän yllätyksekseni kysyi minun omaa kotikaupunkiani. Kerrottuani sen olevan Helsinki hän vihdoinkin kehtasi sisäistää turistin roolinsa ja uteli suuntaneuvoja Suomenlinnan tykeille. Tajuttuaan melkein käyneensä siellä ennen kuin sotilaat tuli vastaan ilmeni, että käytyään lelumuseossa hän oli etsimässä Suomenlinnan sotamuseota, kunnes olin tullut kadulla vastaan. En halunnut pilata hänen henkistä kuvakilpailuaan, joten tässä kohtaa tiemme erkani.