On torstaiaamupäivä, ja Helsingin työväenopiston Kasvisruokia kreikkalaisittain -kurssi on alkamassa verkossa, Teamsin välityksellä. Opettaja Tiina Lehtonen on lähettänyt osallistujille etukäteen menun ja ruokaohjeet. Verkkokurssilla kurssilaiset valitsevat listasta, mitä haluavat tehdä. Lähiopetuksessa kurssilla valmistetaan koko menu.

Kurssille osallistuu Sirpa Vapaavuori. Hän on aiemmin käynyt Espoon työväenopiston verkkokurssilla ja saanut kimmokkeen tutkia kurssitarjontaa lisää.
– Tämä on aika kiva, kun tämä on keskellä päivää, sillä olen eläkkeellä. Kun mitään ei tapahdu eikä missään viitsi näin korona-aikana käydä, niin aika käy pitkäksi, Vapaavuori kertoo.
Kurssille osallistuu myös Riikka Pasanen, joka on tullut kurssille hakemaan inspiraatiota ruoanlaittoon.
– Kun olen nuori ihminen, niin ei ole vuosikymmenien kokemusta ruoanvalmistuksesta.
Korona-aikana joutuu jatkuvasti syömään itse valmistamiaan ruokia, se alkaa olla aika tuskaista, Pasanen nauraa.
Uusia ideoita omaan kotikeittiöön on Tiina Lehtosen mukaan yleisin syy, miksi ihmiset tulevat kursseille.

Kreikkalaisia makuja
Lehtonen kyselee, mitä kurssilaiset aikovat valmistaa. Tulossa on linssikeittoa, kyläsalaattia, kreikkalaisia uuniperunoita, stifadoa, feta-paprikadippiä, paistettuja kesäkurpitsoja ja munakoisoja ja munakoisosalaattia.
Lähiopetuksessa opettaja ei valmista ruokaa, mutta verkkokursseilla on päädytty siihen, että opettaja tekee ruokia omassa keittiössään. Asiaa pohdittiin ja todettiin, että näin kurssille saadaan lisää mahdollisuuksia havainnollistaa ruoanvalmistusta.
Tiina Lehtonen aikoo valmistaa linssikeiton, feta-paprikadippiä, paistettua juustoa, paistettuja kesäkurpitsoja ja munakoisoja tzatzikin kera sekä uunipunajuuria valkosipulikastikkeella.
Kreikkalaisen keittiön teoriaa
– Ennen kuin mennään Powerpointesitykseen, vilautan paprikat, jotka olen jo etukäteen paahtanut, Lehtonen sanoo ja näyttää paprikoita.
Sen jälkeen siirrytään katsomaan Powerpointesitystä kreikkalaisesta keittiöstä
– Näkyykö tämä teille?
-Ihania näkymiä Kreikasta. Toivotaan, että päästään tänään ruokien avulla pienelle matkalle ja aurinkoon ja lämpöön ja saadaan palanen Kreikan tunnelmaa talviseen Suomeen ja kotikeittiöön, Lehtonen sanoo.
Katsotaan Kreikan karttaa.
– Löydättekö Kalamatan alueen? Sieltä tulevat kalamataoliivit.
– Feta, sanana siis, tarkoittaa siivua tai viipaletta, Tiina Lehtonen kertoo
Ruoan valmistus voi alkaa
Sovitaan, että 45 minuutin päästä pidetään välikatsaus, miten ruokien valmistus sujuu.
– Pidän kameran auki koko ajan, ja voitte kysyä, jos tulee jotain, Lehtonen ohjeistaa.
Lehtonen alkaa valmistaa tsatsikia ja feta-paprikadippiä. Hän irrottaa paprikan kuorta.
– Tässä voisi olla hyvä sellainen terävä sahanteräveitsi.
Lehtonen soseuttaa paprikoita sauvasekoittimella.
– Nyt tulee vähän ääntä, laitankin tämän mikin hetkeksi pois päältä.

On välikatsauksen aika
Riikka Pasanen on paahtanut paprikoita ja kyselee niistä mielipidettä.
– Näistä tuli aika tummia, näettekö tästä kamerasta?
– Hyvältä näyttää, mitä mustemmaksi kuori menee sitä paremmin se irtoaa, Lehtonen vastaa.
Sovitaan, että jatketaan ruoanvalmistusta vielä toiset 45 minuuttia ja katsotaan, josko sitten päästään syömään.
Kynnys osallistua verkkokurssille
Kurssit, jotka on siirretty lähiopetuksesta verkkoon, ovat olleet vähemmän suosittuja kuin alun perin verkkokurssina ilmoitetut.
– Helposti ihmiset peruvat, kun he kuulevat, että kurssi on siirretty verkkoon. Jos tämä koronatilanne vain jatkuu ja jatkuu eikä muuta mahdollisuutta kurssille osallistumiseen ole, kynnys osallistua varmaan laskee.
– Joitain ihmisiä voi haastaa se, kun pitää itse hankkia raaka-aineet. Sitä palvelua meillä ei vielä ole, että se nyssäkkä ruokia tulisi kotiovelle, siihen me ei pystytä, Tiina Lehtonen nauraa.
– Lähikurssille osallistuminen on aika helppoa, tulet vaan paikalle, siellä on raaka aineet ja ohjeet valmiina, Lehtonen vertaa.
Esitellään ruokia
Keittiöissä alkavat ruoat olla valmiina ja esittelykierros alkaa.
– Nam, näyttää tosi hyvältä, aikamoinen kattaus, Lehtonen kommentoi kotikeittiöiden ruokia.
Linssikeiton paksuutta vertaillaan. Lehtosen keitto on sakeaa, Sirpa Vapaavuoren keitto on kovin nestemäistä. Keittoajalla arvellaan olevan vaikutusta asiaan.
Syödään yhdessä ja maistellaan
– Miltäs ne maistuu ne teidän ruoat? Mitä ajatuksia syntyy mauista? Lehtonen kyselee.
Makuja pohditaan yhdessä, ja Tiina Lehtonen jakaa vinkkejä.

Sosiaalisuus verkkokurssilla
Sirpa Vapaavuori on käynyt aiemmin myös lähiopetuskursseilla.
– Onhan tämä erilaista, kun lähikurssilla konkreettisesti tehdään yhdessä, istutaan saman pöydän ääreen ja ihmetellään. Lähiopetuksessa on enemmän yhdessä tekemistä, mutta on tässäkin samaa, Sirpa Vapaavuori vertailee.
Helsingin työväenopistossa etäkursseja on pidetty pienillekin ryhmille. Etäkursseilla pienryhmä toimii Lehtosen mukaan hyvin.
– Pystytään pitämään vaikka kamerat koko ajan päällä, juttelemaan ja olemaan ryhmänä.
– Saattaa yllättää, että tämä on näinkin sosiaalista, Lehtonen arvioi.
Etäkurssi jäljittelee lähikurssia hyvin
– Etäkurssilla on oikeastaan melkein kaikki samat elementit kuin lähiopetuksessa. Tosin etänä en pysty maistelemaan kurssilaisten ruokia. Lähiopetuksessa maistelen ja mietimme makua yhdessä. Ruoan makuun ja koostumukseen liittyy se, mihin ruokakurssilla pyritään. Jos ei ole tehnyt paljon ruokaa, maustaminen voi olla haastavaa. Mausteiden lisääminen täytyy tehdä maistelemalla. Voin antaa vinkkejä, mutta etäkurssilla enemmän jää kurssilaisen vastuulle, Lehtonen pohtii.